Kuinka tulkita metsälajien uhanalaisuusindeksiä?

Uhanalaisuusindeksi eli Red-List Index (RLI) on Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) kehittämä lajien uhanalaisuutta kuvaava indeksi, jonka tarkoitus on tiivistää lajiston uhanalaisuudessa eli sukupuuttoriskissä tapahtuvat muutokset yhteen indeksiin, jonka arvoja voidaan vertailla eri arviointikertojen välillä. Indeksi on kehitetty asiantuntijaorganisaatioiden ja tutkijoiden yhteistyössä. Kehitystyötä on tehty tiedeyhteisössä tieteellisten artikkelien muodossa.

Indeksi saa arvoja nollan ja yhden väliltä. Kun arvo on 0, kaikki lajit ovat kuolleet alueellisesti sukupuuttoon. Kun arvo on 1, kaikki lajit ovat elinvoimaisia. Lajien uhanalaisuus kiihtyy, mikäli indeksin arvo laskee, ja hidastuu, mikäli arvo kasvaa. Jos indeksin arvo ei muutu, lajiston sukupuuttoriski säilyy ennallaan eli jatkuu samaa tahtia. Jotkut tahot ovat tulkinneet uhanalaisuusindeksiä väärin väittäen uhanalaisuuden ”pysähtyvän” mikäli indeksin arvo ei laske heidän mielestään merkittävästi. Tulkinta on väärä, sillä uhanalaisuus tarkoittaa sukupuuttoriskiä, joka ei ”pysähdy”. Kaikki uhanalaisiksi arvioidut lajit ovat jatkuvan sukupuuttoriskin alaisia elleivät ne siirry elinvoimaisiksi.

Uhanalaisuusindeksi otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön Suomessa vuonna 2019, jolloin se laskettiin myös takautuneesti vuoden 2010 arvioinnin aineistolle, jotta voitaisiin verrata vuoden 2010 ja 2019 indeksiä ja havaita muutoksen suuntaa ja voimakkuutta.

Tässä blogissa käydään läpi uhanalaisuusindeksiä ja siihen liittyviä väitteitä. Ennen sitä, on hyvä kerrata uhanalaisuusluokitus, johon indeksi perustuu.

 

Uhanalaisuusluokitus

Uhanalaisuusluokitus on Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) luoma luokitus, jonka tarkoitus on arvioida eri lajien sukupuuttoriskejä. Luokitus perustuu IUCN:n määrittämiin tieteellisiin arviointikriteereihin ja ohjeistuksiin, jotta tulos olisi mahdollisimman todenmukainen ja vertailukelpoinen.

Vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa käytettiin yhdeksää luokkaa:

  1. RE (hävinneet eli alueellinen sukupuutto)
  2. CR (äärimmäisen uhanalaiset)
  3. EN (erittäin uhanalaiset)
  4. VU (vaarantuneet)
  5. NT (silmälläpidettävät)
  6. LC (elinvoimaiset)
  7. DD (puutteellisesti tunnetut)
  8. NA (arviointiin soveltumattomat)
  9. NE (arvioimatta jätetyt)

Näistä luokista 1-6 huomioidaan indeksin kaavassa erilaisilla painotuksilla. Uhanalaisiksi lajeiksi lasketaan luokat 2-4 eli CR, EN ja VU. DD eli puutteellisesti tunnetut ovat lajeja, joita ei ole voitu sijoittaa mihinkään muista luokista, koska niistä tiedetään niin vähän. Niitä suositellaan kohdeltavan kuin uhanalaisia varovaisuusperiaatteen vuoksi. Haitalliset vieraslajit ovat esimerkkejä luokkien NA tai NE lajeista.

Äärimmäisen uhanalaiset lajit (CR) ovat sellaisia lajeja, joille on lajille sopivan kriteerin mukaisesti arvioitu erittäin korkea häviämisriski luonnossa. Erittäin uhanalaisille lajeille (EN) on arvioitu lajille sopivan kriteerin mukaisesti hyvin korkea häviämisriski. Vaarantuneille lajeille (VU) on arvioitu lajille sopivan kriteerin mukaisesti korkea häviämisriski.  Silmälläpidettävät lajit (NT) ovat lajeja, jotka eivät täytä vaarantuneiden lajien kriteerejä, mutta kriteerien täyttymisen arvioidaan olevan todennäköistä lähitulevaisuudessa. Näiden lajien suunta osoittaa siis uhanalaisuutta kohti.

