Pihkassa.fi

Matkalla metsäammattilaiseksi

Moniäänisyys metsäkeskustelussa

Perustin blogin ajatuksella, että metsäkeskusteluun on mahduttava kaikki sävyt. Koska oli suomalaisesta luontosuhteesta mitä mieltä vain, lähes jokaisella suomalaisella on mielipide, kun puhutaan metsistä ja niiden käytöstä. Jotkut pohjaavat faktaan, osa tunteeseen. Kumpaakin tarvitaan sopivassa suhteessa.

Tiedefanina annan tietysti enemmän painoarvoa metsätieteitä – sekä metsäekonomiaa että -ekologiaa – opiskelleille akateemikoille ja metsissä ikänsä rymynneille rautaisille ammattilaisille, jotka ovat nähneet käytännössä metsien arjen, mutta kuuntelen yhtä mielelläni väitteensä faktaan pohjaavien harrastelijoiden mielipiteitä. Vähemmän painoarvoa saa metsien arkeen perehtymättömät huutelijat.

Vaikka osalle sana tolkku on luotaantyöntävä, itse tolkutan menemään harmaata keskitietä harva se päivä ja ääripäiden huutoäänestys on hengästyttävää seurattavaa.

Olipa kyse pitkän linjan metsäammattilaisesta, joka käyttää twitterissä aivan liikaa huutomerkkejä, hokee ”kävisitte stadilaiset hipit joskus metsässä” ja jos vastapuolen biossa lukee vihr, ohittaa hän hyvätkin argumentit vähätellen tai hardcore luonnonsuojelijasta, jonka mielestä metsäteollisuus on saatanasta seuraava ja motomies se vasta saatanan kätyri onkin, on molempien panos metsäkeskusteluun mielestäni turhan ohut, koska kummankin retoriikasta paistaa haluttomuus kuunnella toista.

Politiikka on arvojen yhteensovittamista, siltojen rakentamista, toisen kuuntelua ja kompromisseja. Ihmisoikeuksissa en kompromisseja salli, ja ympäristönkin kanssa linjani on, että maapallo on ainutlaatuinen ja elämämme sen hyvinvoinnista kiinni, joten sen terveys pitää priorisoida.

Priorisointi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että maailman kaikki metsät pitäisi sulkea pois teollisesta käytöstä.

Ympäristöihmistenkin keskuudessa lienee vakaa konsensus, että puu on Suomelle ja suomalaisille tärkeä materiaali ja teollisuuden ala, joka turvaa hyvinvointivaltiomme pyörimisen. Puu on materiaalina äärimmäisen monipuolinen ja hieno innovaatioiden lähde, fossiilisia materiaaleja huomattavasti ekologisempi ja uusiutuvana luonnonvarana monia muita parempi valinta. Näkemyseroja tulee metsienkäytön laajuudessa, hakkuu- ja kasvatustavassa ja luonnonhoidollisissa näkemyksissä. Harva edes haluaisi puun hyödyntämisen teollisessa mittakaavassa lopettaa.

Vaikka metsäteollisuudessa tulevaisuudessa tulen työskentelemäänkin, tämän blogin tarkoituksena ei ole olla metsäteollisuuden äänitorvi. Tarkoituksena on antaa alusta niin metsäteollisuuden, kuin ympäristöaktivistienkin mielipiteille. Luen metsäalan ja ympäristöjärjestöjen julkaisuja yhtäläisellä mielenkiinnolla. Loppupeleissä sisällöissä on enemmän samankaltaisuuksia kuin eroja.

En halua toistaa mainoslauseita pureskelematta ja toista mielipidettä kuuntelematta, oli kyse teollisuuden etujärjestöstä tai suojelujärjestöstä. Olen kuitenkin ihminen, enkä vaikutuksille immuuni. Vaikka pyrin seuraamaan metsäalan ihmisiä jokaiselta laidalta, muotoutuu käsitykseni sen varaan, mitä algoritmit nenäni eteen päivittäin tuovat ja mitä opettajat opettavat. En ole mitenkään minkään alan ammattilainen ja tästä syystä en halua julistaa mielipiteeni olevan ainoa oikea. Enkä halua myöskään sokeasti uskoa, että keväällä 2021 tiedetään täsmälleen, miten metsiämme tulisi hoitaa. Uskotaan tutkimuksia, päivitetään tietämystä ja näkökantoja sitä mukaa kun uutta tietoa ja käytänteitä on mahdollisuus hyödyntää. Pahin pelkoni on, että muutun seuraavien vuosikymmenten aikana aina näin on tehty -metsäjääräksi, joka ei kuuntele tulevien sukupolvien päivitettyjä tietoja, vaan haraa kaikkea uutta vastaan kaikin voimin.

