Pihkassa.fi

Vanhat metsät vähenevät nopeasti, eikä talousmetsien luonnonhoito voi korvata niitä

Suomessa ylpeillään monella metsiin ja metsätalouteen liittyvällä tutkimustuloksella. Luonnonvarakeskuksen valtakunnan metsien inventoinneissa (VMI) tuottamasta tiedosta poimitaan valikoiden tietyt tulokset: puuston tilavuus on kasvanut, lehti- ja lahopuun määrä on kasvussa ja järeitä puita on enemmän.

Samaan aikaan monet metsäalan mielipidevaikuttajat ja, ihmeellistä kyllä, myös jotkut metsätalouden tutkijat ihmettelevät ääneen, miten on mahdollista, että metsäluonto köyhtyy uhanalaisuusarviointien perusteella jatkuvasti. Talousmetsien luonnonhoidolla tahdotaan uskoa olevan niin suuri vaikutus, ettei uhanalaisuusarvioiden tuloksia puolestaan tahdota uskoa tai ottaa vakavasti.

Pahimmillaan maamme parhaiden lajistoasiantuntijoiden ja ekologien tuottamaa tietoa leimataan epäuskottavaksi. Tapana on myös tulkita tilastoja valoisammiksi, laskemalla ilmaston lämpenemisen vaikutukset kohti pohjoista leviävien eteläisten hyönteislajien kannankehitykseen metsätalouden myönteiseksi kehitykseksi. Tällöin havumetsävyöhykkeen metsälajien ahdinko peittyy.

Osa VMI:n tuloksista jätetään samalla tämän keskustelun ulkopuolelle, vaikka juuri ne tekisivät uhanalaisuusarviointien karut tulokset ymmärrettävämmiksi. Nuo tulokset ovat metsiemme ikärakenteen raju muutos, ennen kaikkea vanhojen metsien romahdusmainen katoaminen, joka jatkuu kaiken aikaa. 1950-luvun alusta näihin vuosiin 101–120-vuotiaiden metsien määrä on laskenut 22 %, 121–140-vuotiaiden 46 % ja yli 140-vuotiaiden 43 %. Pelkästään 2000-luvulla yli 100-vuotiaat metsät ovat vähentyneet koko maan tasolla lähes 20 % 1990-luvun loppuun verrattuna. Vanhat metsät ovat katoamassa muualta kuin suojelualueilta, ja se näkyy lajistossamme.

On helppo ymmärtää, että metsälajeistamme iso osa on sopeutunut juuri vanhoihin metsiin. Sellaisia lauhkean ja viileän ilmastovyöhykkeen metsät ovat pääosin olleet. Luonnonmetsiksi kutsutut metsät, siis sellaiset, jotka rakennepiirteiltään ja lajistoltaan muistuttavat merkittävästi luonnontilaisia metsiä, kuuluvat valtaosin näihin vanhimpiin ikäluokkiin.

Vuosien 1951–53 VMIssä yli 100-vuotiaiden metsien määräksi laskettiin yli 5 miljoonaa hehtaaria. Edellisessä VMIssä 2014–18 niiden määrä oli laskenut alle 3,2 miljoonaan hehtaariin. Suhteessa 50-luvun metsäalaan näiden metsien osuus on laskenut 29 prosentista 18 prosenttiin. Nykyisestä metsäpinta-alasta enää 15 % kuuluu vanhoihin ikäluokkiin.

Olemme siis alle 70 vuodessa siirtyneet tilanteesta, jossa selvästi yli neljännes maamme metsistä oli yli 100 vuotta vanhoja, tilanteeseen, jossa niitä on vähemmän kuin kuudesosa. Vanhojen metsien määrän romahtamisen lisäksi niiden kytkeytyneisyys toisiinsa on merkittävästi huonompi kuin 1950-luvulla. Vanhoista metsistä riippuvaiselle lajistolle kyseessä on mullistus, niiden elinmahdollisuudet täysin ympäri kääntävä tapahtuma, jolle saa hakea vertaista satojen vuosien takaa, kaskikauden alkuajoilta.

Läpi kaskeamisen ja tervanpolton aikakauden kuitenkin säilyi laajoja yhtenäisiä aarniometsien alueita, joilla sukupuuttovelka, eli elinympäristön pirstoutumisen ja vähenemisen viiveellä havaittavissa oleva haitallinen vaikutus, ei vaarantanut niiden säilymistä. Nyt on toisin. Lajit sinnittelevät pienissä saarekkeissa, joita hakkuut jatkuvasti entisestään hävittävät, supistavat ja lisäävät niiden eristyneisyyttä.

