Pihkassa.fi

Matkalla metsäammattilaiseksi

Suomessa ei ole yli puolia Euroopan suojelumetsistä

Vuonna 2020 keskustelua herättäneessä, valtionkin rahoittamassa Metsien Suomi -kampanjassa väitettiin, että Suomessa on yli puolet Euroopan suojelumetsistä. Tämä väite ei yksinkertaisesti ollut totta ja siihen tartuttiin heti, mutta sitä ei korjattu koskaan kampanjan aikana. Vasta tämän vuoden puolella 29. maaliskuuta Metsien Suomi -kampanjatili ilmoitti Twitterissä korjanneensa virheen. Kampanjasivuilla virhe tosiaan korjattiin muotoon ”yli puolet Euroopan tiukasti suojelluista metsistä on Suomessa”, mutta se on yhä harhaanjohtavaa kirsikanpoimintaa Forest Europen suojelutilastoista. Tätä periaatteessa oikeaa väitettä käytetään myös aiemman virheellisen väitteen tapaan perustelemaan Suomen asemaa jonkinlaisena suojelun mallimaana, mikä ei ole puolestaan totta. Esimerkiksi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä nojasi tähän väitteeseen ikään kuin viimeisenä oljenkortenaan YLEn A-studiossa 12.5. sen jälkeen, kun hänen aikaisempia väitteitään oli kumottu Jyväskylän yliopiston ekologian professorin ja Luontopaneelin puheenjohtajan, Janne Kotiahon toimesta. Aika loppui tuohon väitteeseen, jolloin Kotiaho ei saanut mahdollisuutta vastata siihen.

Virheellisiin johtopäätöksiin yllytetään myös Metsien Suomi -kampanjasivulla, sillä se yhä sisältää johtopäätöksen kannalta kriittisen, mutta virheellisen premissin: ”Meillä metsiensuojelu on pääasiassa tiukkaa suojelua, mikä tarkoittaa, että suojellussa metsässä ei saa tehdä mitään metsätaloustoimia”. Tiukka suojelu ei ole nimittäin ainoa suojeluluokka, jossa ei sallita metsätaloustoimia. Toisin väittäminen johtaa yhä helposti siihen johtopäätökseen, että Suomessa olisi yli puolet suojelumetsistä, koska aidot suojelumetsät ovat metsätalouden ulkopuolella. Väitän siis, että kampanja ei ole muuttanut logiikkaansa, mutta nyt se vain jättää virheellisen johtopäätöksen sanomatta. Ongelma on kuitenkin se logiikka, joka tuottaa yhä korjauksen jälkeen samoja virheellisiä johtopäätöksiä, kuten YLEn A-studiossa huomattiin. 

Mistä suojelutilastoista puhutaan ja kuinka niistä poimitaan kirsikat? Kun puhutaan Euroopan suojelumetsistä, viitataan Forest Europen kokoamiin tilastoihin Euroopan metsien tilasta. Forest Europen raportit kattavat paljon tilastoja, mutta me olemme nyt kiinnostuneita ainoastaan suojelutilastoista. Suojelumetsien tilastoinnissa raportti käyttää eurooppalaista MCPFE-luokitusta, joka perustuu Euroopan metsien suojelua käsittelevän ministerikokouksen määrittämiin kriteereihin. Suojelumetsät luokitellaan pääasiassa kolmeen luokkaan: MCPFE 1, MCPFE 2 ja MCPFE 3. Näistä ensimmäinen, MCPFE 1, kattaa kaikki biodiversiteetin vuoksi suojellut metsät eli arkikielessä suojelumetsät, joissa ei saa harjoittaa metsätaloutta (biodiversity conservation). MCPFE 2 -luokka kattaa puolestaan kaikki maisemansuojelua varten suojellut metsät (protection of landscapes) ja MCPFE 3 kattaa kaikki ”suojametsät”, joiden tarkoitus on suojata jotain tiettyä funktiota, kuten vedenlaatua, maaperää tai infrastruktuuria (protective functions). Näistä luokista MCPFE 1 on selkeästi se luokka, josta ollaan nyt kiinnostuneita. Tämän suhteen Suomi on absoluuttisesti jaetulla 6. sijalla ja suhteellisesti 16. sijalla (kuva 1). Eli suhteutettuna metsäpinta-alaan Suomessa on 16. eniten suojelumetsiä, mikä on kaukana yli puolista. Mutta kuten tilastoista nähdään, tarjoutuu Suomelle tilaisuus kirsikanpoimintaan: Suomessa on nimittäin yli puolet MCPFE 1.1 -alaluokan suojelumetsistä. Hylkäämällä muut alaluokat ja puhumalla ainoastaan tästä alaluokasta saadaan Suomi näyttämään paljon paremmalta kuin muut, ja näin on sitten myös tehty.

