Pihkassa.fi

Matkalla metsäammattilaiseksi

Jokamiehenoikeudet – suomalainen ylpeydenaihe

Lumet sulavat kohisten ja metsissä pärjää jo ilman, että tarvitsee könytä kainaloita myöten hangessa. Koska korona vielä puskee päälle ja rajoitukset ovat suurilta osin voimassa, voinee olettaa retkeilyn ja luonnossa oleilun nauttivan kasvanutta suosiota suomalaisten keskuudessa kuluvanakin vuonna.

Vaikka jokamiehenoikeuksia käydään läpi ensimmäisen kerran jo varmaan ala-asteella, tuntuu, että osa kohdista pääsee lipeämään muistista sitä mukaa kun vuosia kertyy mittariin, joten kertaillaas mitä siellä luonnossa saa, ja mitä ei saa tehdä.

Vaikka äkkiseltään voisi tuntua, että kuka nyt kuivunutta karahkaa metsästä kaipaisi ja ainahan joulukuusikin on käyty kähveltämässä naapurin metsästä, ei tämä ole sallittua, vaikka maailman mittapuussa jokamiehenoikeutemme ovat mielestäni ylpeilynarvoisen laajat.

Jokamiehenoikeudet antavat ihmiselle mahdollisuuden käyttää metsiämme ja luontoamme riippumatta siitä, omistaako kyseisen metsän ja alueen vai ei. Eli jos ostan kymmenen hehtaaria ihan törkyhyvää mustikkametsää, en voi mennä takuuseen siitä, että mustikat löytyvät syksyllä omasta pakastimestani, naapuri on saattanut ne nimittäin käydä pakastimeensa poimimassa.

Jokamiehenoikeudet nimensä mukaisesti tarkoittavat sitä, että jokaisella on oikeus käyttää luontoa, eikä maanomistajalta tarvitse anoa lupaa tai raottaa lompakkoa.

Jokamiehenoikeudella saa

  • tallustaa toisen metsässä vaikka kellon ympäri, mutta jälkeensä ei saa jättää hävityksen kauhistusta: ei roskia, kuoppia tai nuotiopaikkoja.
  • kävellä, hiihtää ja pyöräillä metsissä ja vesistöissä, mutta moottoriajoneuvoilla ajaminen onnistuu vain maanomistajan luvalla. Hevosvoimia saa olla vain hevosella ratsasteltaessa.
  • yöpyä maastossa (väliaikaisesti)
  • veneillä, uida, luistella
  • marjastaa, sienestää ja kerätä rauhoittamattomia kasveja
  • onkiminen ja pilkkiminen on sallittua tietyin rajoituksin.

Vaikka paljon saa tehdä omine nokkineen, on asioita, jotka eivät kuulu jokamiehenoikeuksiin:

  • pihoilla, istutuksilla ja pelloilla kulkeminen
  • meluaminen ja muu kotirauhan häiritseminen
  • puiden kaataminen ja kerääminen (myös kuolleet)
  • sammaleen ja jäkälän kerääminen
  • avotulen tekeminen
  • asutuksen lähelle leiriytyminen
  • moottorivehkeillä ajaminen
  • pajunkissojen, mahlan ja pakurin kerääminen
  • kalastus ja metsästys ilman asianmukaisia lupia
  • lemmikkien päästäminen laduille, uimarannoille, leikkipaikoille ja urheilukentille
  • roskaaminen
  • eläinten ja lintujen pesinnän häiritseminen

Eli aina maanomistajalta lupa, jos meinaat esimerkiksi mahlaa keräillä tai vegenakkeja grillailla.

Kansallispuistoissa jokamiehenoikeudet eivät päde aivan sataprosenttisesti, mutta kansallispuistojen poikkeuksiin ja retkeilyetikettiin yleisesti paneudutaan tulevassa kansallispuistoetikettipostauksessa.

Tämän kun muistat:

  • Kaiken minkä viet metsään jaksat kantaa sieltä myös pois

Artikkelikuva Hossasta, jossa kävin syyslomalla.

Opimmeko näkemään metsän puilta, puut metsältä?

Suomalainen metsäkeskustelu sosiaalisessa mediassa ja uutisoinnissa on keskittynyt hyvin pitkälle hakkuumäärien ja hiilinielujen luomalle vastakkainasettelulle. Aihe on ymmärrettävästi ajankohtainen ja tärkeä. Hiilinieluilla on merkittävä rooli Euroopan unionin ilmastotavoitteissa ja olemme saaneet lukea mediasta kuinka ongelmalliseksi hiilinielujen laskenta ja laskentojen tulkinta on osoittautunut. Ihmiset väittelevät siitä millainen metsä sitoo hiiltä eniten, mikä on tehokkain tapa sitoa hiiltä ja mikä laskentatapa on oikea.