Jo tämän reilun puolen vuoden koulutaipaleen aikana olen huomannut, että metsäkeskustelu on joiltain osin vanhanaikaista. Twitterissä feediin tulee väitteitä, jotka tiedän kumotuksi siitä, että meitä koulussa ohjeistetaan tekemään erilailla kuin mistä esimerkiksi metsäteollisuutta syytetään. Toimintatavat ovat siis päivittyneet siitä, kun kommentoija on viimeksi tietojaan päivitellyt.

Olen ehkä täällä blogin puolella ärsyttävä good vibes only, mutta niin ikävää kuin se onkin, suurimman osan mielestä on mukavampi kuunnella keskustelua ja päivittää näkemyksiään, jos ei tarvitse tunkea sormia korviin huudon porautuessa tärykalvoille. Kritiikki niin metsäalaa kuin luonnonsuojelujärjestöjen toimintaakin kohtaan menee paremmin perille alustalla, jossa ei tarvitse vetää suojamuureja lämmittämään vastapuolen hyytävältä kritiikiltä.

Itse ainakin opin valtavasti kuuntelemalla nimenomaan metsäihmisiä, jotka eivät työskentele metsäteollisuudessa. Jokaisesta asiasta ei tarvitse olla samaa mieltä saadakseen asioihin perspektiiviä. Erilaisten mielipiteiden lukeminen haastaa omaa ajattelua. Miksi metsäalan koulutettu ihminen on kanssani eri mieltä, voiko hänellä olla pointti? Miksi ajattelen itse niin kuin ajattelen? Voisiko käsityksissäni olla päivittämisen varaa? Sumentaako tietty ideologia ajatteluani?

Esimerkiksi Evo-keskustelua oli opettavaista seurata, mutta myötähäpeältä ei voinut välttyä, kun metsuri69-nimimerkit haukkuivat hipit ja käskivät töihin. Teki mieli sanoa, että not all loggers.

Annan siis blogissani tulevaisuudessa äänen myös muille, niin omista, ympäristöaktivistien kuin metsäteollisuudenkin näkemyksistä poikkeaville mielipiteille. Erityisesti itseäni kiinnostaa lukea ajatuksia siitä, mitä metsäteollisuuden arjessa voitaisi hoitaa paremmin.

Ensimmäinen vieraskynäkirjoittaja tulee olemaan Antti Lehto.

Miksi Antti? Ei olla koskaan tavattu, mutta instagramissa alettiin seuraamaan toisiamme ennen kuin aloitin metsäkoulussa. Vaihdettiin aina silloin tällöin muutamia sanoja esimerkiksi retkeilystä. Sain muun muassa vinkkejä uusien vaelluskenkieni hoitoon.

Antti on omien sanojensa mukaan vihainen metsämies, ja sain kyllä huomata sen aika nopeasti. Heti kun aloitin koulussa, muuttui ääni kellossa ja tuntui, että tipahdin ”hyvislokerosta” pois. Joka kerta kun huomasin notifikaation tulleen Antilta, tiesin, että siellä on jotain negatiivista. Olin siinä vaiheessa elämää vielä vähän herkillä vuosien masiksen jälkeen, aloittanut juuri koulussa, joka teki enemmän hyvää mielenterveydelleni kuin mikään muu, ja kun postasin jotain kivaa koulusta, tuli siihen negatiivinen kommentti. Joten lopetin Antin seuraamisen, koska pelkästään nimimerkin näkeminen feedissä suoraan sanottuna vitutti. Kehtaakin tulla droppaamaan mun tunnelman, samalla puolellahan tässä ollaan, helkkari soikoon.

No, kirjoitin UPM-yhteistyöblogin mimmeille, ja siihen tuli jälleen jokin passiivis-aggressiivinen ”jaahas”-kommentti. Mulla keitti yli, tykitin yksityisviestiä, että luitko edes koko tekstiä ja voitko nyt saatana lopettaa. Juteltiin, löydettiin yhteinen sävel ja kun perustin blogin, päätin ensimmäisenä, että kysyn Anttia vieraskynäilemään. Koska tarvitsen tämän good vibes only -meiningin lisäksi ripauksen vihainen metsämies -näkökulmaa. Ja samaan maaliinhan me tätä peliä loppupeleissä pelataan.

Nykyään Antin nimen ilmestyminen notifikaatioihin ei nosta verenpainetta ja vaihdellaan linkkejä ja ajatuksia harva se viikko.

Vihainen ja kriittinen saa olla. Ja pitääkin. Mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu. Kuitenkaan vihaa ja puhdasta haukkumista en siedä, keskustelun ääripäiden välilläkin pitää olla tällä alustalla rakentavaa, hyvin perusteltua ja pohjata faktoihin.