Kuva 1. Euroopan suojelumetsät (MCPFE 1). Alaluokat 1.1-1.3 kuvaavat suojelutoimenpiteiden aktiivisuutta. Lähde: Forest Europe, State of Europe’s Forests 2020

 

Mitä ovat MCPFE 1 -luokan alaluokat?

Suojelumetsät (MCPFE 1) jaetaan kolmeen alaluokkaan (1.1, 1.2 ja 1.3) erilaisten kriteerien mukaan. Kriteerit on määritetty MCPFE infodokumentissa (2006) sivuilla 8-13.

Tiivistettynä MCPFE 1.1 -alaluokan (No Active Intervention) kriteereinä on: ei mitään aktiivisia suojelua edistäviä toimenpiteitä, kuten riistanhoitoa, liian suurien hyönteistuhojen ja tulipalojen kontrollointia, lahopuun keinotekoista lisäämistä tai yksittäisten puiden poistamista. Näihin metsiin tulisi olla myös vain rajattu kulkuoikeus (limited public access) eli niiden tulisi olla virkistyskäytön ulkopuolella. Näitä metsiä kutsutaankin Suomessa tiukan suojelun metsiksi eli ainoastaan näistä metsistä Metsien Suomi -kampanjassa puhutaan.

MCPFE 1.2 -alaluokka (Minimal Intervention) sallii julkisen kulkuoikeuden, alueelle mahdollisesti välttämättömän riistanhoidon, liian suurien hyönteistuhojen ja sairauksien biologisen kontrolloinnin, tulipaloihin puuttumisen sekä jokamiehenoikeuksia vastaavan pienimuotoisen luonnonvarojen hyödyntämisen paikallisille alkuperäiskansoille.

MCPFE 1.3 -alaluokka (Active Intervention) sallii kirjavamman joukon suojelua edistäviä toimenpiteitä, mutta ei edelleenkään metsätaloustoimia.

Kaikki negatiivisesti biodiversiteettiin vaikuttavat toimenpiteet on kielletty kaikissa MCPFE 1 -luokan alaluokissa. Esimerkiksi jatkuvan kasvatuksen metsät eivät ole suojelumetsiä missään näistä alaluokista, ne ovat ilmiselvästi talousmetsiä. Myöskään mikään Natura 2000 -alue ei automaattisesti kuulu mihinkään näistä alaluokista. Koska mikään alaluokista (1.1-1.3) ei salli metsätaloustoimia, on Metsien Suomi -kampanjassa tavattu logiikka pielessä; ei voida sanoa vain tiukan suojelun estävän metsätaloustoimia. Tiukka suojelu on erityisesti siinä mielessä tiukkaa, että sen ei pitäisi sallia jokamiehenoikeuksia eikä vapaata pääsyä suojelualueelle. Suurin osa Suomen suojelumetsistä on luettu kuuluvan tähän tiukan suojelun luokkaan.

Kuva 2. Sallivimman ja yleisimmän alaluokan (1.3) kriteerit. Luokka sallii aktiiviset suojelua edistävät toimenpiteet, mutta ei metsätaloustoimia. Lähde. MCPFE Information Document

Euroopassa yleisin suojelumetsien alaluokka on 1.3 eli se sallivin luokka. Tätä voi selittää yksinkertaisesti se, että etelämmässä vaaditaan aktiivisia toimenpiteitä paikallisen lajiston suojelemiseksi. Esimerkeiksi tällaisista toimenpiteistä on tätä alaluokkaa vastaavassa IUCN-luokituksessa (IV) annettu mm. lajien ruokinta, puuttuvien luonnollisten herbivorien korvaaminen niittotalkoilla tai karjalla sekä vesitalouden korjaukset. Keski-Euroopan lehtimetsät ovat tyypillisesti lajistoltaan, vaatimuksiltaan ja historialtaan erilaisia kuin pohjoiset havumetsät, jolloin ne oletettavasti vaativat myös erilaisia toimenpiteitä suojelun edistämiseksi. Tästä syystä esimerkiksi laidunnus on tyypillisempää lehtimetsille. On tärkeää kuitenkin huomata, että MCPFE 1.3 -alaluokan metsissä ei sallita taloudellista laidunnusta (commercial grazing), vaikka se olisikin harmoniassa suojelutavoitteiden kanssa, eli karjatalous ei ole sallittua näillä alueilla. Suomessa on puolestaan puute kliimaksivaiheen vanhoista ja sairaista havumetsistä, jolloin on ymmärrettävää, että aktiivisia toimenpiteitä ei täällä vaadita. Mutta myös Suomessa on suojeltuja lehtimetsiä, joissa toteutetaan aktiivisia suojelutoimenpiteitä. Näistä syistä ei ole mielekästä verrata MCPFE 1 -luokan alaluokkia keskenään, niin kuin Metsien Suomi -kampanjassa tehdään ja tästä syystä vain tiukan suojelun (MCPFE 1.1) alaluokan korostamisella ei ole vertailukelpoista luonnonsuojelullista merkitystä. Toisin sanoen, se on vähän niin kuin väittäisi Suomella olevan suurimmat hedelmämarkkinat puhumalla ainoastaan veriappelsiineista. Myös MCPFE infodokumentissa sanotaan sivulla 5, että näiden alaluokkien vertailussa ei ole järkeä, sillä ne kaikki ovat tärkeitä suojeluluokkia. Alaluokkien tarkoitus on lähinnä kertoa, minkälaisia suojelua edistäviä toimenpiteitä alueilla tehdään.

