Laura

Laura

Moniäänisyys metsäkeskustelussa

Perustin blogin ajatuksella, että metsäkeskusteluun on mahduttava kaikki sävyt. Koska oli suomalaisesta luontosuhteesta mitä mieltä vain, lähes jokaisella suomalaisella on mielipide, kun puhutaan metsistä ja niiden käytöstä. Jotkut pohjaavat faktaan, osa tunteeseen. Kumpaakin tarvitaan sopivassa suhteessa.

Tiedefanina annan tietysti enemmän painoarvoa metsätieteitä – sekä metsäekonomiaa että -ekologiaa – opiskelleille akateemikoille ja metsissä ikänsä rymynneille rautaisille ammattilaisille, jotka ovat nähneet käytännössä metsien arjen, mutta kuuntelen yhtä mielelläni väitteensä faktaan pohjaavien harrastelijoiden mielipiteitä. Vähemmän painoarvoa saa metsien arkeen perehtymättömät huutelijat.

Vaikka osalle sana tolkku on luotaantyöntävä, itse tolkutan menemään harmaata keskitietä harva se päivä ja ääripäiden huutoäänestys on hengästyttävää seurattavaa.

Olipa kyse pitkän linjan metsäammattilaisesta, joka käyttää twitterissä aivan liikaa huutomerkkejä, hokee ”kävisitte stadilaiset hipit joskus metsässä” ja jos vastapuolen biossa lukee vihr, ohittaa hän hyvätkin argumentit vähätellen tai hardcore luonnonsuojelijasta, jonka mielestä metsäteollisuus on saatanasta seuraava ja motomies se vasta saatanan kätyri onkin, on molempien panos metsäkeskusteluun mielestäni turhan ohut, koska kummankin retoriikasta paistaa haluttomuus kuunnella toista.

Politiikka on arvojen yhteensovittamista, siltojen rakentamista, toisen kuuntelua ja kompromisseja. Ihmisoikeuksissa en kompromisseja salli, ja ympäristönkin kanssa linjani on, että maapallo on ainutlaatuinen ja elämämme sen hyvinvoinnista kiinni, joten sen terveys pitää priorisoida.

Priorisointi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että maailman kaikki metsät pitäisi sulkea pois teollisesta käytöstä.

Ympäristöihmistenkin keskuudessa lienee vakaa konsensus, että puu on Suomelle ja suomalaisille tärkeä materiaali ja teollisuuden ala, joka turvaa hyvinvointivaltiomme pyörimisen. Puu on materiaalina äärimmäisen monipuolinen ja hieno innovaatioiden lähde, fossiilisia materiaaleja huomattavasti ekologisempi ja uusiutuvana luonnonvarana monia muita parempi valinta. Näkemyseroja tulee metsienkäytön laajuudessa, hakkuu- ja kasvatustavassa ja luonnonhoidollisissa näkemyksissä. Harva edes haluaisi puun hyödyntämisen teollisessa mittakaavassa lopettaa.

Vaikka metsäteollisuudessa tulevaisuudessa tulen työskentelemäänkin, tämän blogin tarkoituksena ei ole olla metsäteollisuuden äänitorvi. Tarkoituksena on antaa alusta niin metsäteollisuuden, kuin ympäristöaktivistienkin mielipiteille. Luen metsäalan ja ympäristöjärjestöjen julkaisuja yhtäläisellä mielenkiinnolla. Loppupeleissä sisällöissä on enemmän samankaltaisuuksia kuin eroja.

En halua toistaa mainoslauseita pureskelematta ja toista mielipidettä kuuntelematta, oli kyse teollisuuden etujärjestöstä tai suojelujärjestöstä. Olen kuitenkin ihminen, enkä vaikutuksille immuuni. Vaikka pyrin seuraamaan metsäalan ihmisiä jokaiselta laidalta, muotoutuu käsitykseni sen varaan, mitä algoritmit nenäni eteen päivittäin tuovat ja mitä opettajat opettavat. En ole mitenkään minkään alan ammattilainen ja tästä syystä en halua julistaa mielipiteeni olevan ainoa oikea. Enkä halua myöskään sokeasti uskoa, että keväällä 2021 tiedetään täsmälleen, miten metsiämme tulisi hoitaa. Uskotaan tutkimuksia, päivitetään tietämystä ja näkökantoja sitä mukaa kun uutta tietoa ja käytänteitä on mahdollisuus hyödyntää. Pahin pelkoni on, että muutun seuraavien vuosikymmenten aikana aina näin on tehty -metsäjääräksi, joka ei kuuntele tulevien sukupolvien päivitettyjä tietoja, vaan haraa kaikkea uutta vastaan kaikin voimin.

Jo tämän reilun puolen vuoden koulutaipaleen aikana olen huomannut, että metsäkeskustelu on joiltain osin vanhanaikaista. Twitterissä feediin tulee väitteitä, jotka tiedän kumotuksi siitä, että meitä koulussa ohjeistetaan tekemään erilailla kuin mistä esimerkiksi metsäteollisuutta syytetään. Toimintatavat ovat siis päivittyneet siitä, kun kommentoija on viimeksi tietojaan päivitellyt.

Olen ehkä täällä blogin puolella ärsyttävä good vibes only, mutta niin ikävää kuin se onkin, suurimman osan mielestä on mukavampi kuunnella keskustelua ja päivittää näkemyksiään, jos ei tarvitse tunkea sormia korviin huudon porautuessa tärykalvoille. Kritiikki niin metsäalaa kuin luonnonsuojelujärjestöjen toimintaakin kohtaan menee paremmin perille alustalla, jossa ei tarvitse vetää suojamuureja lämmittämään vastapuolen hyytävältä kritiikiltä.