Keskustelusta usein unohtuu se, että metsät ovat paljon muutakin kuin hiilinieluja tai metsäteollisuuden raaka-ainetta. Jos näemme metsän vain hiilinieluina, raaka-aineena tai vientituotteena, on ajattelumme ja näkemyksemme tällöin puhtaasti ihmiskeskeinen. Metsän katsotaan palvelevan vain ihmistä ja taloutta. Tällaisen ajattelun tuloksena metsäluontomme monimuotoisuus on vähentynyt ja metsäluontomme tila on vuosikymmenten aikana heikentynyt.

Sanotaan, että Suomi elää metsästä. Suomi onkin yksi maailman metsäisimpiä maita ja metsäteollisuus on yksi merkittävimmistä vientialoistamme. Kautta historian ihmiset ovat saaneet elantonsa metsästä; metsässä on metsästetty, marjastettu ja sienestetty. Huomionarvoista on, että suomalainen metsäpolitiikka ja metsän käyttö muuttui sotien jälkeen. Teollistuminen ja sotakorvaukset vauhdittivat metsäteollisuuden kehitystä, eikä silloin välttämättä osattu – tai haluttu – ajatella mitkä vaikutukset metsäteollisuudella olisi metsäluontoon ja sen eliölajeihin. Metsäteollisuuden vaikutus monimuotoisuuden vähenemiseen on tiedostettu ja metsäteollisuudella on mahdollisuus korjata näitä ongelmia ja parantaa tilannetta, jos se niin vain haluaa.

Metsäyhtiöt puhuvat kestävästä metsätaloudesta, monimuotoisuutta kunnioittavasta metsänhoidosta. Jos metsänhoito olisi ollut kestävällä pohjalla ja se todella kunnioittaisi monimuotoisuutta, niin meillä ei pitäisi olla ongelmaa metsäluonnon moninaisuuden kanssa. Kuitenkin Suomessa metsäisistä luontotyypeistä uhanalaisia on 48 prosenttia ja Suomen uhanalaisista lajeista noin 36 prosenttia elää ensisijaisesti metsissä. Merkittävimmät syyt metsälajien uhanalaistumiselle ovat lahopuun vähentyminen, metsän uudistaminen, puulajisuhteiden muutokset ja vanhojen metsien väheneminen. Näiden ongelmien takaa löytyy taloudellisen tehokkuuden laittaminen muiden arvojen edelle.

Onko taloudellinen tehokkuus ja kestävä metsätalous yhdessä mahdollista toteuttaa? Jos taloudellisella aspektilla tarkoitetaan lisääntyneitä hakkuumääriä, jotta teollisuudelle riittää raaka-ainetta, niin on selvää, että ristiriita on olemassa. Suomen ympäristökeskus, SYKE julkaisi Twitterissä tyhjentävästi: KEIMO-tuloksia: ”Puunkäytön ja suojelun samanaikainen lisääminen ei ole mahdollista ja hakkuutasojen lisääminen nykyisestä on ristiriidassa luontokadon pysäyttämisen kanssa.”.

Jatkuvapeitteinen kasvatus, lahopuiden jättäminen talousmetsiin hakkuiden yhteydessä, vapaaehtoinen suojelu METSO-ohjelman ja Helmi-elinympäristöohjelman kautta ovat tärkeitä toimia suojelun ja monimuotoisuuden turvaamiseksi. On äärimmäisen hienoa nähdä, että monet metsänomistajat ovat lähteneet mukaan METSO-ohjelmaan ja että keskustelu jatkuvapeitteisen kasvatuksen ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen ympärillä on ollut pitkään aktiivista. Nämä ovat tärkeitä toimia ja toivon METSO-ohjelmalle pitkää ikää, mutta riittävätkö ne yksinään vähentämään metsiemme luontokatoa ja voimmeko luottaa siihen, että ongelmat ratkaistaan vapaaehtoisella toiminnalla? Mikä rooli on Suomen valtiolla, joka on suurin yksittäinen metsänomistaja? Selvää on, että me tarvitsemme lisää suojelualueita, varsinkin tietyille alueille.