Myös alaluokkien sisäiset ja väliset tulkintaerot tekevät niistä vertailukelvottomia. Suuria tulkintaeroja valtioiden välillä tuottaa todennäköisesti yleisen intervention tason sijaan sen sisäiset, suojelualueiden virkistyskäyttöä rajoittavat kriteerit liittyen julkiseen kulkuoikeuteen ja jokamiehenoikeuksiin. On hyvin todennäköistä, että alaluokkaan 1.1 eli tiukkaan suojeluun luetut Suomen metsät eivät oikeasti edes täytä luokan kriteerejä, jolloin kyseisen alaluokan korostaminen on vielä kyseenalaisempaa.

Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Kari T. Korhonen kertoi, että alaluokkaan 1.1 on luokiteltu luonnonpuistot, vanhojen metsien suojelualueet sekä erämaiden tiukasti suojellut osat. Hän täydensi myöhemmin, että kyseiseen alaluokkaan kuuluu myös muita suojelualueita, joissa ei tehdä hakkuita. Mutta kuten todettu, minkään alaluokan (1.1-1.3) kriteerit eivät kuitenkaan salli hakkuita, joten sen ei pitäisi olla peruste alaluokkaan 1.1. kuulumiselle.

Suomessa on Forest Europen mukaan 1 913 000 hehtaaria MCPFE 1.1 -alaluokan eli tiukan suojelun metsää. Luken tilastojen mukaan Suomessa on yhteensä 719 000 hehtaaria Korhosen mainitsemia luonnonpuistoiksi, erämaiksi ja vanhojen metsien suojelualueiksi luettavia metsä- ja kitumaita. Alaluokkaan 1.1 näistä kuuluu vielä pienempi osuus, koska Forest Europe käyttää tiukempaa kriteeriä metsille ja koska kaikki erämaat eivät ole tiukasti suojeltuja. Eli selkeästi yli puolet Suomen tiukasti suojelluista metsistä on jotain muuta kuin luonnonpuistoja, erämaita ja vanhojen metsien suojelualueita. On vaikea ymmärtää, mistä nämä hehtaarit saadaan kasaan ottaen huomioon, että niissä tulisi olla myös MCPFE:n kriteerien mukaan rajoitettu julkinen kulkuoikeus, mikä on Suomessa aika harvinaista. Tästä syystä on siis hyvin todennäköistä, että Suomi ei huomioi näitä kaikkia kriteerejä, vaan keskittyy ainoastaan toimenpidetasoon eli siihen, toteutetaanko alueella suojelua edistäviä toimenpiteitä vai ei. Tämä muut kriteerit ohittava tulkinta johtaa väistämättä siihen, että alaluokat eivät ole vertailukelpoisia, sillä muut valtiot todennäköisesti tulkitsevat kriteerejä tiukemmin. Esimerkiksi Suomen ja Ruotsin eroja alaluokkien suhteissa saattaa selittää se, että Ruotsi tulkitsee kriteerejä tiukemmin esimerkiksi julkisen kulkuoikeuden suhteen. Näistä aluekohtaisista ja kriteerien tulkinnasta johtuvista eroista johtuen ei ole mielekästä verrata alaluokkia keskenään tai toteuttaa vertailua yhden alaluokan sisällä.

Kuva 3. MCPFE 1 -luokan alaluokkien suhteelliset osuudet sekä suojeltujen metsähehtaarien määrä. Suomessa korostuu alaluokka 1.1. Alaluokkien vertailu on merkityksetöntä. MCPFE 2 -luokan (tummansininen) metsät eivät ole varsinaisia suojelumetsiä.