Elinvoimaiset lajit (LC) ovat lajeja, jotka eivät yksinkertaisesti täytä muiden luokkien kriteerejä. Näiden lajien populaatiot voivat silti olla selittämättömässä laskussa, kuten on monilla riistanisäkkäillä. Myös elinvoimaisten lajien suojelu on tarpeen, jotta niistä ei tulisi myöhemmin uhanalaisia.

Voit lukea lisää uhanalaisuusluokituksesta täältä ja niiden kriteereistä täältä.

 

Metsälajien uhanalaisuusindeksi

Uhanalaisuusindeksi lasketaan eri eliöryhmien ja koko lajiston lisäksi myös eri elinympäristötyypeille. Metsälajien vuoden 2010 uhanalaisuusindeksin arvoksi laskettiin 0,904 ja vuoden 2019 arvoksi 0,902. Indeksin muutos oli siis -0,002. Muutos vaikuttaa numeerisesti pieneltä, mutta tuota arvoa vähänkin suurempi indeksin muutos voisi tarkoittaa jo yli sadan metsälajin sukupuuttoa eli häviämistä Suomesta. Indeksin mukaan metsälajien uhanalaisuusaste on kasvanut aikavälillä 2010-2019.

Metsälajien uhanalaisuusindeksit (2010, 2019) on laskettu Punaisessa kirjassa vain 3786 lajin mukaan. Indeksi siis sisältää vain 41 % arvioiduista lajeista, jotka muuten soveltuisivat indeksin laskemiseen (luokat RE, CR, EN, VU, NT ja LC). Indeksi ei siis sisällä myöskään kaikkia uhanalaisiksi arvioituja lajeja, koska niiden kehitystä ei ole onnistuttu seuraamaan tai varmentamaan. Indeksi toimii näin ollen suuntaa antavana indikaattorina metsälajien sukupuuttoriskin kehityksen suunnalle ja suhteelliselle voimakkuudelle, mutta ei kerro koko kuvaa metsälajien tilanteesta eikä näin ollen toimi tilastona metsälajien uhanalaisuudelle, toisin kuin esimerkiksi MTK:n johtaja Juha Marttila on väittänyt.

Indeksien yleinen ongelma on se, että ne peittävät informaatiota tiivistäessään sitä yhteen lukuun. Metsälajien kohdalla uhanalaisuusindeksi tiivistää 3786 lajin uhanalaisuusarvion yhteen numeroon, jolloin sen ulkopuolelle jää laji-identiteetit, uhanalaistumisen syyt, uhanalaisuuden muutoksen syyt ja sukupuuttojen määrä. Tässä indeksissä kaikki lajit ovat siis samanarvoisia. Indeksissä esimerkiksi männyn yllättävä (hypoteettinen) uhanalaistuminen tai sukupuutto voisi jäädä lehdoissa elävän perhosen myönteisen kehityksen alle piiloon. Kauhean suuria johtopäätöksiä ei siis pelkästä indeksistä voida vetää.

Uhanalaisuusindeksistä voit lukea lisää Punaisesta kirjasta 2019 (linkki) sekä IUCN:n Red List -sivustolta (linkki). Indeksiä on käsitelty myös monissa tutkimusartikkeleissa, joiden perusteella indeksiä on myös kehitetty eteenpäin. Nyt kun uhanalaisuusluokituksen ja uhanalaisuusindeksin perusteet on käsitelty, voidaan siirtyä soveltavaan osuuteen eli indeksiin liittyvien väitteiden käsittelyyn.

 

Väite 1: ”Metsälajien uhanalaisuus ei kasva”

Hannes Mäntyranta kirjoitti kolumnissaan (Maaseudun Tulevaisuus, 22.11.2021), että uhanalaisuusindeksin mukaan metsälajien uhanalaisuus ei ole kasvanut. Väite on epätosi, sillä vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnin aitojen luokkamuutosten mukaan 142 metsälajilla uhanalaisuus eli sukupuuttoriski on kasvanut ja 118 lajilla vähentynyt. Toisin sanoen 142 lajia on osoittanut kielteistä kehitystä ja 118 lajia myönteistä kehitystä. Kaikkien lajien kohdalla ei ole voitu arvioida kehityksen suuntaa.