 

Jos haluat kirjoittaa, tai jos tulee mieleen yksityishenkilö, jonka mielipiteen metsään liittyen – kulma vapaasti valittavissa – haluaisit lukea, ehdota henkilöä laura@pihkassa.fi niin katsotaan josko natsaisi! Teksteistä maksetaan pieni kirjoittajapalkkio, mutta mikäli laskutusmahdollisuutta ei ole, ostan palkkion suuruisella summalla Luonnonperintösäätiöltä ikimetsää.

 

Ps. Suosikkiseurattaviani metsätwitterissä ovat esimerkiksi Greenpeacen Matti Liimatainen, metsänhoitaja Joni-Matti Kusmin, Metsä meidän jälkeemme -kirjailija Pekka Juntti, metsäekologi Panu Halme ja luonnonsuojelubiologi Lauri Puhakainen.

Pps. Luetutin blogin Antilla ja sain kuulla et ollaan kyllä tavattu, ilmastomielenosoituksessa eduskuntatalolla. Pitäis varmaan opetella esittäytymään ja katsoa silmiin, eikä sluibailla ja tuijotella kengänkärkiä kun uusia ihmisiä on paikalla. Oli syitä miksi hakeuduin yksinäiselle metsäalalle, tämä piirteeni on yksi niistä.

Kiinnostaako metsäala? Valinnanvaraa on amiksesta yliopistoon!

Päivä pitenee päivä päivältä ja sehän tarkoittaa sitä, että kevään haut koulutuksiin ovat käynnissä!

Yhteishaku (perusopetuksen jälkeiset koulutukset) on 23.2.-7.4.2021

Korkeakoulujen yhteishakuaika on 17.3.-31.3.2021

Tuskailetko itse, tai tuskaileeko jälkikasvusi, kummilapsesi tai naapurin mukelo tulevaisuudestaan? Tympiikö nykyinen työ? Aivan puolueettomasti vinkkaisin metsäalasta. Nimittäin jos metsäala kiinnostaa, valinnanvaraa on jokaisella koulutusasteella, mielenkiinnonkohteista ja työpaikkatoiveista riippuen.

Mullahan kiinnostus metsäalaan lähti tarpeesta vaihtaa maisemaa ja muuttaa harrastuspaikkana toiminut metsä työpaikaksi.

Metsäekonomia oli piipahtanut epäsäännöllisesti ajatuksissa muutaman vuoden aikana silloin tällöin, sillä vanha työkaverini opiskeli tätä Helsingin yliopistossa, ja ala on kuulemma vähän kuin kauppis, mutta metsäpainotuksella.

En ole kuitenkaan ole ollut koskaan mikään kirjatoukka, vaikka mukiinmenevästi olen koulussa aina pärjännyt, joten yliopisto-opinnot tuntuivat ajatuksena tähän elämäntilanteeseen liian kuivilta, varsinkin kun edellinen liiketalouspohjainen koulutus Haaga-Heliassa oli kesken juuri sen takia, etten jaksanut istahtaa kirjojen kanssa alas, vaan lähdin mieluummin koirien kanssa ulos.

Ajattelin hakujen kunniaksi kirjoitella listan eri metsään, puihin ja luontoon liittyvistä koulutusvaihtoehdoista. Jos jotain oleellista puuttuu, huikkaa kommenttikenttään niin täydennän tekstiä.

 

Ammattikoulu

Metsäalan perustutkinto

Metsäalan ammatillisesta koulutuksesta valmistutaan yleensä metsäkoneenkuljettajaksi, metsuriksi, metsäkoneasentajaksi, puutavara-autonkuljettajaksi, metsäpalveluyrittäjäksi, metsänparannuskoneenkuljettajaksi, bioenergia-alalle (myös turvekoneiden kuljettajat) ja esimerkiksi taimitarhoille.

Metsuri-metsäpalveluiden tuottaja

Metsuri-metsäpalveluiden tuottaja hoitaa metsätalouden manuaalisia hommia aina istutuksesta raivaukseen ja (pienalaiseen) puunkaatoon.

Metsäenergian tuottaja

Koulutuksessa erikoistutaan energiapuun ja turpeen korjuuseen, lähikuljetukseen ja varastointiin.

Metsäkoneasentaja

Jos raskaiden koneiden ropaaminen kiinnostaa, tää vois sopia sulle. Koneissa on meinaa nippeliä ja nappelia, jotka pettää säännöllisen epäsäännöllisesti ja vaatii huoltoa. Saa ihan sherlockina hakea vikoja.

Metsäkoneenkuljettaja

Se metsäalan eliittilaji, köh köh. Metsäkoneenkuljettaja on koneellisen puunkorjuun ammattilainen. Koulutuksessa voi erikoistua hakkuu- tai ajokoneelle eli joko puutavaran valmistukseen tai puutavaran lähikuljetukseen.