Suojelualueiden vertailu on yhä mahdollista. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole lytätä Forest Europen tilastoja tai metsiä tilastoineita suomalaisia asiantuntijoita, vaan tuoda esille varsin yleistä tilastoihin liittyvää kirsikanpoimintaa, jota toteuttavat erityisesti lobbarit. Forest Europen tilastoja voidaan yhä käyttää hyvin suojelualueiden vertailuun käyttämällä vertailukelpoista MCPFE 1 -yläluokkaa tietyn alaluokan sijaan. Näin minimoidaan tulkintaeroista johtuvat vääristymät sekä huomioidaan eliömaantieteelliset erot, jotka vaikuttavat eri metsätyyppien ja -lajien suojeluvaatimuksiin. Kun käytetään vertailukelpoisia lukuja, voidaan todeta Suomen olevan keskivertoa metsien suojelussa (kuva 1).

Lopuksi haluaisin muistuttaa, että vaikka Suomessa on jonkin verran suojelumetsiä ja niiden määrä on kasvanut esimerkiksi 70-luvulta, Suomen suojeluverkosto on todettu riittämättömäksi. Suomen CBD-maaraportissa (2019) todettiin suojeluverkoston olevan liian pirstaloitunut sekä riittämätön Etelä-Suomessa, minkä vuoksi Suomi ei saavuttanut biodiversiteettisopimuksen suojelualueisiin liittyvää 11. Aichi-tavoitetta. Suomi on kuitenkin erityisen mallikas luontotiedon tuottamisessa, minkä vuoksi onkin erityisen surullista nähdä uhanalaisuusarviointeihin liittyvää denialismia ja tutkijoiden leimaamista tietyissä piireissä. Jostain syystä meille ei kelpaa se, missä me ollaan oikeasti parhaita. 

 

Pyry Toivonen

Kirjoittaja on ekologian ja evoluutiobiologian opiskelija Turun yliopistossa, joka on kiinnostunut maisemaekologiasta, populaatioekologiasta sekä suojelubiologiasta.

 

Kirjoituspalkkio lahjoitettiin Luonnonperintösäätiölle ikimetsän ostoon.

Retkikohde: Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualue

Paikka: Pirkanmaa, Tampere, Teisko-Aitolahti.

Pituus: Merkittyjä reittejä alueella yhteensä noin 15 km, puhelimeen tallentui tällä kertaa 8,3 km.

Alueen koko: 608,5 hehtaaria.

En tiedä miten olin onnistunut välttämään tiedon Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualueesta. Tai jos olinkin kuullut siitä joskus jonkun vinkkaamana, oli paikka vaipunut unholaan.

Kintulammi ei nimittäin ole mikään ihan pieni ja salainen paikallisnähtävyys, vaan Pirkanmaan kolmanneksi suurin suojeltu metsäalue Helvetinjärven ja Seitsemisen jälkeen.

Olin menossa koulun jälkeen käymään kaverin luona Tampereella, joten toki iskin aamutuimaan googleen ”tampere laavu” -hakusanaparin ja klikkasin ensimmäisen hakutuloksen auki: Valittu vuoden retkipaikaksi 2020.

Sinne siis, sillä paikka ei voi olla ainakaan kovin pettymys. Huonona puolena se, että voi olla ruuhkainen. No, oli keskiviikko ja kello oli vasta viisi, joten luotin siihen, etteivät juuri töistä päässeet ihmiset ihan massoittain ole vielä Teiskon metsiin ehtineet.

Ajettiin autot P1-parkkipaikalle, jossa oli vain muutama auto. Reittisuunnitelma oli Kirkkokiven kautta Kylmäsuolle, Kaukaloistenkallion kautta piipahdus Ylä-Kaulamoisessa – jossa oli riippumattoilijoita! – ja sieltä sain kinuttua vielä lenkin Kintulammin kautta takaisin autolle.

Trackeriin kertyi 8,3 km ja aikaa meni 2,5h. Ihan täydellinen iltapäivälenkki ja keli mitä parhain.

En tiedä oliko syynä kesän ensimmäiset hellepäivät ja vauhdilla heräävä luonto, vai se, että vastaan käveli vain kourallinen ihmisiä ja sai köpötellä rauhassa vai miksi Kintulammi tuntui jotenkin harvinaisen mukavalta ja raukean leppoisalta retkikohteelta.

Mulla on luonnonhoidon koe vajaan parin viikon päästä ja vaikka tiedän, että se menee heittämällä läpi, oli kiva tenttailla pitkin matkaa puolin ja toisin kasveja, puita, metsätyyppejä ja olisiko kyseessä laki- vai sertifiointikohde jos samanmoinen paikka tulisi työmaalla vastaan.

Vaikken tekisi päivääkään metsäkoneen kanssa töitä (toivottavasti teen), on metsäalan perustutkinto tehnyt metsissä kulkemisesta paljon monipuolisempaa ja kiinnittää huomiota aivan eri asioihin kuin ennen.

