Pihkassa.fi

IMG_0210

Metsäkoulu pilasi metsän kokemuksen

Hellurei ja pahoittelen, ettei allekirjoittaneelta ole tullut blogin puolelle tekstiä hetkeen. Somen syövereihin sen sijaan on tullut enemmän päiviteltyä, konetyöskentelyä tosin vähemmän. Syitä on monia enkä ala niitä tähän sen kummemmin avaamaan, mutta varmaan lähikuukausina suurin syy on se, etten ole metsässä työmielessä juurikaan ollut. Tai oikeastaan edes vapaa-ajalla.

Ostettiin helmikuussa talo samassa rytäkässä kuin työt harkkapaikassa loppuivat lakon takia, joten lopputalvi ja kuluva kevät on mennyt uutta kotia ja pihaa laittaessa ja metsä on näkynyt elämässä vain siten, että muutettiin keskelle talousmetsäaluetta. Ei naapureita, vain talousmetsää, metsäautoteitä ja viime syksynä hakattuja pinoja silmän kantamattomiin.

Ostettu talokin on vanha 50-luvulla rakennettu metsätyömiesten kämppä, sopii siis kahdelle parin päivän päästä valmistuvalle metsäkoneenkuljettajalle melkoisen hyvin.

Pahoittelen jälleen klikkiotsikkomaista otsikkoa, olen vain vuosien bloggaus- ja kolumnistiurani varrella huomannut, että joko ärtymys tai ”hahaa arvasin!” herättää mielenkiinnon klikata teksti auki ja mikäli kukaan ei klikkaa, loppuu kirjoitustyöt lyhyeen. Paitsi tietysti toki tämän oman blogin, tänne voisin kirjoitella kuinka epäsuosittuja tekstejä tahansa.

(Suosittelen muuten lukemaan edelleen TÄMÄN suorastaan raivoa herättäneen tekstin. Tai siis raivoa herättäneen otsikon. Jos tekstiin asti pääsi, siitä kyllä tykkäsivät kaikki metsäkonekuskeista metsähippeihin.)

Mutta itse otsikkoon! Se ei suoranaisesti ollut harhaanjohtava klikkiotsikko vaan ihan täyttä totta. Muttei välttämättä siinä negatiivisessa merkityksessä jollaisena sen ehkä ensin lukee.

Otsikossa totta on se, että se miten näkee metsän on kuluneen kahden metsäkoulussa vietetyn vuoden aikana heittänyt täysin kuperkeikkaa.

Jos ennen ajoin Mäntästä Kuusamoon mökille, ympärillä oli metsää. Loputtomasti metsää. En nähnyt hakkuuaukkoja, en nähnyt kuvionrajoja, en nähnyt männiköitä, kuusikoita, taimikoita. Oli vain metsää. Tai metsää.

Nyt ohi ajaessa, vaikka katse on tiessä, sivusilmällä metsästä hohtaa ajourat, kaksihaaraiset puut sekä konkeloon jääneet puut. Näen mutkat, metsän laadun, ikäluokan, harvennustarpeen. Ennen näin metsäkoneen kerran sattumalta, koska oli pilkkopimeää ja valot hohtivat kauas. Muuten en nähnyt koskaan missään metsäkoneita.

Koskaan ei vastaan ajanut lavetti metsäkone kyydissä ja tukkirekkojakin oli vähemmän. Tien varret eivät olleet täynnä puupinoja. Tai ajoi niitä ja olivat ne, en vain nähnyt.

Nyt ei tarvitse monen kuidun pään pilkistää tien vierustasta, kun jo zoomaan syvemmälle metsään, että vieläkö on hakkuut kesken vai onko jo ajokone ajamassa. On uskomatonta, miten silmä oppii havaitsemaan kaadetun puun pään sivusilmällä. Mutta hyvähän se vain, koska se on melkoisen tarpeellinen taito ajokonekuskille jos meinasi kaikki puut saada metsästä tien viereen.

Vaikka näen enemmän, se illuusio, että joka puolella on metsää, on silti romuttunut. Puuta kyllä on, mutta metsää? Ehkä, jos aukko ja taimikkokin lasketaan metsäksi. Niin kuin se Suomessa metsämaaksi lasketaan.

Toistan jo aiemmin mainitun, että metsäkoulusta saatu silmä ei ole pelkästään huono asia. Ennen kävelin kyllä paljon metsässä, mutten osannut kiinnittää huomiota juuri mihinkään. En osannut arvostaa kasveja, koska en tunnistanut niitä. En tunnistanut metsätyyppejä, en osannut päätellä kasveista kasvupaikkatyyppiä. En nähnyt missä kohtaa maa rehevöityy. Nautin kyllä metsästä, mutta en oikeasti nähnyt mitään.