 

Logistiikan perustutkinto

Puutavara-autonkuljettaja

Jos metsäkoneenkuljettaja erikoistuu puutavaran lähikuljetukseen, puutavara-autonkuljettaja kuljettaa puun varastopaikalta sahoille ja tehtaille, eli kyseessä puutavaran jatko/kaukokuljetus. Vähän kuin rekkakuski, mut parempi 😎

(koulutus taitaa olla viralliselta nimeltä yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, mut Tredussa ainakin mahis räpeltää pölliauton kanssa)

 

Muut

Arboristi (puutarha-alan ammattitutkinto)

Arboristi on puunhoitaja! Kuvailisin, että arboristi on jotain metsurin ja puutarhurin väliltä. Arboristit ovat siis niitä yläilmoihin valjaiden kanssa kiipeileviä metsureita. Yleensä työskentely tapahtuu pihoilla, puistoissa ja asutusalueilla. Ala ei sovi korkeanpaikankammoisille.

Eräopas (luontoalan ammattitutkinto)

Tämä ei sinne metsätalouteen ihan osu, mutta otan tän silti tähän, koska eräoppaita metsät ja luonto toivottavasti kiinnostaa.

Eli koulutus on metsäihmisille, jotka ovat sieltä asiakaspalveluhenkisestä päästä ja joita kiinnostaa koneiden kanssa tappelun sijaan retkeily, eräily, oppaana oleminen, ihmisten paimentaminen ja luonnontuntemus yleisesti. Koulutusta saa myös englanninkielisenä!

 

Ammatillisissa koulutuksissa aikuispuolelle haetaan yhteishaun sijaan jatkuvassa haussa.

 

Ammattikorkeakoulu

Metsätalousinsinööri

Metsätalousinsinööri on se, joka suunnittelee metsien hoitotoimenpiteitä, on mukana puukaupoissa ja neuvoo metsänomistajia ja tekee muun muassa hakkuiden suunnitelmat.

Metsätalousinsinöörinä työllistyy esimerkiksi asiantuntijaksi metsänhoitoyhdistyksille ja metsäyhtiöille suunnittelu- ja esimiestehtäviin.

Metsäinssiksi voi opiskella myös monimuoto-opetuksessa.

 

Yliopisto

Maatalous-metsätieteellisestä valmistuu maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi (MMM) ja metsänhoitajaksi.

Metsäekologia

Tämä on sulle, jos metsä maaperästä ilmastovaikutuksiin kiinnostaa! Metsien ekologiassa saa näkemyksen metsistä ja niiden käytöstä biologian, kemian, fysiikan ja teknologian kautta.

Metsäekonomia

Ja tämä sulle, jos kiinnostus suuntautuu metsien talouspuoleen, markkinointiin ja metsiin liittyvään liiketoimintaan.

 

Lisätietoa koulutusten sisällöstä ja missä alaa voi opiskella saa helpoiten osoitteesta opintopolku.fi.

 

Artikkelikuvassa Eki-maikka ja meitsi, kuvan otti Jaana Kankaanpää/MT

Sananen kaupallisista yhteistöistä, sponsoreista ja rahasta

Niin kuin etusivun sivupalkista voi huomata, kanssani yhteistyötä tekee jo pari firmaa ja potentiaaliset yritykset ovat ottaneet yhteyttä tulevaisuuden mielenkiintoiset projektit mielessä.

Tiesin jo blogia perustaessa, että jos kanssani joku haluaa kaupallista yhteistyötä, kampanjoita ja muita mainosprojekteja tehdä, se onnistuu. Asetin itselleni rajat, että mitään välkkyviä netticasino- ja pikavippipalkkeja en sivustolleni halua, vaan jokainen yhteistyökumppani on yritys, jonka tuotteita tai palveluita jo entuudestaan käytän tai joka vaikuttaa muuten mielenkiintoiselta ja josta metsästä kiinnostunut lukijakunta saa aidosti hyötyä ja yhteistyösisältö on kiinnostavaa.

Somessa mulle on ehkä jo muodostunut maine ihmisenä, joka voi näykätä jopa ruokkivaa kättä. Kritisoin herkästi myös ”omia”, jos aihetta on, enkä ajatellut toimintatapaani muuttaa vieläkään.

 

Voinko kirjoittaa metsäteollisuudesta puolueettomasti, kun takana seisoo metsäjätti UPM?

Tänään twitterissä virisi keskustelu siitä, että blogia sponsoroi UPM. Kommentoijan mukaan ”sellainen ilmiö lisääntyy, että metsäala hankkii nuorekkaita mannekiineja imagokampanjoihinsa”.

