Laura

Laura

Ensimmäinen viikko hakkuukoneella takana, mikä fiilis?

Tavallaan harmittaa, että blogi näki päivänvalon vasta nyt, kun siirryin ajokoneelta hakkuukoneelle. Olisi ollut hauska kirjoittaa tuoreita fiiliksiä myös päästessäni ensimmäistä kertaa oikealle työmaalle ajokoneella, nyt vaikka kuinka kaivelee aivojen pölyisiä peränurkkia, ei muista miltä se tuntui, mihin asioihin kiinnitti huomiota, mikä tuntui vaikealta, mikä ärsytti ja kuinka paljon sitä ensimmäisestä vuorosta kehittyi. Vaikka aikaa tästä on vasta kuusi viikkoa.

Vaikka blogissa metsäkoneita ja metsäkonetyöskentelyä paljon käsitelläänkin, blogi ei ole tarkoitettu ammattilaismetsäkonekuskeille. Tai ainahan se on mukava, jos tänne konetyypit löytää, muttei täältä todennäköisesti saa ammattilainen irti muuta kuin nostalgiaa aikoihin, kun itse hommia aloitteli.

Blogi on kurkistusluukku niille, jotka eivät konehommaa tee, mutta joita asia jollain tasolla kiinnostaa, sellaisille perusuteliaille persoonille! Mutta ennen kaikkea tämä on kehittymispäiväkirja itselleni, tapa purkaa sanoiksi omaa tekemistä, kehittymiskohteita ja fiiliksiä työnteosta ja koulusta.

Nyt on neljä päivää tullut harvennettua, koulupäivä on kestänyt kello 14-21 eli seitsemän tuntia, josta siirtymisiin, huoltohommiin, maikan takapiruna olemiseen, tankkaamiseen, öljyjen ja väriaineiden laittamiseen, kopin siivoamiseen (löysin lattialta siivotessa 50 senttiä, otin siivouspalkkioksi!) ja yleiseen sähläämiseen, värkkäämiseen ja höpinään on mennyt kolmisen tuntia. Eli itse hakkuukoneen puikoissa on tullut istuttua yhteensä kuutisentoista tuntia.

Joku sanoi, että 10 000 tuntia menee, että jonkun asian hanskaa oikeasti hyvin. Myytti tai ei, nyt on aika 16 / 10 000 h -katsauksen!

 

No miten on mennyt?

Tiistaina päivällä maikka kävi katsomassa edellisen maanantai-illan harvennusjälkeä, eli ensimmäistä koskaan tekemääni harvennusta, jonka tein suurimmaksi osaksi pimeällä. Vähän liian tiheäksi jäänyt, ura oli huonosti suunniteltu ja kalikat miten sattuu. Olin puidessani kyllä huomannut jokaisen asian, kironnut kaatosuuntia ja sitä, että lähdin kiertämään puuta, vaikka tiesin, ettei motolla pitäisi kovasti mutkitella. Ajokone ei ole niin notkea ja ketterä, joten uria suunniteltaessa ja puita aseteltaessa pitää yrittää ensisijaisesti nähdä ajokoneen tuleva työskentely. Edellisen illan kiroilustani tiesin tasan tarkkaan mistä tulee seuraavana päivänä sanomista, eli omat heikkoudet ja mokat oli kyllä tiedossa. Mikä on kyllä teoriassa ihan positiivista, paskuus ei siis tullut yllätyksenä 😄

Keskiviikkona päivällä tiistai-illan harvennuksen palaute olikin jo huomattavasti parempi: ”Ei huono, suorastaan hyvä!”

JES!

Hiffasin toisena päivänä, että pimeällä mun silmään harvennustiheys näyttää paljon harvemmalta kuin oikeasti onkaan, eli pimeällä vaan rutkasti enemmän puuta pois, katse latvoihin ja päivänvalossa tiheys näyttää sopivalta. Tajusin, miten puut kannattaa kaataa, sain rohkeutta puun siirtämiseen ja pöllit alkoivat löytää paikkansa 90° kulmaan suoraan ajouraan nähden. Vuoron se näköjään vaati, että tajusi, ettei tule mutkia, kun ei turhaan mutkittele.

 

Miksi näillä on väliä?

Niin ikävää kuin se onkin, jos alaa haluaisi jotenkin romantisoida, metsäkoneenkuljetus on puhtaasti tehokkuusbisnes niin motolla, kuin ajokoneellakin. Motokuski on se, joka saa muutenkin vaikeasti kannattavaksi saatavasta ajokoneesta kannattavamman, jos puintijälki on hyvää ja selkeää ja urat suunniteltu niin, ettei ajokonekuskin tarvitse käyttää aikaa vekslaamiseen. Jos ajokone joutuu erottelemaan tavaralajeja toisistaan, kasat ovat hujan hajan ja yksittäisiä kalikoita joutuu metsästämään mistä sattuu hakkuutähteiden alta, ei puu ihan hirveän tehokkaasti kulje ja on myös vaara, että rahanarvoista ainespuuta jää metsään.

Usein moto paikkaa ajokoneen kannattavuutta ja on molempien kannalta parempi, mitä paremmin puut on alunperin tehty. Raha hommasta tulee vasta, kun puut on tien vieressä, eli ketju on todellakin ketju ja asiaa tulee aina ajatella kokonaisuutena.

Ja vaikkei ajateltaisi rahaa ollenkaan, on ajokonekuskin hermoja säästävää, jos yhdellä kouraisulla kourassa on vain yhtä tavaralajia, ei latvoja, roskaa ja risua.

 

Miten ajatusmaailma ja asenne on muuttunut?