Suojelutilanne koskee varsinkin Etelä-Suomea, sillä metsäpinta-alasta noin viisi prosenttia on suojeltu ja tiukasti suojeltujen metsien osuus on noin kolme prosenttia. Etelä-Suomessa metsätalouden jälkiä näemme myös metsän ikärakenteessa, sillä lähes puolet metsistä on alle 40-vuotiaita. Vanhojen metsien ja lahopuun väheneminen on sadoille uhanalaisille lajeille kohtalokasta ja tämä on varsinkin nähtävissä Etelä-Suomessa. Aikoinaan kuukkeli asutti Etelä-Suomen metsiköitä ja vielä 50-luvulla hömötiainen oli maamme yksi yleisimpiä lintuja, mutta sen kanta on romahtanut varsinkin Etelä-Suomessa. Kokonaisuudessa uhanalaisten lajien esiintyminen painottuu juuri Etelä-Suomeen.

Etelä-Suomen suojelualueiden pirstonaisuus ja alueiden pieni koko ei myöskään auta asiaa.
Unelmanani olisi nähdä esimerkiksi Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen, sekä Riuttaskorven virkistysmetsän yhdistäminen yhdeksi isoksi kansallispuistoksi. Tästä syntyisi yli 10 000 hehtaarin kokoinen suojelualue. Vastaavan kokoista yhtenäistä aluetta ei Etelä-Suomessa ole.

Lukija saattanee tässä vaiheessa tulkita, että vastustan metsätaloutta. Vastustanko minä sitten metsätaloutta? Lyhyesti ja ytimekkäästi voin vastata: en vastusta. Se mitä vastustan ja mistä muutun Lauran mainitsemaksi vihaiseksi metsämieheksi on epärehellinen ja ongelmia kiertelevä keskustelu metsiemme tilasta ja käytöstä. Luottamustani ei herätä se, kuinka Metsien Suomi -viestintäkampanjassa esitetiin erittäin kyseenalaisia väitteitä siitä, että yli puolet Euroopan suojelumetsistä on Suomessa. Luottamustani ei herätä myöskään väitteet kestävästä metsätaloudesta, kun todellisuudessa se uhkaa tuhansien eliölajien olemassaoloa. En tietenkään väitä, että maamme metsänhoito olisi globaalilla skaalalla huonoa, päinvastoin. Emme kuitenkaan voi verrata omaa toimintaamme toisten valtioiden totaalisen ala-arvoiseen toimintaan ja täten sivuuttaa oman toimintamme epäkohtia ja ongelmia.

Minulle metsä ei ole elinkeino, vaan elinehto. Se on osa minua ja elämäntapaani.

Minulle metsä on paikka, missä saan rauhoittua, missä saan havainnoida sen vuorovaikutuksia, ymmärtäen, että jokaisella kasvi- ja eläinlajilla on paikkansa luonnossa ja näillä on itseisarvo.


Antti Lehto
Luontoharrastaja, joka harrastuksen ohella opiskelee kauppatieteitä Aalto-yliopistossa.
Metsässä hän näkee paljon muutakin kuin tuottoa. Tarinoita ja kuvia vaelluksista, kalastusreissuista ja lintuharrastuksesta löydät
Instagramista.

 

Kirjoituspalkkio lahjoitettiin Luonnonperintösäätiölle ikimetsän ostoon.

Moniäänisyys metsäkeskustelussa

Perustin blogin ajatuksella, että metsäkeskusteluun on mahduttava kaikki sävyt. Koska oli suomalaisesta luontosuhteesta mitä mieltä vain, lähes jokaisella suomalaisella on mielipide, kun puhutaan metsistä ja niiden käytöstä. Jotkut pohjaavat faktaan, osa tunteeseen. Kumpaakin tarvitaan sopivassa suhteessa.

Tiedefanina annan tietysti enemmän painoarvoa metsätieteitä – sekä metsäekonomiaa että -ekologiaa – opiskelleille akateemikoille ja metsissä ikänsä rymynneille rautaisille ammattilaisille, jotka ovat nähneet käytännössä metsien arjen, mutta kuuntelen yhtä mielelläni väitteensä faktaan pohjaavien harrastelijoiden mielipiteitä. Vähemmän painoarvoa saa metsien arkeen perehtymättömät huutelijat.

Vaikka osalle sana tolkku on luotaantyöntävä, itse tolkutan menemään harmaata keskitietä harva se päivä ja ääripäiden huutoäänestys on hengästyttävää seurattavaa.

Olipa kyse pitkän linjan metsäammattilaisesta, joka käyttää twitterissä aivan liikaa huutomerkkejä, hokee ”kävisitte stadilaiset hipit joskus metsässä” ja jos vastapuolen biossa lukee vihr, ohittaa hän hyvätkin argumentit vähätellen tai hardcore luonnonsuojelijasta, jonka mielestä metsäteollisuus on saatanasta seuraava ja motomies se vasta saatanan kätyri onkin, on molempien panos metsäkeskusteluun mielestäni turhan ohut, koska kummankin retoriikasta paistaa haluttomuus kuunnella toista.