Nettona 24:n lajin tilanne on siis heikentynyt eli metsälajiston keskimääräinen uhanalaisuusriski on kasvanut 24:n lajin verran. Tämä näkyy myös uhanalaisuusindeksin pienessä muutoksessa (-0,002) heikompaan päin. Lajeja ei ole kuitenkaan mielekästä laskea erotuksina, koska nämä lajit eivät korvaa toisiaan. Esimerkiksi noista 142 kielteistä kehitystä osoittaneista lajeista 55 on jäkäliä, kun taas myönteistä kehitystä osoittaneista 118 lajista suurin osa on lehtimetsien perhosia. Vanhojen metsien jäkälien häviämistä lehtimetsien perhoset eivät kykene kompensoimaan.

Eli uhanalaisuus on kasvanut Suomen metsäluonnossa lajien määrän, indeksin sekä taksonikohtaisten muutosten mukaan.

 

Väite 2: Metsälajien uhanalaisuusindeksin pieni muutos on merkityksetön, se pyöristyy nollaan.

Kun edellinen väite korjataan, seuraavaksi katseet kiinnittyvät usein muutoksen suuruuteen. Tämän argumentin mukaan indeksin muutos (-0,002) on niin pieni, ettei siitä tulisi välittää. Argumentti on hutera, koska muutos on aina suhteellista ja indeksit vaativat aina tulkintataitoa. Oleellisinta tuossa indeksin muutoksen lukuarvossa on sen etumerkki. Lukuarvo on tosiaan pieni, mutta kuten jo johdannossa totesin, se ei voi olla ihan kauhean paljoa suurempi ilman erittäin suuria seurauksia. Pienikin muutos on siis merkittävä.

Havainnollistan tätä mittakaavaa alla olevalla kuvasarjalla. Laskin itse kolme kuvitteellista skenaariota, joissa eri määrä uhanalaisia lajeja kuolee sukupuuttoon kymmenen vuoden aikana, jotta voimme havainnoida, kuinka tämä vaikuttaisi uhanalaisuusindeksiin. Kaikki alla olevat skenaariot ovat tietenkin ei-toivottuja ja ne kaikki ovat onneksi myös hyvin epärealistisia. Todellisuudessa sukupuutot tulevat tapahtumaan hitaammin ja todellisuudessa ilmastonmuutoksesta hyötyvät lajit peittäisivät indeksissä alleen näitä sukupuuttoja, toisin kuin näissä skenaarioissa, joissa ei ole laskettu mukaan mahdollista myönteistä kehitystä. Tarkoitukseni on siis vain osoittaa, kuinka paljon sukupuutot yksinään vaikuttaisivat indeksiin.

Vertailun vuoksi kuvassa on myös Punaisen kirjan 2019 havaittu indeksin muutos. Kuva sisältää myös pylväsdiagrammit, jotka kuvaavat lajien jakautumista eri arviointiluokkiin vuonna 2019 ja eri skenaarioiden mukaisesti vuonna 2029. Indeksikuvaajien Y-akselit noudattavat Punaisen kirjan 2019 skaalaa. Pylväsdiagrammien Y-akselit on katkaistu päättyen arvoon 800, jotta luokkamuutokset olisivat helpommin nähtävissä pienissä kuvissa.

Kuten kuvasta nähdään, jopa 118 lajin sukupuuttoa (skenaario A) ei havaittaisi indeksissä suurena muutoksena, jolloin näiden lajien sukupuutot voitaisiin lakaista maton alle vetoamalla pieneen lukuarvoon (-0,003). Todellisuudessa sukupuuttoon kuolleiden metsälajien määrä yli kaksinkertaistuisi vain kymmenessä vuodessa.