Pakko sanoa, että meni kyllä aika pahasti tunteisiin. Ihan vain jo sanan mannekiini käyttö tuntui vanhanaikaiselta ja alentavalta, kuin olisin vain sätkynukke ilman omaa tahtoa ja järkeä. Nukke, joka on aseteltu sievästi metsäkoneen koppiin esittämään metsäkoneenkuljettajaa.

Jo blogin ensimmäisessä postauksessa kerroin, että blogia sponssaa UPM ja yhteistyö lähti liikkeelle, kun kirjoitin Mimmit sijoittaa -blogin metsäsijoittamisesta yhteistyössä UPM:n kanssa.

UPM:n yhteistyöstä vastaava henkilö kirjoitti blogin julkaisun jälkeen, että on seuraillut ulostulojani eri kanavissa ja tykkää paljon mun raikkaasta, rehellisestä ja suorapuheisesta tyylistä, koska se on metsäalalla piristävää ja valitettavan harvinaista.

UPM siis tykkäsi tekstistä ja kysyi, voisinko kirjoitella vieraskynätekstin tai tekstejä tulevaisuudessa myös heidän blogiinsa. Kysyin, voisivatko he mieluummin sponsoroida metsäaiheista blogia.

Hankkiko UPM tosiaan ”nuorekkaan mannekiinin”, vai hankinko itselleni Suomen suurimman metsäfirman mahdollistamaan muskelit sille, että saan ääneni paremmin kuuluviin? Joko tai, tai sekä että, tässä ollaan ja olen todella iloinen, että UPM blogia sponsoroi. Yhteistyö mahdollistaa siistejä juttuja tulevaisuudessa, kuuman linjan suoraan UPM:lle, jos joku asia askarruttaa, mutta ennen kaikkea sen, että voin kirjoittaa itselleni rakkaasta aiheesta ja samalla rahoittaa itselleni rakkaiden opintojen aikaista elämää.

Olen siis todella iloinen, että tällainen mahdollisuus järjestyi.

Suunniteltaessa yhteistyötä vaatimuksenani oli, että sopimus ei estä kritisoimasta metsäteollisuutta ja UPM:ää. Olen allerginen viherpesulle ja jos blogiani yritettäisi käyttää UPM:n tai jonkun muun yhtiön viherpesukampanjassa, koska en asiasta saisi sopimuksen mukaan kirjoittaa, ottaisi se egon päälle. Siksi sopimuksessa lukee, ettei UPM puutu edes yhteistyöpostausten sisältöön.

UPM on varmasti tehnyt elinkaarensa aikana paljon mokia, korjannut toimintatapojaan, nostanut rimaa, hävennyt menneitä ja panostanut tulevaan. Sääntely tulee aivan varmasti kiristymään ja toimintatavat päivittymään, sillä metsäteollisuudessa yleisestikin tavoitteet on asetettu korkealle.

 

Olisiko parempi kirjoittaa tekstejä ilman korvausta?

No, en keksi yhtäkään syytä, miksen metsäalan yhteistyökumppaneita ottaisi tai mainostilaa blogin sivupalkista myisi. Jos yritys haluaa maksaa siitä, että kirjoitan itselleni rakkaasta aiheesta omalla tyylilläni, olisihan se tyhmää jättää mahdollisuus käyttämättä. Varsinkin kun yhteistyöt mahdollistavat opintojen lisäksi sen, että ehkä joskus saan vihdoin sen oman metsätilankin hankittua.

Yhteistyöhän on bloggaajalle ihan no-brainer, jos oikea kumppani eteen sattuu. Esimerkiksi moottorisahayritykset Husqvarna ja Stihl tekevät näkyvää ambassador-mainontaa useiden metsureiden kanssa. Jos olisin metsuri ja tällainen mahdollisuus annettaisiin, miksi ihmeessä en ottaisi tarjousta vastaan? En tosin tiedä sopimuksen sisältöä, mutta jos muutenkin käyttää kyseisen yrityksen tuotteita, on yhteistyö erittäin looginen.

Kirjoitan blogia täysipäiväisten metsäalan opintojen ohessa. Olisin aivan varmasti aloittanut metsäblogin jossain vaiheessa ilman yhteistyökumppaneitakin, mutta yhteistyökumppaneiden ilmaantuminen oikeaan saumaan mahdollisti blogin saattamisen ihmisten ilmoille jo nyt, kun oli resurssit palkata esimerkiksi nettisivujen tekijä. Tekeminen yhteistyökumppaneiden kanssa on pykälää tavoitteellisempaa ja jälki laadukkaampaa, koska vastaa myös muille, ei vain räpellä oma maine pelissä.