Politiikka on arvojen yhteensovittamista, siltojen rakentamista, toisen kuuntelua ja kompromisseja. Ihmisoikeuksissa en kompromisseja salli, ja ympäristönkin kanssa linjani on, että maapallo on ainutlaatuinen ja elämämme sen hyvinvoinnista kiinni, joten sen terveys pitää priorisoida.

Priorisointi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että maailman kaikki metsät pitäisi sulkea pois teollisesta käytöstä.

Ympäristöihmistenkin keskuudessa lienee vakaa konsensus, että puu on Suomelle ja suomalaisille tärkeä materiaali ja teollisuuden ala, joka turvaa hyvinvointivaltiomme pyörimisen. Puu on materiaalina äärimmäisen monipuolinen ja hieno innovaatioiden lähde, fossiilisia materiaaleja huomattavasti ekologisempi ja uusiutuvana luonnonvarana monia muita parempi valinta. Näkemyseroja tulee metsienkäytön laajuudessa, hakkuu- ja kasvatustavassa ja luonnonhoidollisissa näkemyksissä. Harva edes haluaisi puun hyödyntämisen teollisessa mittakaavassa lopettaa.

Vaikka metsäteollisuudessa tulevaisuudessa tulen työskentelemäänkin, tämän blogin tarkoituksena ei ole olla metsäteollisuuden äänitorvi. Tarkoituksena on antaa alusta niin metsäteollisuuden, kuin ympäristöaktivistienkin mielipiteille. Luen metsäalan ja ympäristöjärjestöjen julkaisuja yhtäläisellä mielenkiinnolla. Loppupeleissä sisällöissä on enemmän samankaltaisuuksia kuin eroja.

En halua toistaa mainoslauseita pureskelematta ja toista mielipidettä kuuntelematta, oli kyse teollisuuden etujärjestöstä tai suojelujärjestöstä. Olen kuitenkin ihminen, enkä vaikutuksille immuuni. Vaikka pyrin seuraamaan metsäalan ihmisiä jokaiselta laidalta, muotoutuu käsitykseni sen varaan, mitä algoritmit nenäni eteen päivittäin tuovat ja mitä opettajat opettavat. En ole mitenkään minkään alan ammattilainen ja tästä syystä en halua julistaa mielipiteeni olevan ainoa oikea. Enkä halua myöskään sokeasti uskoa, että keväällä 2021 tiedetään täsmälleen, miten metsiämme tulisi hoitaa. Uskotaan tutkimuksia, päivitetään tietämystä ja näkökantoja sitä mukaa kun uutta tietoa ja käytänteitä on mahdollisuus hyödyntää. Pahin pelkoni on, että muutun seuraavien vuosikymmenten aikana aina näin on tehty -metsäjääräksi, joka ei kuuntele tulevien sukupolvien päivitettyjä tietoja, vaan haraa kaikkea uutta vastaan kaikin voimin.

Jo tämän reilun puolen vuoden koulutaipaleen aikana olen huomannut, että metsäkeskustelu on joiltain osin vanhanaikaista. Twitterissä feediin tulee väitteitä, jotka tiedän kumotuksi siitä, että meitä koulussa ohjeistetaan tekemään erilailla kuin mistä esimerkiksi metsäteollisuutta syytetään. Toimintatavat ovat siis päivittyneet siitä, kun kommentoija on viimeksi tietojaan päivitellyt.

Olen ehkä täällä blogin puolella ärsyttävä good vibes only, mutta niin ikävää kuin se onkin, suurimman osan mielestä on mukavampi kuunnella keskustelua ja päivittää näkemyksiään, jos ei tarvitse tunkea sormia korviin huudon porautuessa tärykalvoille. Kritiikki niin metsäalaa kuin luonnonsuojelujärjestöjen toimintaakin kohtaan menee paremmin perille alustalla, jossa ei tarvitse vetää suojamuureja lämmittämään vastapuolen hyytävältä kritiikiltä.

Itse ainakin opin valtavasti kuuntelemalla nimenomaan metsäihmisiä, jotka eivät työskentele metsäteollisuudessa. Jokaisesta asiasta ei tarvitse olla samaa mieltä saadakseen asioihin perspektiiviä. Erilaisten mielipiteiden lukeminen haastaa omaa ajattelua. Miksi metsäalan koulutettu ihminen on kanssani eri mieltä, voiko hänellä olla pointti? Miksi ajattelen itse niin kuin ajattelen? Voisiko käsityksissäni olla päivittämisen varaa? Sumentaako tietty ideologia ajatteluani?