Paitsi sukupuuttovelka, myös elinympäristön häviämisen kynnysarvo on avain sen ymmärtämiseen, miksi joidenkin metsälajien romahdus nähdään kunnolla vasta nyt. Kun hävitetyn elinympäristön määrässä ylitetään tietty taso, sillä on tästä elinympäristöstä riippuvaisen lajin populaatiolle vakavia seurauksia. Näitä seurauksia ei voida usein välttää luonnonhoidolla, esimerkiksi jättämällä hävitetyn elinympäristön tilalle kasvatettavaan talousmetsään tekopökkelöitä tai istuttamalla sinne lehtipuita. Monien lajien kohdalla kynnysarvo on ylitetty 2000-luvulla, tai jo tätä aiemmin, ja se näkyy sukupuuttovelan vuoksi viiveellä. Vanhojen metsäelinympäristöjen hävitystahti on edelleen korkea etenkin Etelä-Suomessa (Etelä-Suomi = muut maakunnat kuin Lappi, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu).

Huomion arvoista on, että kaikki yli 80-vuotta vanhat ikäluokat vähenevät voimakkaasti. Juuri tämä selittää yleistenkin metsälajien, kuten hömötiaisen ja muiden metsälintujen heikentyvää tilannetta. Ne eivät välttämättä kaipaa satoja vuosia vanhaa kelopuuta tai kosteaa pienilmastoa, vaan sellaisia yksinkertaisia asioita kuin isoja luppojen peittämiä puita hyönteisineen, pesimiseen sopivia koloja tai soidinpaikkoja. Monet metsälajit voivat sopeutua nuorempiin metsiin, mutta yhtä yleisiä niistä ei enää tule. Metsojen määrä väheni Suomessa puolella 50 vuoden aikana. Uhanalaiseksi sitä ei silti luokitella, kuten ei suurta osaa muistakaan vähenevistä metsälajeistamme.

Monet tutut lajit ovat vähentyneet voimakkaasti. Esimerkiksi kaikkien tuntema orava on käynyt kuin huomaamatta harvinaiseksi taajamien ulkopuolella. Yli puolet oravista on kadonnut vain 30 vuodessa (Selonen ym. 2010, Turkia ym 2018). Kehitystä on selitetty ilmastonmuutoksella, joka vaikuttaa kuusen käpysatoon, mutta lienee selvää, että metsien nuorentumisella on oravakatoon merkittävin vaikutus. Nuoret metsät tuottavat heikosti käpyjä. Ja koska runsas käpysato ei ole nuoressa metsässä mahdollinen, käpyjä käytävät lajit, kuten orava, vähenevät. Mikä osuus havupuiden siementuoton vähenemisellä on esimerkiksi metsien ravintoketjuissa avainasemassa olevan, siemeniä syövän, metsämyyrän kannanvaihtelun heikkenemiseen?

Uudemmassa tutkimuksessa (Turkia ym. 2020) oravakantojen havaittiin olevan vahvempia sellaisilla alueilla, joilla myös sen saalistajia, kanahaukkoja oli runsaasti. Silmälläpidettäväksi, siis melkein uhanalaiseksi, luokitellun kanahaukan tilanne on heikentynyt juuri metsätalouden ja vanhojen metsien vähenemisen myötä. Vanhojen luonnonmetsien suojelu ei ole vain uhanalaisten lajien, vaan metsäluontomme kokonaisvaltaista suojelua.

Metsäluonto on kaikkialla erilaista, eikä suomalaista luontoa voi suojella missään muualla. Vanhojen metsien lisäsuojelu on täysin välttämätöntä, jos haluamme säilyttää omaleimaisen metsäluontomme piirteet. Alamme olla luonnonmetsien hävityssavotassamme jo loppusuoralla, mutta merkittävä määrä luonnonmetsiä on vielä mahdollista siirtää suojaan. Etelä-Suomessa 85 % yli 120-vuotiaista metsistä on suojelematta (Korhonen ym. 2020). Näiden luonnonmetsien tai sellaisiksi nopeasti kehittyvien metsien suojelu on myös EU:n tavoite ja Suomen velvollisuus – aivan kuten muidenkin sivistysvaltioiden.

Keski-Suomen maakunnassa tapahtunut kehitys alleviivaa suojelun kiireellisyyttä. Selluteollisuuden ykkösmaakunnan vanhimmista, yli 140-vuotiaista metsistä hakattiin 56 % kahden VMIn välissä, siis vain noin viiden vuoden aikana. Mikäli tahti on jatkunut samana, ei Keski-Suomessa ole kahden vuoden päästä yli 140-vuotiaita metsiä kuin suojelualueilla. Tilastot tietenkin kaunistuvat sikäli, että voidaan kertoa ikäluokan metsien suojeluprosentin nousseen maakunnassa lähelle sataa.