Myönnän, että ajokoneella tuli naputettua aika pienestä. Tai siis ihan asiasta, mutta turhan helposti. Valitin kasojen tasosta, värimerkkauslaitteen epäkunnosta, kasojen sijoittelusta, miten kasoihin onkin sujahtanut haarapuita, selkeästi liian kapeaa latvaläpimittaa ja mitä vielä.

Jo ensimmäisen motovuoron puolivälissä päätin, etten enää koskaan valita mistään, kellekään. No, ainakaan aloittelevalle kuskille puintijäljestä. Luultavasti jokainen kuski kyllä huomaa, kun ei mene niin kuin strömsössä. Seuraavalla kerralla pyrkii toimimaan paremmin.

Mistä valitan edelleen: kolhituista puista.

Huonosti puidut, värimerkkaamattomat puut saadaan kyllä ajettua metsästä jollain aikataululla, no problem, mutta jos jokaisen puun kyljessä on vaurio, näyttää se törkeältä, laatu kärsii eikä paljon enää pipiin puhaltaminen auta.

 

Kehittämiskohteita:

Jos saan epäsuomalaiseen tapaan kehua itseäni, niin hyvä puoleni on se, että tiedostan ainakin toistaiseksi omasta mielestäni jo tekohetkellä mokat ja milloin on tullut huonoa jälkeä ja miksi. Eli en paina kolmeasataa metriä harvennusta fiiliksellä et ou jea, nyt tulee priimaa ja kuulen jälkeen päin et vituikshan se män, metsä pilalla.

 

Mut nyt lista asioista, joissa on omasta mielestäni kehitettävää seuraaville 9984 tunnille:

  • Tiedän teoriassa, miten kannattaisi harventaa, jotta se olisi tehokasta. Ensin ajoura auki, sitten toinen puoli, jonka jälkeen toinen. Käytännön toteutus on vielä vähän turhan… fiilispohjainen.
  • Tällä hetkellä eniten aikaa menee poistettavan puun valintaan. Mutta tässä vaiheessa koulutusta sitä kannattaakin pohtia vähän syvällisemmin, eikä vain räimiä menemään. Eiköhän se silmä harjaannu.
  • Hipelöin liikaa jo tehtyjä kasoja, jos mielessä edes välähtää ajatus, että ajokonekuski voi seota. Vaikka on sanottu, että ajokonekuskille maksetaan pöllien siirtelystä, ei motokuskille, löytyivät kalikat muutaman kerran ihan jostain muualta kuin mihin ne on alun perin tehty.
  • Tästä päästäänkin siihen, että pitää opetella tekemään vielä selkeämmät kasat heti oikeille paikoille ja tavoite on, ettei ajokonekuskin tarvitse ihan hirveästi mun perässä kiroilla.
  • Urien suunnittelu teoriassa onnistuu, käytännön toteutus onkin huomattavasti vaikeampaa. Epävarmuus ja hahmotus varsinkin pimeässä, hieman epätarkan gepsin kanssa aiheuttaa harmaita hiuksia.
  • Älä jännitä niskaa ja hartioita, ei se ole niin pelottavaa kuin miltä sun kropasta tuntuu 😎 Rennosti!

Lista asioista, joista maikalta tuli kritiikkiä:

  • Koivukuidut voisit puida huolellisemmin päät tasan, helpottaa ajoa.

 

No tuleeko musta hakkuukonekuski?

Toivon totisesti!

Palaillaan hakkuukonetuntemuksiin taas myöhempänä ja päivitellään fiiliksiä, katsotaan onko kehittymiskohteet saatu hanskaan ja tarkastellaan allekirjoitanko tänhetkiset näkemykset edelleen ja olenko saanut lisää uutta perspektiiviä asioihin.

Ps. Vaikkei tässä vaiheessa hirveästi pitäisi tai olisi edes järkevää tuijotella tehtyjen runkojen määrää, kuutioita tai muutenkaan vahdata tuotosraportteja vaan keskittyä puhtaasti laatuun, kyllähän se mua kiinnostaa kun tavoitteellisesti tätä hommaa teen ja palaute jäljestä oli hyvää. Keskiviikkona tein 115 runkoa, eli suunnilleen runko per 2 min, eilen paransin, tein 177 runkoa ja tahti oli runko per 1,5 min.

Vertailuna, ammattilainen paukuttaa kuudestasadasta yli tuhanteen runkoon työvuorossa, riippuen maastosta. Eli matkaa ammattilaisuuteen on valovuosi, mutta pakko olla kyllä tyytyväinen ensimmäiseen neljään päivään. Sulahdin moton koppiin yllättävän kivuttomasti!

Artikkelikuvan on ottanut Jaana Kankaanpää/MT.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

2 kommenttia artikkeliin ”Ensimmäinen viikko hakkuukoneella takana, mikä fiilis?”

  1. Mukavaa tekstiä ja oma-arviointia. Oikealla tiellä näytät olevan, pojot siitä. Ala vaatii pitkää pinnaa ja malttia.
    Konehommat siitä hassu ala jotta vaikka miten opetetaan teoriaa, niin homman oppii vain konetta ajamalla. Simuloinnissa tietysti harjaantuu kahvoihin ja nappeihin, mutta itse motoriikan/syvyysnäön kehitys vaatii oikeata koneella ajoa.

    Vastaa

Jätä kommentti

Laura

Metsäalan perustutkintoa suorittava tuleva metsäkoneenkuljettaja, joka viihtyy metsässä myös vapaa-ajalla. Retkeilyä, metsäkoneita ja ajatuksia metsistä ja niiden käytöstä. Tervetuloa mukaan matkalle!

laura@pihkassa.fi

Matkalla mukana

Painavaa asiaa
kannoilta tehtaalle

Sivupalkki tähän.