Esimerkiksi Evo-keskustelua oli opettavaista seurata, mutta myötähäpeältä ei voinut välttyä, kun metsuri69-nimimerkit haukkuivat hipit ja käskivät töihin. Teki mieli sanoa, että not all loggers.

Annan siis blogissani tulevaisuudessa äänen myös muille, niin omista, ympäristöaktivistien kuin metsäteollisuudenkin näkemyksistä poikkeaville mielipiteille. Erityisesti itseäni kiinnostaa lukea ajatuksia siitä, mitä metsäteollisuuden arjessa voitaisi hoitaa paremmin.

Ensimmäinen vieraskynäkirjoittaja tulee olemaan Antti Lehto.

Miksi Antti? Ei olla koskaan tavattu, mutta instagramissa alettiin seuraamaan toisiamme ennen kuin aloitin metsäkoulussa. Vaihdettiin aina silloin tällöin muutamia sanoja esimerkiksi retkeilystä. Sain muun muassa vinkkejä uusien vaelluskenkieni hoitoon.

Antti on omien sanojensa mukaan vihainen metsämies, ja sain kyllä huomata sen aika nopeasti. Heti kun aloitin koulussa, muuttui ääni kellossa ja tuntui, että tipahdin ”hyvislokerosta” pois. Joka kerta kun huomasin notifikaation tulleen Antilta, tiesin, että siellä on jotain negatiivista. Olin siinä vaiheessa elämää vielä vähän herkillä vuosien masiksen jälkeen, aloittanut juuri koulussa, joka teki enemmän hyvää mielenterveydelleni kuin mikään muu, ja kun postasin jotain kivaa koulusta, tuli siihen negatiivinen kommentti. Joten lopetin Antin seuraamisen, koska pelkästään nimimerkin näkeminen feedissä suoraan sanottuna vitutti. Kehtaakin tulla droppaamaan mun tunnelman, samalla puolellahan tässä ollaan, helkkari soikoon.

No, kirjoitin UPM-yhteistyöblogin mimmeille, ja siihen tuli jälleen jokin passiivis-aggressiivinen ”jaahas”-kommentti. Mulla keitti yli, tykitin yksityisviestiä, että luitko edes koko tekstiä ja voitko nyt saatana lopettaa. Juteltiin, löydettiin yhteinen sävel ja kun perustin blogin, päätin ensimmäisenä, että kysyn Anttia vieraskynäilemään. Koska tarvitsen tämän good vibes only -meiningin lisäksi ripauksen vihainen metsämies -näkökulmaa. Ja samaan maaliinhan me tätä peliä loppupeleissä pelataan.

Nykyään Antin nimen ilmestyminen notifikaatioihin ei nosta verenpainetta ja vaihdellaan linkkejä ja ajatuksia harva se viikko.

Vihainen ja kriittinen saa olla. Ja pitääkin. Mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu. Kuitenkaan vihaa ja puhdasta haukkumista en siedä, keskustelun ääripäiden välilläkin pitää olla tällä alustalla rakentavaa, hyvin perusteltua ja pohjata faktoihin.

 

Jos haluat kirjoittaa, tai jos tulee mieleen yksityishenkilö, jonka mielipiteen metsään liittyen – kulma vapaasti valittavissa – haluaisit lukea, ehdota henkilöä laura@pihkassa.fi niin katsotaan josko natsaisi! Teksteistä maksetaan pieni kirjoittajapalkkio, mutta mikäli laskutusmahdollisuutta ei ole, ostan palkkion suuruisella summalla Luonnonperintösäätiöltä ikimetsää.

 

Ps. Suosikkiseurattaviani metsätwitterissä ovat esimerkiksi Greenpeacen Matti Liimatainen, metsänhoitaja Joni-Matti Kusmin, Metsä meidän jälkeemme -kirjailija Pekka Juntti, metsäekologi Panu Halme ja luonnonsuojelubiologi Lauri Puhakainen.

Pps. Luetutin blogin Antilla ja sain kuulla et ollaan kyllä tavattu, ilmastomielenosoituksessa eduskuntatalolla. Pitäis varmaan opetella esittäytymään ja katsoa silmiin, eikä sluibailla ja tuijotella kengänkärkiä kun uusia ihmisiä on paikalla. Oli syitä miksi hakeuduin yksinäiselle metsäalalle, tämä piirteeni on yksi niistä.

Kiinnostaako metsäala? Valinnanvaraa on amiksesta yliopistoon!

Päivä pitenee päivä päivältä ja sehän tarkoittaa sitä, että kevään haut koulutuksiin ovat käynnissä!