Itse ainakin opin valtavasti kuuntelemalla nimenomaan metsäihmisiä, jotka eivät työskentele metsäteollisuudessa. Jokaisesta asiasta ei tarvitse olla samaa mieltä saadakseen asioihin perspektiiviä. Erilaisten mielipiteiden lukeminen haastaa omaa ajattelua. Miksi metsäalan koulutettu ihminen on kanssani eri mieltä, voiko hänellä olla pointti? Miksi ajattelen itse niin kuin ajattelen? Voisiko käsityksissäni olla päivittämisen varaa? Sumentaako tietty ideologia ajatteluani?

Esimerkiksi Evo-keskustelua oli opettavaista seurata, mutta myötähäpeältä ei voinut välttyä, kun metsuri69-nimimerkit haukkuivat hipit ja käskivät töihin. Teki mieli sanoa, että not all loggers.

Annan siis blogissani tulevaisuudessa äänen myös muille, niin omista, ympäristöaktivistien kuin metsäteollisuudenkin näkemyksistä poikkeaville mielipiteille. Erityisesti itseäni kiinnostaa lukea ajatuksia siitä, mitä metsäteollisuuden arjessa voitaisi hoitaa paremmin.

Ensimmäinen vieraskynäkirjoittaja tulee olemaan Antti Lehto.

Miksi Antti? Ei olla koskaan tavattu, mutta instagramissa alettiin seuraamaan toisiamme ennen kuin aloitin metsäkoulussa. Vaihdettiin aina silloin tällöin muutamia sanoja esimerkiksi retkeilystä. Sain muun muassa vinkkejä uusien vaelluskenkieni hoitoon.

Antti on omien sanojensa mukaan vihainen metsämies, ja sain kyllä huomata sen aika nopeasti. Heti kun aloitin koulussa, muuttui ääni kellossa ja tuntui, että tipahdin ”hyvislokerosta” pois. Joka kerta kun huomasin notifikaation tulleen Antilta, tiesin, että siellä on jotain negatiivista. Olin siinä vaiheessa elämää vielä vähän herkillä vuosien masiksen jälkeen, aloittanut juuri koulussa, joka teki enemmän hyvää mielenterveydelleni kuin mikään muu, ja kun postasin jotain kivaa koulusta, tuli siihen negatiivinen kommentti. Joten lopetin Antin seuraamisen, koska pelkästään nimimerkin näkeminen feedissä suoraan sanottuna vitutti. Kehtaakin tulla droppaamaan mun tunnelman, samalla puolellahan tässä ollaan, helkkari soikoon.

No, kirjoitin UPM-yhteistyöblogin mimmeille, ja siihen tuli jälleen jokin passiivis-aggressiivinen ”jaahas”-kommentti. Mulla keitti yli, tykitin yksityisviestiä, että luitko edes koko tekstiä ja voitko nyt saatana lopettaa. Juteltiin, löydettiin yhteinen sävel ja kun perustin blogin, päätin ensimmäisenä, että kysyn Anttia vieraskynäilemään. Koska tarvitsen tämän good vibes only -meiningin lisäksi ripauksen vihainen metsämies -näkökulmaa. Ja samaan maaliinhan me tätä peliä loppupeleissä pelataan.

Nykyään Antin nimen ilmestyminen notifikaatioihin ei nosta verenpainetta ja vaihdellaan linkkejä ja ajatuksia harva se viikko.

Vihainen ja kriittinen saa olla. Ja pitääkin. Mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu. Kuitenkaan vihaa ja puhdasta haukkumista en siedä, keskustelun ääripäiden välilläkin pitää olla tällä alustalla rakentavaa, hyvin perusteltua ja pohjata faktoihin.

 

Jos haluat kirjoittaa, tai jos tulee mieleen yksityishenkilö, jonka mielipiteen metsään liittyen – kulma vapaasti valittavissa – haluaisit lukea, ehdota henkilöä laura@pihkassa.fi niin katsotaan josko natsaisi! Teksteistä maksetaan pieni kirjoittajapalkkio, mutta mikäli laskutusmahdollisuutta ei ole, ostan palkkion suuruisella summalla Luonnonperintösäätiöltä ikimetsää.

 

Ps. Suosikkiseurattaviani metsätwitterissä ovat esimerkiksi Greenpeacen Matti Liimatainen, metsänhoitaja Joni-Matti Kusmin, Metsä meidän jälkeemme -kirjailija Pekka Juntti, metsäekologi Panu Halme ja luonnonsuojelubiologi Lauri Puhakainen.

Pps. Luetutin blogin Antilla ja sain kuulla et ollaan kyllä tavattu, ilmastomielenosoituksessa eduskuntatalolla. Pitäis varmaan opetella esittäytymään ja katsoa silmiin, eikä sluibailla ja tuijotella kengänkärkiä kun uusia ihmisiä on paikalla. Oli syitä miksi hakeuduin yksinäiselle metsäalalle, tämä piirteeni on yksi niistä.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

2 kommenttia artikkeliin ”Moniäänisyys metsäkeskustelussa”

  1. Hyvä Laura!
    Olet aivan asian ja puun ytimessä!

    Blogisi on siis myös täällä jatkossa vai missä se olikaan suorana?

    Hanne

    Vastaa

Jätä kommentti

Laura

Metsäalan perustutkintoa suorittava tuleva metsäkoneenkuljettaja, joka viihtyy metsässä myös vapaa-ajalla. Retkeilyä, metsäkoneita ja ajatuksia metsistä ja niiden käytöstä. Tervetuloa mukaan matkalle!

laura@pihkassa.fi

Matkalla mukana

Painavaa asiaa
kannoilta tehtaalle

Sivupalkki tähän.