Globaalin sukupuuttonopeuden arvioidaan olevan 0,01 % / vuosi. Tämä tarkoittaa karkeasti, että 0,1 % lajeista kuolee globaaliin sukupuuttoon kymmenessä vuodessa. Yllä esitellyn skenaarion A metsälajien häviämisnopeus on 0,1 % / vuosi. Nämä tilanteet eivät ole kuitenkaan täysin vertailukelpoisia, koska globaali sukupuutto tarkoittaa eliölajien häviämistä kokonaan tältä planeetalta. Suomesta häviäminen tarkoittaisi vain haittoja meille suomalaisille, ja lajeilla on ainakin jonkinlainen mahdollisuus palata tänne, mikäli me joskus päätämme korjata meidän virheemme. Se vaatisi kuitenkin monia kymmeniä, ellei satoja vuosia sekä isoja ennallistamisprojekteja. Ennen niiden mahdollisuutta palata voi olla hyvin mahdollista, että ne häviävät myös muualta, kuten Venäjältä, jolloin ne kuolevat lopulta globaaliin sukupuuttoon.

Skenaarion B tilanne ei myöskään näytä numeerisesti katastrofaaliselta (-0,017), vaikka se tarkoittaisi 368 lajin sukupuuttoa. Tässä skenaariossa muun muassa hömötiainen kuolisi sukupuuttoon. Skenaarion B indeksin muutos vastaa kaikista elinympäristötyypeistä eniten vuonna 2019 havaittua suolajien uhanalaisuuden muutosta (-0,014). Yli puolet (58 %) suolajien uhanalaisista lajeista ovat uhanalaisia soiden ojituksen ja turpeenoton vuoksi.

Skenaariossa C muutos näyttää jo hyvin jyrkältä (-0,055), mutta silloin on jo ihan liian myöhäistä, sillä kaikki vuonna 2019 uhanalaisiksi arvioidut metsälajit (833 kpl) ovat kuolleet sukupuuttoon vain kymmenessä vuodessa. Sukupuuttoon kuolleiden metsälajien määrä siis yli kymmenkertaistuisi tässä skenaariossa. Todellisuudessa tällaisen skenaarion takana olevat voimat johtaisivat myös silmälläpidettävien ja elinvoimaisten lajien uhanalaistumiseen, jolloin indeksin muutos olisi vielä jyrkempi. Indeksin jyrkkyyttä voisi kuitenkin lieventää ilmastonmuutoksen myötä runsastuvat lehtimetsien lajit.

Jos kaikki vanhojen kangasmetsien uhanalaiset (CR, EN, VU) lajit kuolisivat sukupuuttoon, indeksin muutos olisi vain -0,013 eli lievempi kuin skenaariossa B. Todellisuudessa vanhojen kangasmetsien lajit voisivat kadota samalla kun lehtimetsien lajit yleistyvät eikä tätä sukupuuttoaaltoa tällöin huomattaisi indeksissä.  Monimuotoisuuden kannalta tilanne olisi erittäin heikko, sillä kokonaisten luontotyyppien lajistot häviäisivät.

Jos tuo skenaarion C jyrkkä joukkosukupuutto näyttää epämukavalta, voidaan kuvan Y-akselia manipuloida kattamaan indeksin koko vaihteluväli (0-1), jolloin saadaan katastrofaalinen joukkosukupuutto näyttämään vain pieneltä muutokselta (kuva alla). Tämä antanee riittävästi perspektiiviä indeksin arvojen ja muutosten tulkintaa varten.

Uhanalaisuusindeksiä tarkasteltaessa on siis tärkeä muistaa, että indeksi ei reagoi kauhean voimakkaasti runsaslajisten elinympäristöjen, kuten metsälajien tilanteen heikkenemiseen, vaikka niitä kuolisi isoja määriä sukupuuttoon Suomesta. Tästä syystä indeksin pienikin muutos voi tarkoittaa merkittävää metsäluonnon heikkenemistä eli korkeampaa keskimääräistä sukupuuttoriskiä. Indeksin luonteen vuoksi myönteinen kehitys voi peittää alleen huolestuttavaa kielteistä kehitystä eikä kerro tarkempia tietoja muutoksen taustalla. Näistä syistä on aina hyvä tarkastella luokkamuutoksia indeksin taustalla.