Aitous välittyy herkästi läpi, ja tärkeää on, että yhteistyökumppanit ovat sellaisia, joihin on vilpitön suhde. Eli esimerkiksi jos menisin töihin metsäkoneurakointiyritykseen, joka ei halua tehdä blogini kanssa yhteistyötä, olisi hassua mainostaa blogissa kilpailevaakaan yritystä.

Eli yhteistyöt menevät ihan puhtaasti sen mukaan, mikä tuntuu aidolta, luontevalta ja on loogista. Olen ylpeä jokaisesta kumppanista, joka näkyy nyt tai tulevaisuudessa blogini sivuilla.

Ja mikä olisikaan parempi paikka saada ääni kuuluviin, kuin yksi raaja metsäkoneen kopissa, yksi raaja UPM:n viestintätyypin mailiboksissa, yksi raaja blogin näppiksellä ja yksi halaamassa puita? Olen tällä hetkellä erittäin siistissä positiossa. Pakko olla äärimmäisen kiitollinen siitä, mihin viimeinen puoli vuotta on mut vienyt.

Pikaopas: mikä edes on metsäkone?

No niin, sain edellisestä postauksesta jo palautetta, ettei ymmärretä mitä eroa on ajokoneella ja hakkuukoneella ja mikä ihme on moto? Mun piti tehdä tällainen postaus jo heti kärkeen, mutta oli ilmeisesti liian kiire horista kuulumisia, otetaan siis virhe takaisin ja selvennetään asia nopeasti, niin blogin lukeminen on tulevaisuudessa ehkä hivenen antoisampaa 😎

Mut pakko tehdä ensin aika nolo tunnustus.

Kun hain metsäkouluun, en tiennyt, että metsäkoneita on monenlaisia. Tai uusi asia oli, että on hakkuu- ja ajokoneita. En ollut koskaan uhrannut ajatustakaan sille, miten ne kaadetut puut sieltä metsästä pois tuodaan.

Olin vain katsellut insinööripornoksi kuvailtuja ”worlds most satisfying big awesome machines top 5” -videoita kuola poskella ja ihastellut kuinka cool on metsäkone. Siihen se sit jäikin. En tiennyt metsäkoneista mitään muuta, kuin että rokki soi ja puu kaatuu.

Noin, paljastus tehty.

Eli termillä metsäkone voidaan tarkoittaa sekä hakkuu- että ajokonetta. Esimerkiksi meidän koulusta valmistuu metsäkoneenkuljettajaksi, teki näytön hakkuukoneesta tai ajokoneesta.

Ja koska rakkailla lapsilla on monta nimeä, varautukaa siihen, että saatan selittää samassa lauseessa vahingossa kaikilla alta löytyvillä termeillä, fiiliksen mukaan.

Hakkuukone, harvester, moto:

Yllä Ponssen yksi versio hakkuukoneesta. Joka merkillä on oman tyyppisensä, osalla puomi on kopin edessä, joillain se tulee sivusta ja tässä Ponssen mallissa se tulee kopin päältä.

Hakkuukoneen erottaa ajokoneesta siitä, ettei kuormatilaa ole ja puomin päästä löytyy iso hakkuulaite, jolla puusta tarrataan kiinni ja sahataan poikki, karsitaan ja pätkitään.

Yllä oleva on Ponsse Scorpion, samainen yksilö, jolla olin tämän viikon metsässä.

Mutta siis: hakkuukoneella tehdään puut!

Ajokone, metsätraktori, kuormatraktori, forwarder:

Yllä Ponssen Wisent-mallinen ajokone, jolla ajellaan metsässä hakkuukoneen tekemiä uria pitkin, keräillään puut kyytiin ja ajetaan ne tien poskeen varastoalueelle puutavara-auton suorittamaa jatkokuljetusta varten.

Eli siis: ajokoneella kerätään puut.

Noin! Ja matka jatkuu!

Ensimmäinen viikko hakkuukoneella takana, mikä fiilis?

Tavallaan harmittaa, että blogi näki päivänvalon vasta nyt, kun siirryin ajokoneelta hakkuukoneelle. Olisi ollut hauska kirjoittaa tuoreita fiiliksiä myös päästessäni ensimmäistä kertaa oikealle työmaalle ajokoneella, nyt vaikka kuinka kaivelee aivojen pölyisiä peränurkkia, ei muista miltä se tuntui, mihin asioihin kiinnitti huomiota, mikä tuntui vaikealta, mikä ärsytti ja kuinka paljon sitä ensimmäisestä vuorosta kehittyi. Vaikka aikaa tästä on vasta kuusi viikkoa.