Kun vuoden katsoi metsää suurimmaksi osaksi metsäkoneen kopista osaa arvostaa ihan erilaisia asioita. Esimerkiksi vastaantuleva suuri haapa on upea, ennen olisin kävellyt ohi kiinnittämättä siihen suurempaa huomiota. Olen oppinut arvostamaan lahopuuta ja jos ennen katsoi uudistuskypsää metsää, että onpa komea, nykyään sitä vähän hämärää, kosteaa, lahopuun valtaamaa aluetta tutkii mieluummin.

Vaikka arvostan kaikkea mitä on metsäkoulussa oppinut näkemään ja huomaamaan, tavallaan silti kaipaa sitä oloa kun ei huomannut niitä ”virheitä”, jotka metsäkoneenkuljettajan työhön kuuluu huomata ja poistaa. Koin metsän – talousmetsänkin – metsänä. Nyt näen talousmetsän, varsinkin männikön, puupeltona. Termiä moni metsäalalla työskentelevä karttaa, mutta mielestäni se on kuvaava, vaikkakin käytännössä aina leimaamismielessä käytetty. Sitä kuitenkin käytetään alueesta, jota käytetään jonkun tietyn lajin kasvattamiseen. Samoin kuin peltoa, joka lopussa niitetään. Toki metsä on peltoa monimuotoisempi ja nykyään sekametsää suositaan entistä enemmän, mutta tasaikäinen, yksilajinen metsä on pelto, sanotte mitä sanotte.

Asun metsän keskellä, mutta en koe saavani metsäkokemusta kävelemällä pihasta ulos. Tuntuu kuin kävelisi työmaalla. Nämä eivät ole hakkaamiani metsiä, mutta kyllähän aina vastahakatussa talousmetsässä tuntuu, että on töissä ja etsii virheitä näkemästään ja yrittää oppia virheistä, vaikka ne olisivatkin toisen tekemiä. Näkee ylipitkät kannot, huolimattomasti harvennetut kohdat, syvät ajourat ja kolhut puissa.

Parasta ja pahinta tässä on se, että koska kumppani on myös metsäkoneenkuljettaja, kävellään lähimetsissä ja tehdään tahtomattamme koko ajan korjuujäljen tarkastusta. Siinä sitä metsäkokemusta kerrakseen.

Metsäkoulu on silti antanut paljon enemmän kuin ottanut. Jos ennen kokemus metsästä oli epämääräinen tunne keskellä puita, nyt se on miljoona silmille lyövää asiaa. Kolhujen ja pitkien kantojen lisäksi myös niitä hyviä. Metsäkoulun myötä olen alkanut arvostaa metsää ja luontoa entistä enemmän. Ja vaikka metsäkoneen kopissa viihdynkin ja metsäalasta ja puusta materiaalina pidänkin, tarmo suojelua kohtaan on kasvanut entistä suuremmaksi.

Mutta samalla kun metsästä saa tuhat kertaa enemmän irti, on jotain entistä ja viatonta tukahdutettu lopullisesti. Nyt jos haluaa aidon kokemuksen metsästä, ei enää riitä lähimetsä, vaan on lähdettävä suojelualueelle, sillä talousmetsästä ei enää samanlaista metsäkokemusta saa.

Klikkiotsikon tilalla vähemmän raflaava otsikko olisikin voinut olla Näen liiaksi puut metsältä.

3 kommenttia artikkeliin ”Metsäkoulu pilasi metsän kokemuksen”

  1. Hyvin kirjoitettu. Arvostan arvojasi , mitä tulee metsään ja puupeltoihin. Hyvin monet meistä näkevät maisemassa vain puukuutiot, eivät metsää.

    Vastaa
  2. Hei Laura! Näin se on. Ammatin myötä metsää katsoo toisin silmin. Loppuelämänsä. Metsässä on aina työpaikalla. Pahinta oli aika, kun tein työkseni metsäveroluokituksia. Lomamatkoilla luokitin ohikiitäviä metsiä😅. Muutama vuosi sitten työahistus vaivasi ja ah, miten ihanaa oli lomailla Kylmäpihlajalla. Ei puun puuta missään! Suosittelen😆 T. Sirpa
    P.s silti en ammattiani kadu ja rakastan metsiä

    Vastaa
  3. Mahtava kirjoitus, kohta pari vuotta metsänomistajakoulua käyneenä samaistun oikeastaan joka lauseeseen tässä blogissa. 😄 Jatka vaan näitä hyviä oivalluksia, sinun kynästä olen saanut rohkaisua kovasti metsäopin tielle. 😊

    Vastaa

Jätä kommentti

Sivupalkki tähän.