 

Väite 3: Luonnonhoidon avulla uhanalaisuuskehitys on saatu taitettua

Tämän väitteen pohjalla on väite 1 (metsälajien uhanalaisuus ei kasva), jota yritetään selittää luonnonhoidolla.

Väite on epätosi, koska uhanalaisuuskehitys ei ole pysähtynyt tai kääntynyt kasvuun. Joidenkin lajien sukupuuttoriski on kuitenkin vähentynyt, mikä on hyvä asia. Mutta selittyykö se luonnonhoidolla?

Osittain, sillä luonnonhoito ei ole ollut turhaa, vaikka sen volyymi on toistaiseksi vielä heikkoa. Punaisen kirjan sivulla 134 kerrotaan, kuinka metsätaloudessa kehitettyjen ohjeistusten ja toimintatapojen vuoksi 30 lajin tilanne parantui joko silmälläpidettäväksi tai elinvoimaiseksi.

Alla oleva kuva kertoo havaitut aidot luokkamuutokset eli niiden lajien määrät, joiden tilanteen on arvioitu joko merkittävästi heikentyneen tai parantuneen. Kuten kuvasta näkee, myönteistä kehitystä on pääasiassa perhos- ja kovakuoriaislajeilla, mutta niillä on myös paljon heikentymistä. Jäkälillä on lähestulkoon ainoastaan kielteistä kehitystä, joka tarkoittaa sukupuuttoriskin kasvamista.

Mutta mistä tämä myönteinen kehitys johtuu? Selittyykö se luonnonhoidolla? Entä mistä kielteinen kehitys johtuu? Alla olevasta kuvasta voit lukea, mitä Punaisessa kirjassa sanotaan tästä.

Myönteistä kehitystä osoittaneet metsälajit ovat siis hyötyneet ilmastonmuutoksesta, kun taas metsälajien kielteisen kehityksen taustalla ovat olleet vanhojen metsien väheneminen (tai niiden vähäisen määrän ylläpitäminen) sekä hakkuut. Nämä tulokset eivät siis ole kovin imartelevia metsätalouden kannalta, vaikka luonnonhoidostakin on ollut apua.

Meitä voi myös tulevaisuudessa odottaa suurempi uhanalaisuuspommi, sillä meillä on satoja silmälläpidettäviä (ei-uhanalaisia) lajeja, joiden tulevaisuuden uhkatekijöiksi asiantuntijat ovat arvioineet lahopuun ja vanhojen metsien vähäisen määrän ja/tai metsien uudistamis- ja hoitotoimet. Metsälajeille on todennäköisesti kertynyt paljon sukupuuttovelkaa, joka on vasta realisoitumassa. Sukupuuttovelka tarkoittaa eliölajien viiveellistä reagointia elinympäristöjen ja resurssien määrän vähenemiseen. Viiveellinen reaktio johtuu elinympäristöjen pienestä pinta-alasta, niiden pirstaloituneisuudesta sekä eliölajien elinkaarten pituuksista.

 

Väite 4: Metsälajien tilanteeseen keskitytään suhteettoman paljon, muualla lajit voivat huonommin.

Väite on hyvin subjektiivinen. Väitettä voidaan lähestyä kahdesta näkökulmasta: kuinka paljon meillä on mahdollisuuksia vaikuttaa eri elinympäristöjen lajiston uhanalaisuuskehityksen ja kuinka paljon me jo pyrimme tekemään tilanteen parantamiseksi.

Joidenkin mielestä luonnonsuojelussa keskitytään ainoastaan metsiin, mutta kuinka paljon tämä näkemys selittyy henkilön omalla kuplalla? Jos henkilö tekee töitä metsissä tai omistaa metsää, hän todennäköisesti kiinnittää eniten huomiota metsiin liittyviin asioihin. Näin voi helposti kuvitella, että kaikki puhuvat vain metsistä.

Jos tarkastellaan eri elinympäristöjen uhanalaisuusindeksejä, kaikista nopeinta uhanalaisuuskehitys on tunturipaljakoilla ja toiseksi suurinta soilla. Joku voisi todeta ja varmaan toteaakin nyt, että miksei me sitten puhuta niistä. Vastaus on yksinkertainen: kyllähän me puhumme. Katsotaanpa näiden elinympäristöjen uhanalaisuuskehitystä edellä mainituista näkökulmista.