Vaikka blogissa metsäkoneita ja metsäkonetyöskentelyä paljon käsitelläänkin, blogi ei ole tarkoitettu ammattilaismetsäkonekuskeille. Tai ainahan se on mukava, jos tänne konetyypit löytää, muttei täältä todennäköisesti saa ammattilainen irti muuta kuin nostalgiaa aikoihin, kun itse hommia aloitteli.

Blogi on kurkistusluukku niille, jotka eivät konehommaa tee, mutta joita asia jollain tasolla kiinnostaa, sellaisille perusuteliaille persoonille! Mutta ennen kaikkea tämä on kehittymispäiväkirja itselleni, tapa purkaa sanoiksi omaa tekemistä, kehittymiskohteita ja fiiliksiä työnteosta ja koulusta.

Nyt on neljä päivää tullut harvennettua, koulupäivä on kestänyt kello 14-21 eli seitsemän tuntia, josta siirtymisiin, huoltohommiin, maikan takapiruna olemiseen, tankkaamiseen, öljyjen ja väriaineiden laittamiseen, kopin siivoamiseen (löysin lattialta siivotessa 50 senttiä, otin siivouspalkkioksi!) ja yleiseen sähläämiseen, värkkäämiseen ja höpinään on mennyt kolmisen tuntia. Eli itse hakkuukoneen puikoissa on tullut istuttua yhteensä kuutisentoista tuntia.

Joku sanoi, että 10 000 tuntia menee, että jonkun asian hanskaa oikeasti hyvin. Myytti tai ei, nyt on aika 16 / 10 000 h -katsauksen!

 

No miten on mennyt?

Tiistaina päivällä maikka kävi katsomassa edellisen maanantai-illan harvennusjälkeä, eli ensimmäistä koskaan tekemääni harvennusta, jonka tein suurimmaksi osaksi pimeällä. Vähän liian tiheäksi jäänyt, ura oli huonosti suunniteltu ja kalikat miten sattuu. Olin puidessani kyllä huomannut jokaisen asian, kironnut kaatosuuntia ja sitä, että lähdin kiertämään puuta, vaikka tiesin, ettei motolla pitäisi kovasti mutkitella. Ajokone ei ole niin notkea ja ketterä, joten uria suunniteltaessa ja puita aseteltaessa pitää yrittää ensisijaisesti nähdä ajokoneen tuleva työskentely. Edellisen illan kiroilustani tiesin tasan tarkkaan mistä tulee seuraavana päivänä sanomista, eli omat heikkoudet ja mokat oli kyllä tiedossa. Mikä on kyllä teoriassa ihan positiivista, paskuus ei siis tullut yllätyksenä 😄

Keskiviikkona päivällä tiistai-illan harvennuksen palaute olikin jo huomattavasti parempi: ”Ei huono, suorastaan hyvä!”

JES!

Hiffasin toisena päivänä, että pimeällä mun silmään harvennustiheys näyttää paljon harvemmalta kuin oikeasti onkaan, eli pimeällä vaan rutkasti enemmän puuta pois, katse latvoihin ja päivänvalossa tiheys näyttää sopivalta. Tajusin, miten puut kannattaa kaataa, sain rohkeutta puun siirtämiseen ja pöllit alkoivat löytää paikkansa 90° kulmaan suoraan ajouraan nähden. Vuoron se näköjään vaati, että tajusi, ettei tule mutkia, kun ei turhaan mutkittele.

 

Miksi näillä on väliä?

Niin ikävää kuin se onkin, jos alaa haluaisi jotenkin romantisoida, metsäkoneenkuljetus on puhtaasti tehokkuusbisnes niin motolla, kuin ajokoneellakin. Motokuski on se, joka saa muutenkin vaikeasti kannattavaksi saatavasta ajokoneesta kannattavamman, jos puintijälki on hyvää ja selkeää ja urat suunniteltu niin, ettei ajokonekuskin tarvitse käyttää aikaa vekslaamiseen. Jos ajokone joutuu erottelemaan tavaralajeja toisistaan, kasat ovat hujan hajan ja yksittäisiä kalikoita joutuu metsästämään mistä sattuu hakkuutähteiden alta, ei puu ihan hirveän tehokkaasti kulje ja on myös vaara, että rahanarvoista ainespuuta jää metsään.

Usein moto paikkaa ajokoneen kannattavuutta ja on molempien kannalta parempi, mitä paremmin puut on alunperin tehty. Raha hommasta tulee vasta, kun puut on tien vieressä, eli ketju on todellakin ketju ja asiaa tulee aina ajatella kokonaisuutena.

Ja vaikkei ajateltaisi rahaa ollenkaan, on ajokonekuskin hermoja säästävää, jos yhdellä kouraisulla kourassa on vain yhtä tavaralajia, ei latvoja, roskaa ja risua.

 

Miten ajatusmaailma ja asenne on muuttunut?

