
Metsäkoulu pilasi metsän kokemuksen
Hellurei ja pahoittelen, ettei allekirjoittaneelta ole tullut blogin puolelle tekstiä hetkeen. Somen syövereihin sen sijaan on tullut enemmän päiviteltyä, konetyöskentelyä tosin vähemmän. Syitä on monia

Hellurei ja pahoittelen, ettei allekirjoittaneelta ole tullut blogin puolelle tekstiä hetkeen. Somen syövereihin sen sijaan on tullut enemmän päiviteltyä, konetyöskentelyä tosin vähemmän. Syitä on monia

Uhanalaisuusindeksi eli Red-List Index (RLI) on Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) kehittämä lajien uhanalaisuutta kuvaava indeksi, jonka tarkoitus on tiivistää lajiston uhanalaisuudessa eli sukupuuttoriskissä tapahtuvat muutokset yhteen

Suomessa ylpeillään monella metsiin ja metsätalouteen liittyvällä tutkimustuloksella. Luonnonvarakeskuksen valtakunnan metsien inventoinneissa (VMI) tuottamasta tiedosta poimitaan valikoiden tietyt tulokset: puuston tilavuus on kasvanut, lehti- ja

Metsäkeskustelun monet puolet Metsäkeskustelussa tunnetaan monia erilaisia puolia ja ”ääripäitä”. Niitä on vähintään yhtä paljon kuin keskustelijoita, sillä juuri kukaan ei halua asemoitua mihinkään päähän

Suomen metsät, kansakuntamme vaurauden mahdollistaja ja samalla vaalittava ekologinen resurssimme keskusteluttavat suomalaisia päivästä toiseen. Kiinnostus metsiin ei rajoitu vain kotimaahamme, vaan metsät kiinnostavat ilmastonmuutoksen ja

Tässä kun on nyt muutaman päivän taas pitkästä aikaa tönöttäny ajokoneen kopissa, on tullut mietittyä paljon luonteenpiirteitä, jotka helpottavat metsäkoneenkuljettajana toimimista. Työ itsessään ei ole

Vuonna 2020 keskustelua herättäneessä, valtionkin rahoittamassa Metsien Suomi -kampanjassa väitettiin, että Suomessa on yli puolet Euroopan suojelumetsistä. Tämä väite ei yksinkertaisesti ollut totta ja siihen

Suomalainen metsäkeskustelu sosiaalisessa mediassa ja uutisoinnissa on keskittynyt hyvin pitkälle hakkuumäärien ja hiilinielujen luomalle vastakkainasettelulle. Aihe on ymmärrettävästi ajankohtainen ja tärkeä. Hiilinieluilla on merkittävä rooli

Perustin blogin ajatuksella, että metsäkeskusteluun on mahduttava kaikki sävyt. Koska oli suomalaisesta luontosuhteesta mitä mieltä vain, lähes jokaisella suomalaisella on mielipide, kun puhutaan metsistä ja

Niin kuin etusivun sivupalkista voi huomata, kanssani yhteistyötä tekee jo pari firmaa ja potentiaaliset yritykset ovat ottaneet yhteyttä tulevaisuuden mielenkiintoiset projektit mielessä. Tiesin jo blogia