Tunturipaljakoiden lajiston merkittävimmiksi uhanalaisuuden syiksi on kirjattu:

  1. Satunnaistekijät
  2. Syy tuntematon
  3. Kuluminen (mm. porojen laidunnus)
  4. Ilmastonmuutos (suurin tulevaisuuden uhkatekijä)

Näiden neljän jälkeen yleisimpiä uhanalaisuuden syitä ovat keräily ja poiminta sekä kaivannaistoiminta. Tunturipaljakoiden lajien populaatiot ovat hyvin pieniä, minkä vuoksi ne ovat alttiita satunnaistekijöille. Ilmastonmuutos on suurin tulevaisuuden uhka näille lajeille. Voiko kukaan tosissaan väittää, että ilmastonmuutoksesta ei Suomessa puhuttaisi? Ilmastonmuutosta hillitsemällä voidaan pelastaa tunturipaljakoiden lajeja. Omasta mielestäni kulumisesta ei kyllä puhuta tarpeeksi, vaikka kyllä jatkuvasti porojen laidunnus herättää jonkinlaista keskustelua. Itse näen aiheen jokseenkin yhteiskunnallisena tabuna. Siitä olisi siis vielä potentiaalia puhua enemmän, jotta tunturipaljakoiden lajien tilannetta voitaisiin parantaa. Väite, että tunturipaljakoiden lajien sukupuuttoja ei pyrittäisi ehkäisemään on perusteeton. Mitä muuta me voisimme tehdä? Kaikista helpointa ja vaikuttavinta on puuttua ihmisten aiheuttamiin syihin, kuten ilmastonmuutokseen ja porotalouteen.

Soiden lajiston uhanalaisuus on hyvin tunnettua ja puhuttua. Tuntuu oudolta tässä todistella sitä, että soista puhutaan. Mutta muistutetaan vielä merkittävimmistä syistä suolajien uhanalaisuudelle:

  1. Ojitus ja turpeenotto (ylivoimainen uhanalaisuuden syy)

Muut syyt ovat aika tasavertaisia keskenään. Viiteen yleisimpään syyhyyn kuuluu jo mainitun lisäksi satunnaistekijät, metsien uudistamis- ja hoitotoimet, ilmastonmuutos ja avoimien alueiden sulkeutuminen. Löytyykö Suomesta ketään, joka voisi rehellisesti väittää, että turpeesta ja ojituksista ei puhuttaisi? Yksi syy, miksi metsätaloudesta puhutaan niin paljon, on myös nämä ojitusten seuraukset. Metsätalous on vaikuttanut sekä metsä- että suolajien uhanalaisuuteen. Suomessa ennallistetaan ja suojellaan soita. Soidensuojeluohjelma on aiheuttanut poliittista kiistaa. Soita suojelevat viranomaiset ja tutkijat ovat saaneet aikoinaan myös tappouhkauksia. Luonnonsuojeluliitto ylläpitää soita ennallistavaa Hiilipörssiä (hiiliporssi.fi). Soiden uhanalaisuuskehitykseen siis yritetään puuttua monin keinoin.

Mainittakoon, että myös vesistöjen uhanalaisuuskehitys on ollut nopeampaa kuin metsissä. Vesistöjen suurimpia uhkia ovat vesirakentaminen, kemialliset haittavaikutukset ja ojitus ja turpeenotto. Vesirakentaminen aiheuttaa jatkuvasti konflikteja ja niistäkin puhutaan jatkuvasti kemiallisista haittavaikutuksista puhumattakaan. Juha Kauppisen Heräämisiä -kirjassa käsitellään hyvin raskaita väsytystaisteluja, joita luontoaktivistit ovat käyneet voimalayhtiöiden kanssa.