Esimerkiksi musta on tullut aivan tolkuton lahopuufani.

Kirkkokiven laavu

Kintulammin reitit on selkeitä ja hyväkuntoisia, alueella on neljä modernia laavua/tulentekopaikkaa ja puitteet muutenkin hyvät kokemattomallekin retkeilijälle. Reitti P1ltä Kirkkokiven tulentekopaikalle on 300m matkalta esteetön.

Tykkäsin kyllä paikasta kovasti. Ja niin taitaa tykätä moni muukin. Kun päästiin myöhemmin takaisin parkkipaikalle, oli autojen määrä vähintään triplaantunut, eli paikka on parhaimmillaan varmasti melkoinen turistirysä. Mukavin aika liikkua suosituissa paikoissa onkin arjen toimistoajat (ja jos haluaa pelata varman päälle niin kehnolla kelillä).

Lisätietoa Kintulammin luonnosta ja historiasta https://kintulammi.fi/

Korvasienikausi on alkanut!

En ole koskaan ollut himomarjastaja tai -sienestäjä, mutta ilmeisesti kun lokakuussa häämöttää kolmekymppiset, alkaa tällainen ämpärin kanssa luonnossa kykkiminen näköjään enenevissä määrin kiinnostaa. Viime syksynä Mänttään muuton jälkeen äiti houkutteli puolukkaan ja jos nyt ei varsinainen intohimonkipinä metsänantimiin syttynyt niin jokin orastava marttailu nosti kyllä päätään ja kuljin pari iltaa poimurin kanssa pitkin mättäitä. Vielä pitäisi keräämisen lisäksi innostua saaliin käsittelystä.

Viimesyksyiset puolukka-apajat löysin kun kuljin koiran kanssa tutkimassa uusia ulkoilupaikkoja ja nyt lumien sulettua aloin käpötellä koiran kanssa taas pidempiä lenkkejä ja vaikka perus ulkoilualueellani on myös äärettömän kaunista vanhaa suojelumetsää, poikkean nykyään lenkeilläni mieluusti myös katsomaan tuoreita hakkuita, vanhempia aukkoja, juuri muokattuja ja istutettuja aloja sekä varttuneempia taimikoita.

Sienestysharrastukseni on sillä tasolla, että tunnistan hyvällä tuurilla kantarellin syksyisin, mutta näin keväällä ei kovin montaa vaihtoehtoa ole, kun tällaisiin möllyköihin törmää. Sehän on korvasieni!

Laitoin äidille kuvan et täällä on ilmeisen hyvä apaja.

Katselin ympärilleni tarkemmin ja ala oli laikkumätästetty jokunen tovi aikaisemmin. Maanmuokkaus ei ollut aivan tuore, väittäisin että aikaa muokkauksesta oli pari vuotta ja lyhyen googlettelun perusteella korvasienet ovat samaa mieltä.

Laikkumätästyksessä maanmuokkauskone kouraisee maanpinnasta parisenkymmentä senttiä ja kääntää maan laikun viereen mättääksi, jolloin mättääseen jää kivennäismaapinta ja sisälle ravinteikas humuskerros.

Mättäisiin on tarkoituksena istuttaa puuntaimia, mutta tällä kertaa ei puhuta istutuksesta ja puista, vaan mätästyksen sivutuotteesta, eli siitä kuopasta, josta maa on mättääseen otettu: laikusta, eli korvasienelle otollisesta kasvupaikasta.

Jos nyt ei ihan jokaisessa laikussa vielä ollut sieniä, niin varmaan puolessa oli. Harvassa olivat sienet, jotka eivät kasvaneet mättään vieressä kuopassa. Korvasienestys tuntui vähän samalta kuin taimien istutus, nyt vaan etsittiin mättäiden sijaan laikkuja.

Korvasieni on laji, joka hyötyy jaksollisesta metsänkasvatuksesta maanmuokkauksen takia.

Amatöörisienestäjän tunnistaa siitä, että sieniveitsen sijaan mukana on pullasuti ja juustoveitsi.

Korvasieni viihtyy hiekkaisilla mailla, joiden pinta on rikkoutunut. Tällaisia paikkoja on muun muassa juuri kangasmetsiin tehdyt metsäkoneen urat, polut ja mätästetty uudistusala. Myös hiekkakuopan reunat ovat hyviä paikkoja etsiskellä korvasieniä.

Yleensä sieniä alkaa nousta 2-3 vuotta maanpinnan rikkoutumisen jälkeen, eli jos näet vaikkapa uudistusalan, paina paikka mieleen ja käy apajilla parin vuoden kuluttua!