Yhteishaku (perusopetuksen jälkeiset koulutukset) on 23.2.-7.4.2021

Korkeakoulujen yhteishakuaika on 17.3.-31.3.2021

Tuskailetko itse, tai tuskaileeko jälkikasvusi, kummilapsesi tai naapurin mukelo tulevaisuudestaan? Tympiikö nykyinen työ? Aivan puolueettomasti vinkkaisin metsäalasta. Nimittäin jos metsäala kiinnostaa, valinnanvaraa on jokaisella koulutusasteella, mielenkiinnonkohteista ja työpaikkatoiveista riippuen.

Mullahan kiinnostus metsäalaan lähti tarpeesta vaihtaa maisemaa ja muuttaa harrastuspaikkana toiminut metsä työpaikaksi.

Metsäekonomia oli piipahtanut epäsäännöllisesti ajatuksissa muutaman vuoden aikana silloin tällöin, sillä vanha työkaverini opiskeli tätä Helsingin yliopistossa, ja ala on kuulemma vähän kuin kauppis, mutta metsäpainotuksella.

En ole kuitenkaan ole ollut koskaan mikään kirjatoukka, vaikka mukiinmenevästi olen koulussa aina pärjännyt, joten yliopisto-opinnot tuntuivat ajatuksena tähän elämäntilanteeseen liian kuivilta, varsinkin kun edellinen liiketalouspohjainen koulutus Haaga-Heliassa oli kesken juuri sen takia, etten jaksanut istahtaa kirjojen kanssa alas, vaan lähdin mieluummin koirien kanssa ulos.

Ajattelin hakujen kunniaksi kirjoitella listan eri metsään, puihin ja luontoon liittyvistä koulutusvaihtoehdoista. Jos jotain oleellista puuttuu, huikkaa kommenttikenttään niin täydennän tekstiä.

 

Ammattikoulu

Metsäalan perustutkinto

Metsäalan ammatillisesta koulutuksesta valmistutaan yleensä metsäkoneenkuljettajaksi, metsuriksi, metsäkoneasentajaksi, puutavara-autonkuljettajaksi, metsäpalveluyrittäjäksi, metsänparannuskoneenkuljettajaksi, bioenergia-alalle (myös turvekoneiden kuljettajat) ja esimerkiksi taimitarhoille.

Metsuri-metsäpalveluiden tuottaja

Metsuri-metsäpalveluiden tuottaja hoitaa metsätalouden manuaalisia hommia aina istutuksesta raivaukseen ja (pienalaiseen) puunkaatoon.

Metsäenergian tuottaja

Koulutuksessa erikoistutaan energiapuun ja turpeen korjuuseen, lähikuljetukseen ja varastointiin.

Metsäkoneasentaja

Jos raskaiden koneiden ropaaminen kiinnostaa, tää vois sopia sulle. Koneissa on meinaa nippeliä ja nappelia, jotka pettää säännöllisen epäsäännöllisesti ja vaatii huoltoa. Saa ihan sherlockina hakea vikoja.

Metsäkoneenkuljettaja

Se metsäalan eliittilaji, köh köh. Metsäkoneenkuljettaja on koneellisen puunkorjuun ammattilainen. Koulutuksessa voi erikoistua hakkuu- tai ajokoneelle eli joko puutavaran valmistukseen tai puutavaran lähikuljetukseen.

 

Logistiikan perustutkinto

Puutavara-autonkuljettaja

Jos metsäkoneenkuljettaja erikoistuu puutavaran lähikuljetukseen, puutavara-autonkuljettaja kuljettaa puun varastopaikalta sahoille ja tehtaille, eli kyseessä puutavaran jatko/kaukokuljetus. Vähän kuin rekkakuski, mut parempi 😎

(koulutus taitaa olla viralliselta nimeltä yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, mut Tredussa ainakin mahis räpeltää pölliauton kanssa)

 

Muut

Arboristi (puutarha-alan ammattitutkinto)

Arboristi on puunhoitaja! Kuvailisin, että arboristi on jotain metsurin ja puutarhurin väliltä. Arboristit ovat siis niitä yläilmoihin valjaiden kanssa kiipeileviä metsureita. Yleensä työskentely tapahtuu pihoilla, puistoissa ja asutusalueilla. Ala ei sovi korkeanpaikankammoisille.

Eräopas (luontoalan ammattitutkinto)

Tämä ei sinne metsätalouteen ihan osu, mutta otan tän silti tähän, koska eräoppaita metsät ja luonto toivottavasti kiinnostaa.

Eli koulutus on metsäihmisille, jotka ovat sieltä asiakaspalveluhenkisestä päästä ja joita kiinnostaa koneiden kanssa tappelun sijaan retkeily, eräily, oppaana oleminen, ihmisten paimentaminen ja luonnontuntemus yleisesti. Koulutusta saa myös englanninkielisenä!