Entäs perinneympäristöt? Tässä blogissa esiteltyjen väitteiden mukaan perinneympäristöistä ei tulisi kauheasti välittää, sillä niiden kohdalla indeksin muutos on vielä pienempi kuin metsien kohdalla. Mutta tietenkin niistäkin tulee välittää, onhan perinneympäristöjen ahdinko oikeasti hyvin suuri. Perinneympäristöjen uhanalaisuuden ylivoimaisena syynä on avoimien alueiden sulkeutuminen. Tämä johtuu maataloudessa, erityisesti eläintuotannossa tapahtuneista muutoksista. Maatalous on myös yksi puhutuimmista aiheista ja teollista eläintuotantoa haluaa moni purkaa ja siirtää takaisin pienempiin tilakokoihin ja perinteisempään eläintenpitoon. Karjan lisäksi perinneympäristöjä hoidetaan ihmisvoimin järjestämällä erilaisia talkoita. Tällaisia talkoita järjestää muun muassa WWF ja Luonnonsuojeluliiton paikallisjärjestöt. Itse olen osallistunut ketotalkoisiin Turussa.

Miksi metsätaloudesta puhutaan niin paljon? Metsiä on Suomessa paljon, mutta niiden monimuotoisuus heikkenee jatkuvasti, ja kaikki merkittävimmät syyt tämän taustalla ovat hyvin ihmislähtöisiä:

  1. Vanhojen metsien väheneminen
  2. Lahopuun väheneminen
  3. Metsien uudistamis- ja hoitotoimet
  4. Metsien puulajisuhteiden muutokset

Näitä kaikkia selittää pääasiassa historiallinen sekä moderni metsätalous, joka on johtanut metsissä tärkeiden piirteiden vähenemiseen. Jatkuva, nykymuotoinen metsätalous estää näiden piirteiden, kuten lahopuun määrän palautumista. Nämä piirteet ovat olleet tärkeitä metsäluonnon monimuotoisuudelle, mutta metsien yksipuolistuessa myös metsäluonto yksipuolistuu. Teknisemmin sanottuna metsien mikro- ja makrohabitaattien sekä eliöille tärkeiden resurssien määrä on vähentynyt, mikä on johtanut näiden lajien uhanalaistumiseen. Metsäluonnon uhanalaisuuskehitykseen olisi siis helppo puuttua vähentämällä ihmisen vaikutusta ja antamalla luonnon palautua. Suomessa on tehty pieniä edistysaskelia tässä, mutta ne eivät ole riittäneet, sillä metsäluonnon uhanalaisuus yhä kasvaa. Meidän tulee kasvattaa luonnonhoidon volyymiä, vähentää meidän toimien vaikutusta luontoon sekä suojella luontoa pysyvästi, jotta se voisi palautua ja ylläpitää monimuotoisuutta.

 

Lopuksi

Kirjoitin tämän blogin, koska metsäkeskustelussa näkyy paljon metsälajien uhanalaisuuskehityksen vähättelyä vedoten tähän indeksiin. Indeksi ei itsessään ole huono, sitä vain käytetään väärin, koska sitä ei ymmärretä. Tästä syystä päätin perehtyä vapaa-ajallani tähän indeksiin ja tein sen laskukaavan mukaisesti omia skenaarioita selvittääkseni, kuinka herkästi indeksi reagoisi muutoksista vakavimpiin eli sukupuuttoihin. Uskallan väittää, että kukaan indeksiä vähättelytarkoituksiin käyttänyt ei ole perehtynyt indeksiin yhtä suurella mielenkiinnolla kuin minä.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että metsälajien uhanalaisuusindeksissä ei voida odottaa tapahtuvan lukumäärällisesti suuria ja jyrkkiä muutoksia vain kymmenessä vuodessa, eivätkä pienet muutokset ole merkityksettömiä. Pienten muutosten taustalla voi olla hyvinkin vakavaa uhanalaisuuskehitystä, jota joidenkin lajien myönteiset kehitykset voivat peitellä.

Tätä blogia varten käytin lähteinä Punaista kirjaa 2019, uhanalaisuusindeksiä käsitteleviä tutkimusartikkeleita sekä julkista, Twitterissä ja lehtien mielipidepalstoilla käytyä metsäkeskustelua.

 

Pyry Toivonen

Kirjoittaja on populaatioekologiasta, suojelubiologiasta, maisemaekologiasta ja nisäkkäistä kiinnostunut ekologian ja evoluutiobiologian opiskelija Turun yliopistossa.

Jätä kommentti

Sivupalkki tähän.