Myönnän, että ajokoneella tuli naputettua aika pienestä. Tai siis ihan asiasta, mutta turhan helposti. Valitin kasojen tasosta, värimerkkauslaitteen epäkunnosta, kasojen sijoittelusta, miten kasoihin onkin sujahtanut haarapuita, selkeästi liian kapeaa latvaläpimittaa ja mitä vielä.

Jo ensimmäisen motovuoron puolivälissä päätin, etten enää koskaan valita mistään, kellekään. No, ainakaan aloittelevalle kuskille puintijäljestä. Luultavasti jokainen kuski kyllä huomaa, kun ei mene niin kuin strömsössä. Seuraavalla kerralla pyrkii toimimaan paremmin.

Mistä valitan edelleen: kolhituista puista.

Huonosti puidut, värimerkkaamattomat puut saadaan kyllä ajettua metsästä jollain aikataululla, no problem, mutta jos jokaisen puun kyljessä on vaurio, näyttää se törkeältä, laatu kärsii eikä paljon enää pipiin puhaltaminen auta.

 

Kehittämiskohteita:

Jos saan epäsuomalaiseen tapaan kehua itseäni, niin hyvä puoleni on se, että tiedostan ainakin toistaiseksi omasta mielestäni jo tekohetkellä mokat ja milloin on tullut huonoa jälkeä ja miksi. Eli en paina kolmeasataa metriä harvennusta fiiliksellä et ou jea, nyt tulee priimaa ja kuulen jälkeen päin et vituikshan se män, metsä pilalla.

 

Mut nyt lista asioista, joissa on omasta mielestäni kehitettävää seuraaville 9984 tunnille:

  • Tiedän teoriassa, miten kannattaisi harventaa, jotta se olisi tehokasta. Ensin ajoura auki, sitten toinen puoli, jonka jälkeen toinen. Käytännön toteutus on vielä vähän turhan… fiilispohjainen.
  • Tällä hetkellä eniten aikaa menee poistettavan puun valintaan. Mutta tässä vaiheessa koulutusta sitä kannattaakin pohtia vähän syvällisemmin, eikä vain räimiä menemään. Eiköhän se silmä harjaannu.
  • Hipelöin liikaa jo tehtyjä kasoja, jos mielessä edes välähtää ajatus, että ajokonekuski voi seota. Vaikka on sanottu, että ajokonekuskille maksetaan pöllien siirtelystä, ei motokuskille, löytyivät kalikat muutaman kerran ihan jostain muualta kuin mihin ne on alun perin tehty.
  • Tästä päästäänkin siihen, että pitää opetella tekemään vielä selkeämmät kasat heti oikeille paikoille ja tavoite on, ettei ajokonekuskin tarvitse ihan hirveästi mun perässä kiroilla.
  • Urien suunnittelu teoriassa onnistuu, käytännön toteutus onkin huomattavasti vaikeampaa. Epävarmuus ja hahmotus varsinkin pimeässä, hieman epätarkan gepsin kanssa aiheuttaa harmaita hiuksia.
  • Älä jännitä niskaa ja hartioita, ei se ole niin pelottavaa kuin miltä sun kropasta tuntuu 😎 Rennosti!

Lista asioista, joista maikalta tuli kritiikkiä:

  • Koivukuidut voisit puida huolellisemmin päät tasan, helpottaa ajoa.

 

No tuleeko musta hakkuukonekuski?

Toivon totisesti!

Palaillaan hakkuukonetuntemuksiin taas myöhempänä ja päivitellään fiiliksiä, katsotaan onko kehittymiskohteet saatu hanskaan ja tarkastellaan allekirjoitanko tänhetkiset näkemykset edelleen ja olenko saanut lisää uutta perspektiiviä asioihin.

Ps. Vaikkei tässä vaiheessa hirveästi pitäisi tai olisi edes järkevää tuijotella tehtyjen runkojen määrää, kuutioita tai muutenkaan vahdata tuotosraportteja vaan keskittyä puhtaasti laatuun, kyllähän se mua kiinnostaa kun tavoitteellisesti tätä hommaa teen ja palaute jäljestä oli hyvää. Keskiviikkona tein 115 runkoa, eli suunnilleen runko per 2 min, eilen paransin, tein 177 runkoa ja tahti oli runko per 1,5 min.

Vertailuna, ammattilainen paukuttaa kuudestasadasta yli tuhanteen runkoon työvuorossa, riippuen maastosta. Eli matkaa ammattilaisuuteen on valovuosi, mutta pakko olla kyllä tyytyväinen ensimmäiseen neljään päivään. Sulahdin moton koppiin yllättävän kivuttomasti!

Artikkelikuvan on ottanut Jaana Kankaanpää/MT.

Sivupalkki tähän.