Korvasienen kausi on poikkeuksellisesti syksyn sijaan keväästä alkukesään. Nyt on vielä niin aikainen kevät, että sienet olivat keskimäärin suhteellisen pieniä ja jätettiin pienimmät vielä kasvamaan, mutta korvasieni voi kasvaa myös 15 cm leveäksi.

 

 

Korvasieni on helppo tällaisen amatöörinkin tunnistaa. Ruskea, poimuinen ja muistuttaa mielestäni enemmän ruskeita aivoja ja tippaleipää kuin korvia.

Korvasienen kanssa on tärkeää muistaa, että se on käsittelemättömänä todella myrkyllinen. Myrkky vaurioittaa maksaa ja ruuansulatuskanavaa, joten valmistuksessa pitää olla erityisen huolellinen.

Myrkky on kuitenkin herkästi haihtuvaa ja vesiliukoista, joten ryöppäys tekee sienestä syömäkelpoisen.

Miten korvasieni käsitellään?

Poista sienestä hiekka sudilla ja leikkaa jalan tyvi irti. Koska sieni on poimuinen, saattaa sienen syövereissä lymyillä öttiäisiä. Siksi sieni kannattaa halkaista ennen keittämistä.

Osa suosittelee korvasieniä keitettäväksi kaksi kertaa, osa pelaa varman päälle ja ryöppää kolmesti. Ryöppäyksessä sieniä tulee keittää vähintään viisi minuuttia niin, että sieniä on yksi osa ja vettä kolme osaa. Keitinvesi heitetään pois, sienet huuhdellaan huolellisesti ja keitetään uudestaan ja jälleen huuhdellaan. Haihtuvien myrkkyjen takia valmistustilan ilmanvaihdosta on pidettävä huoli.

Voiko korvasienillä tienata?

Sienestys kuuluu jokamiehenoikeuksiin. Korvasieniä, kuten muitakin sieniä (ja marjoja) voi myydä verovapaasti eteenpäin kunhan muistaa pari juttua.

 

  • Myyjänä on kerääjä itse.
  • Sieniä ei saa käsitellä, eli ei pakastaa, suolata, kuivata, ryöpätä, soseuttaa, makeuttaa tai säilöä (putsaaminen ja pakkaaminen on ok).
  • Sienten pitää olla kerätty luonnosta jokamiehenoikeuksien alaisesti, ei viljelmiltä. Ja vaikka pakurikääpä on sieni, se ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Omasta metsästä tai luvan kanssa sitä saa silti myydä verottomasti.
  • Myynnin tulee olla suhteellisen pienimuotoista, ammattimainen toiminta voidaan lukea elinkeinotoiminnaksi. Silti superkerääjä voi päästä suuriinkin ansioihin (alv-velvollisuuden alaraja 15 000e), mutta palkkatyötä sienestys ei saa olla. Ajantasaiset tiedot verottajalta. Lisätietoa täältä.
  • Myynti on arvonlisäverotonta, jos poimitut sienet myydään ilman virallista myyntipaikkaa, eli sienibisnekseen ei saa olla toimitilaa vaan sienet pitää myydä itse esimerkiksi torikauppiaalle, jatkojalostajalle tai suoraan kuluttajalle.
  • Sienten myynnistä ei tarvitse tehdä veroilmoitusta, eli niitä voi poimia lähes niin paljon kuin kyykkylihakset kestävät ja satoa riittää. Kuitenkin tilikauden liikevaihdon pitää olla alle 15 000 euron, jotta vähäisen toiminnan verottomuuden vaatimukset säilyvät.
  • Korvasieni on yksi kalleimmista metsäsienistä, eli sitä keräämällä ja myymällä voi rahoittaa esimerkiksi kesän rientoja!

Korvasienikausi on vasta alkumetreillä, vielä ehtii hyvin spottailemaan potentiaalisia korvasieniapajia!

Retkikohde: Pajuskylän luontopolku

Paikka: Pirkanmaa, Ruovesi, Visuvesi, Pajuskylä. Erä- ja luontokeskus: Keituntie 100, 34870 Visuvesi.

Pituus: opasteiden mukaan 3,5 km, puhelimeen tallentui näkötornille piipahtamisineen 4,7 km

Käydään vanhempieni kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti kiertelemässä pääasiassa pirkanmaalaisia luontokohteita ja retkeilypaikkoja, joihin on inhimillinen ajomatka Mäntästä. On ilmeisesti sukuvika, että jos joku näkee laavu 4 km -kyltin ja huudahtaa, että hei laavu, käydäänkö katsomassa niin loppuporukka vastaa myöntävästi. Näin kävi viimeksi eilen vessanpöntönkannenostoreissulla ja löysin itseni matalavartisissa paljasjalkakengissä hyppelemässä mättäältä toiselle jäisen veden hamutessa kengän sisäänmenoaukkoa.