Ongelma voitaisiin ratkaista helposti ja suhteellisen halvalla, jos päättäjiltämme löytyisi siihen tahtoa. Valtio voi halutessaan ostaa tai vaihtaa suojelualueiksi kaikki arvokkaat luonnonmetsät sekä tietenkin suojella omansa. Liikaa niitä ei jäljellä ole.

Suomeen tarvitaan pikaisesti luonnonmetsien suojeluohjelma. Valtion luonnonmetsien suojelusta on päätettävä jo tällä hallituskaudella. Kestämätön tilanne, jossa luonnonmetsiä hävitetään valtion mailla samaan aikaan kun luontokato pitäisi pysäyttää, on ratkaistava. Luonnonmetsien suojelu on paitsi välttämätöntä luontokadon hillitsemiseksi, myös nopein mahdollinen keino vähentää ilmakehään päätyviä hiilipäästöjä. Vanha metsä on suuri hiilivarasto ja hakkuun seurauksena lähes koko metsän hiilivarasto päätyy ilmakehään vain muutamissa vuosissa. Tätä päästöä ei tilalle istutettava taimikko hiilensidonnallaan korvaa edes vuosisadassa.

EU:n asettama 30 % suojeluvelvoite on sattumoisin lähes sama kuin vertailutasona käyttämämme 1950-luvun tilanne, jolloin yli 100-vuotiaita metsiä oli metsistämme vielä 29 %. Tuohon tilanteeseen ei tietenkään ole mahdollista palata nopeasti, koska vanhojen metsien kehittyminen vie pitkään. Tällä suojelutasolla voisimme kuitenkin olla melko varmoja, että metsissämme riittää tulevaisuudessa käpyjä oraville ja hämähäkkejä hömötiaisille.

Entä tarvitaanko talousmetsien luonnonhoitoa? Ehdottomasti tarvitaan, mutta mikään ei osoita siihen suuntaan, että luonnonhoidolla voitaisiin korvata metsien suojelua. Luonnonhoidon tason parantaminen on myös ollut tutkitusti todella takkuista, eikä 2000-luvulla ole juurikaan tapahtunut määrällistä edistystä (Siitonen ym. 2020). Tällä hetkellä luonnonhoidon positiiviset vaikutukset peittyvät vanhojen metsien häviämisen ja metsien nuorenemisen alle. Näin tulee jatkossa käymään niin pitkään kuin luonnonmetsien ja vanhojen talousmetsäikäluokkien hävityskehitys jatkuu nykyisenlaisena.

 

Joni-Matti Kusmin,

MMM, metsänhoitaja

Risto Sulkava,

FT, biologi

 

Kirjoittajat tekevät luontokartoituksia valtion omistamien luonnonmetsien suojelemiseksi Luonnonmetsä -työryhmässä, jonka toimintaa rahoitti Koneen Säätiö vuonna 2021 ja WWF 2020.

Kirjoituspalkkio lahjoitetaan Luonnonperintösäätiölle ikimetsän ostoon.

Lähteet:

Korhonen, K. ym. 2020. Metsien monimuotoisuudelle merkittävien rakennepiirteiden muutokset Suomessa vuosina 1980–2015. Metsätieteen aikakauskirja 2020.

Selonen, V. ym. 2010. Decline of flying and red squirrels in boreal forests revealed by long-term diet analyses of avian predators. Animal Conservation 13: 579–585, 2010.

Siitonen, J. ym. 2020. Talousmetsien luonnonhoidon kehitys vuosina 1995–2018 luonnonhoidon laadun arvioinnin sekä valtakunnan metsien inventoinnin tulosten perusteella. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 69/2020. Luonnonvarakeskus, Helsinki 2020.

Tilastopalvelu, Luonnonvarakeskus 2021.

Turkia, T. ym. 2020 Large-scale spatial synchrony in red squirrel populations driven by a bottom-up effect. Oecologia 192, 425–437, 2020.

Turkia, T. ym. 2018. Red squirrels decline in abundance in the boreal forests of Finland and NW Russia. Ecography 41: 1370–1379, 2018.

 

Artikkelikuvassa: Nauhoitetulla puulla vanhan metsän indikaattorilaji, siperiankääpä. Kuva Suomussalmen Karttimonjoelta, Luken tutkimusleimikolta.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Jätä kommentti

Sivupalkki tähän.