 

Ammatillisissa koulutuksissa aikuispuolelle haetaan yhteishaun sijaan jatkuvassa haussa.

 

Ammattikorkeakoulu

Metsätalousinsinööri

Metsätalousinsinööri on se, joka suunnittelee metsien hoitotoimenpiteitä, on mukana puukaupoissa ja neuvoo metsänomistajia ja tekee muun muassa hakkuiden suunnitelmat.

Metsätalousinsinöörinä työllistyy esimerkiksi asiantuntijaksi metsänhoitoyhdistyksille ja metsäyhtiöille suunnittelu- ja esimiestehtäviin.

Metsäinssiksi voi opiskella myös monimuoto-opetuksessa.

 

Yliopisto

Maatalous-metsätieteellisestä valmistuu maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi (MMM) ja metsänhoitajaksi.

Metsäekologia

Tämä on sulle, jos metsä maaperästä ilmastovaikutuksiin kiinnostaa! Metsien ekologiassa saa näkemyksen metsistä ja niiden käytöstä biologian, kemian, fysiikan ja teknologian kautta.

Metsäekonomia

Ja tämä sulle, jos kiinnostus suuntautuu metsien talouspuoleen, markkinointiin ja metsiin liittyvään liiketoimintaan.

 

Lisätietoa koulutusten sisällöstä ja missä alaa voi opiskella saa helpoiten osoitteesta opintopolku.fi.

 

Artikkelikuvassa Eki-maikka ja meitsi, kuvan otti Jaana Kankaanpää/MT

Sananen kaupallisista yhteistöistä, sponsoreista ja rahasta

Niin kuin etusivun sivupalkista voi huomata, kanssani yhteistyötä tekee jo pari firmaa ja potentiaaliset yritykset ovat ottaneet yhteyttä tulevaisuuden mielenkiintoiset projektit mielessä.

Tiesin jo blogia perustaessa, että jos kanssani joku haluaa kaupallista yhteistyötä, kampanjoita ja muita mainosprojekteja tehdä, se onnistuu. Asetin itselleni rajat, että mitään välkkyviä netticasino- ja pikavippipalkkeja en sivustolleni halua, vaan jokainen yhteistyökumppani on yritys, jonka tuotteita tai palveluita jo entuudestaan käytän tai joka vaikuttaa muuten mielenkiintoiselta ja josta metsästä kiinnostunut lukijakunta saa aidosti hyötyä ja yhteistyösisältö on kiinnostavaa.

Somessa mulle on ehkä jo muodostunut maine ihmisenä, joka voi näykätä jopa ruokkivaa kättä. Kritisoin herkästi myös ”omia”, jos aihetta on, enkä ajatellut toimintatapaani muuttaa vieläkään.

 

Voinko kirjoittaa metsäteollisuudesta puolueettomasti, kun takana seisoo metsäjätti UPM?

Tänään twitterissä virisi keskustelu siitä, että blogia sponsoroi UPM. Kommentoijan mukaan ”sellainen ilmiö lisääntyy, että metsäala hankkii nuorekkaita mannekiineja imagokampanjoihinsa”.

Pakko sanoa, että meni kyllä aika pahasti tunteisiin. Ihan vain jo sanan mannekiini käyttö tuntui vanhanaikaiselta ja alentavalta, kuin olisin vain sätkynukke ilman omaa tahtoa ja järkeä. Nukke, joka on aseteltu sievästi metsäkoneen koppiin esittämään metsäkoneenkuljettajaa.

Jo blogin ensimmäisessä postauksessa kerroin, että blogia sponssaa UPM ja yhteistyö lähti liikkeelle, kun kirjoitin Mimmit sijoittaa -blogin metsäsijoittamisesta yhteistyössä UPM:n kanssa.

UPM:n yhteistyöstä vastaava henkilö kirjoitti blogin julkaisun jälkeen, että on seuraillut ulostulojani eri kanavissa ja tykkää paljon mun raikkaasta, rehellisestä ja suorapuheisesta tyylistä, koska se on metsäalalla piristävää ja valitettavan harvinaista.

UPM siis tykkäsi tekstistä ja kysyi, voisinko kirjoitella vieraskynätekstin tai tekstejä tulevaisuudessa myös heidän blogiinsa. Kysyin, voisivatko he mieluummin sponsoroida metsäaiheista blogia.