Porukoilla on ollut jo varmaan kohta parikymmentä vuotta kuvitteellinen matkatoimisto nimeltä Wittula Tours, jonka jokainen matka menee jollain tavalla pieleen. Ilmeisesti Wittulan Larelle sovitellaan jo Martan ja Sepon matkatoimiston jatkajan manttelia, koska alkaa omassa ansioluettelossanikin olla sen verran mieleenpainuvia sattumuksia vuosien varrelta kun ihan jokainen retki ei ole kovin tarkkaan ennakkoon suunniteltu.

Eli joo, spontaania seikkailuseuraa on tarjolla, kun vaan kysyy!

Blogiin on tarkoitus kerätä muistiin niin pidempiä vaellusreissuja suosituille retkeilypaikoille kuin vinkata näistä tuntemattomammista lähikohteisiin piipahduksistakin. Jos on vinkata joku oma lemppari, missä pitäisi ehdottomasti käydä, laita vaikka yläpalkin yhteydenottolomakkeella viestiä. Keräilen listaa joissa poiketa vapaahetkinä. Sijainnin ei tarvitse olla Pirkanmaalla, kivat paikat kiinnostaa aina, maantieteellisestä sijainnista viis.

Retkikohde-kategorian aloittaa ekstemporereissu Ruoveden Pajuskylän luontopolulle.

Pajuskylän luontopolku on Pajusen eräilijöiden talkootyönä 2000-luvun alussa tekemä noin 3,5 km mittainen luontopolku. Polku ei kulje koskemattomien ikimetsien läpi, vaan muutaman kilometrin matkalla tallustetaan metsän lisäksi niin uudistushakatun ja juuri istutetun aukon läpi kuin ihmetellään juuri harvennettua aluettakin. Puutkin oli vielä tien vieressä ja äiti sanoi että ”oooh! tuoksuta!”. Sanoin et niin, tältä mun työpaikka tulevaisuudessa tuoksuu. Joka päivä 😎

Juotiin ensimmäiset (kyllähän muutaman kilometrin mittaisella retkellä nyt vähintään kaksi evästaukoa pitää olla) sumpit ilmeisesti viimekesäisen metsäpalon mustentamalla alueelle ja kivuttiin Varpusvuoren näkötornille. Polun varrella on paljon opastauluja, jotka kertovat talousmetsistä, riistasta ja alueen linnuista.

En ole mikään kovin intohimoinen jätöstentiirailija enkä tunnista syyllistä kuin suurpiirteisesti, mutta edes minä en voinut olla huomaamatta, että alueella viihtyy ainakin jokin bambi, pupujussi ja metsäkanalinnut. Opaskylttien mukaan seuran alueella on metsäkanalintujen metsästyskielto toistaiseksi voimassa ja ainakin kakan määrän perusteella teeri alueella näyttäisi ahkerasti viihtyvän.

Luontopolun alussa on iso kota ja puucee, jotka ovat vapaasti retkeilijöiden käytettävissä. Eräilijät rakensivat alueen tuulenkaadoista kodan lisäksi alueelle myös saunan ja makuuaitan, jotka ovat käsitykseni mukaan myös kysyttäessä käytettävissä tai ainakin vuokrattavissa.

Lisää esimerkiksi seuran ja rakennusten historiasta voi lukea täältä.

Ilma tänään oli pirtsakka +2°C ja kahvia risukeittimellä tihkussa keitellessä sai sormia hinkuttaa aika hanakasti yhteen lämmön toivossa. Yhtäkään toista luonnossaliikkujaa ei poluilla tullut vastaan ja vaikka ruuhka retkipaikoilla on teoriassa yhtä positiivinen ongelma kuin se kun vegaanituotteen kohdalla on hylly tyhjä, kyllähän se silti mukavalta tuntuu kun saa omassa rauhassa vapaapäivästä nauttia.

 

Kelle suosittelen paikkaa?

Jos olisin opettaja tekisin tänne luokkaretken! Kota on valtava ja vetää ison luokan ellei parikin, puitteet on hyvät ja opastaulut kaiken ikäisille sopivat. Luontopolku ei ole esteetön, mutta profiili kohtuullisen helppo nuoremmillekin ja näkötorniin kipuaminen ja Ruoveden kauniiden maisemien katseleminen korkealta hienoa.

Kyllä täällä reilu pari tuntia meni rattoisasti, ja eväät kannattaa ehdottomasti tehdä. Kodan lisäksi pienen lammen rannalla oli myös pieni laavu, jossa lämmitettiin eväsleivät ja juotiin reissun toiset kahvit. Lammella oli myös laituri, eli kesällä lammessa voisi käydä helposti vilvoittelemassa.

Äidin mukaan kohde oli sympaattinen hyvän mielen kohde ja eipä ole vastaan sanomista.

Jokamiehenoikeudet – suomalainen ylpeydenaihe

Lumet sulavat kohisten ja metsissä pärjää jo ilman, että tarvitsee könytä kainaloita myöten hangessa. Koska korona vielä puskee päälle ja rajoitukset ovat suurilta osin voimassa, voinee olettaa retkeilyn ja luonnossa oleilun nauttivan kasvanutta suosiota suomalaisten keskuudessa kuluvanakin vuonna.

Vaikka jokamiehenoikeuksia käydään läpi ensimmäisen kerran jo varmaan ala-asteella, tuntuu, että osa kohdista pääsee lipeämään muistista sitä mukaa kun vuosia kertyy mittariin, joten kertaillaas mitä siellä luonnossa saa, ja mitä ei saa tehdä.

Vaikka äkkiseltään voisi tuntua, että kuka nyt kuivunutta karahkaa metsästä kaipaisi ja ainahan joulukuusikin on käyty kähveltämässä naapurin metsästä, ei tämä ole sallittua, vaikka maailman mittapuussa jokamiehenoikeutemme ovat mielestäni ylpeilynarvoisen laajat.

Jokamiehenoikeudet antavat ihmiselle mahdollisuuden käyttää metsiämme ja luontoamme riippumatta siitä, omistaako kyseisen metsän ja alueen vai ei. Eli jos ostan kymmenen hehtaaria ihan törkyhyvää mustikkametsää, en voi mennä takuuseen siitä, että mustikat löytyvät syksyllä omasta pakastimestani, naapuri on saattanut ne nimittäin käydä pakastimeensa poimimassa.

Jokamiehenoikeudet nimensä mukaisesti tarkoittavat sitä, että jokaisella on oikeus käyttää luontoa, eikä maanomistajalta tarvitse anoa lupaa tai raottaa lompakkoa.

Jokamiehenoikeudella saa

  • tallustaa toisen metsässä vaikka kellon ympäri, mutta jälkeensä ei saa jättää hävityksen kauhistusta: ei roskia, kuoppia tai nuotiopaikkoja.
  • kävellä, hiihtää ja pyöräillä metsissä ja vesistöissä, mutta moottoriajoneuvoilla ajaminen onnistuu vain maanomistajan luvalla. Hevosvoimia saa olla vain hevosella ratsasteltaessa.
  • yöpyä maastossa (väliaikaisesti)
  • veneillä, uida, luistella
  • marjastaa, sienestää ja kerätä rauhoittamattomia kasveja
  • onkiminen ja pilkkiminen on sallittua tietyin rajoituksin.

Vaikka paljon saa tehdä omine nokkineen, on asioita, jotka eivät kuulu jokamiehenoikeuksiin:

  • pihoilla, istutuksilla ja pelloilla kulkeminen
  • meluaminen ja muu kotirauhan häiritseminen
  • puiden kaataminen ja kerääminen (myös kuolleet)
  • sammaleen ja jäkälän kerääminen
  • avotulen tekeminen
  • asutuksen lähelle leiriytyminen
  • moottorivehkeillä ajaminen
  • pajunkissojen, mahlan ja pakurin kerääminen
  • kalastus ja metsästys ilman asianmukaisia lupia
  • lemmikkien päästäminen laduille, uimarannoille, leikkipaikoille ja urheilukentille
  • roskaaminen
  • eläinten ja lintujen pesinnän häiritseminen

Eli aina maanomistajalta lupa, jos meinaat esimerkiksi mahlaa keräillä tai vegenakkeja grillailla.

Kansallispuistoissa jokamiehenoikeudet eivät päde aivan sataprosenttisesti, mutta kansallispuistojen poikkeuksiin ja retkeilyetikettiin yleisesti paneudutaan tulevassa kansallispuistoetikettipostauksessa.

Tämän kun muistat:

  • Kaiken minkä viet metsään jaksat kantaa sieltä myös pois

Artikkelikuva Hossasta, jossa kävin syyslomalla.

Laura

Metsäalan perustutkintoa suorittava tuleva metsäkoneenkuljettaja, joka viihtyy metsässä myös vapaa-ajalla. Retkeilyä, metsäkoneita ja ajatuksia metsistä ja niiden käytöstä. Tervetuloa mukaan matkalle!

laura@pihkassa.fi

Kategoriat

Avainsanat

Matkalla mukana

Painavaa asiaa
kannoilta tehtaalle

Sivupalkki tähän.