Hankkiko UPM tosiaan ”nuorekkaan mannekiinin”, vai hankinko itselleni Suomen suurimman metsäfirman mahdollistamaan muskelit sille, että saan ääneni paremmin kuuluviin? Joko tai, tai sekä että, tässä ollaan ja olen todella iloinen, että UPM blogia sponsoroi. Yhteistyö mahdollistaa siistejä juttuja tulevaisuudessa, kuuman linjan suoraan UPM:lle, jos joku asia askarruttaa, mutta ennen kaikkea sen, että voin kirjoittaa itselleni rakkaasta aiheesta ja samalla rahoittaa itselleni rakkaiden opintojen aikaista elämää.

Olen siis todella iloinen, että tällainen mahdollisuus järjestyi.

Suunniteltaessa yhteistyötä vaatimuksenani oli, että sopimus ei estä kritisoimasta metsäteollisuutta ja UPM:ää. Olen allerginen viherpesulle ja jos blogiani yritettäisi käyttää UPM:n tai jonkun muun yhtiön viherpesukampanjassa, koska en asiasta saisi sopimuksen mukaan kirjoittaa, ottaisi se egon päälle. Siksi sopimuksessa lukee, ettei UPM puutu edes yhteistyöpostausten sisältöön.

UPM on varmasti tehnyt elinkaarensa aikana paljon mokia, korjannut toimintatapojaan, nostanut rimaa, hävennyt menneitä ja panostanut tulevaan. Sääntely tulee aivan varmasti kiristymään ja toimintatavat päivittymään, sillä metsäteollisuudessa yleisestikin tavoitteet on asetettu korkealle.

 

Olisiko parempi kirjoittaa tekstejä ilman korvausta?

No, en keksi yhtäkään syytä, miksen metsäalan yhteistyökumppaneita ottaisi tai mainostilaa blogin sivupalkista myisi. Jos yritys haluaa maksaa siitä, että kirjoitan itselleni rakkaasta aiheesta omalla tyylilläni, olisihan se tyhmää jättää mahdollisuus käyttämättä. Varsinkin kun yhteistyöt mahdollistavat opintojen lisäksi sen, että ehkä joskus saan vihdoin sen oman metsätilankin hankittua.

Yhteistyöhän on bloggaajalle ihan no-brainer, jos oikea kumppani eteen sattuu. Esimerkiksi moottorisahayritykset Husqvarna ja Stihl tekevät näkyvää ambassador-mainontaa useiden metsureiden kanssa. Jos olisin metsuri ja tällainen mahdollisuus annettaisiin, miksi ihmeessä en ottaisi tarjousta vastaan? En tosin tiedä sopimuksen sisältöä, mutta jos muutenkin käyttää kyseisen yrityksen tuotteita, on yhteistyö erittäin looginen.

Kirjoitan blogia täysipäiväisten metsäalan opintojen ohessa. Olisin aivan varmasti aloittanut metsäblogin jossain vaiheessa ilman yhteistyökumppaneitakin, mutta yhteistyökumppaneiden ilmaantuminen oikeaan saumaan mahdollisti blogin saattamisen ihmisten ilmoille jo nyt, kun oli resurssit palkata esimerkiksi nettisivujen tekijä. Tekeminen yhteistyökumppaneiden kanssa on pykälää tavoitteellisempaa ja jälki laadukkaampaa, koska vastaa myös muille, ei vain räpellä oma maine pelissä.

Aitous välittyy herkästi läpi, ja tärkeää on, että yhteistyökumppanit ovat sellaisia, joihin on vilpitön suhde. Eli esimerkiksi jos menisin töihin metsäkoneurakointiyritykseen, joka ei halua tehdä blogini kanssa yhteistyötä, olisi hassua mainostaa blogissa kilpailevaakaan yritystä.

Eli yhteistyöt menevät ihan puhtaasti sen mukaan, mikä tuntuu aidolta, luontevalta ja on loogista. Olen ylpeä jokaisesta kumppanista, joka näkyy nyt tai tulevaisuudessa blogini sivuilla.

Ja mikä olisikaan parempi paikka saada ääni kuuluviin, kuin yksi raaja metsäkoneen kopissa, yksi raaja UPM:n viestintätyypin mailiboksissa, yksi raaja blogin näppiksellä ja yksi halaamassa puita? Olen tällä hetkellä erittäin siistissä positiossa. Pakko olla äärimmäisen kiitollinen siitä, mihin viimeinen puoli vuotta on mut vienyt.

Laura

Metsäalan perustutkintoa suorittava tuleva metsäkoneenkuljettaja, joka viihtyy metsässä myös vapaa-ajalla. Retkeilyä, metsäkoneita ja ajatuksia metsistä ja niiden käytöstä. Tervetuloa mukaan matkalle!

laura@pihkassa.fi

Matkalla mukana

Painavaa asiaa
kannoilta tehtaalle

Sivupalkki tähän.