Laura

Laura

Hyvä paha maanmuokkaus

Pakko sanoa, mutta ensimmäistä kertaa koko metsäalallatoimimishistoriassani mulla oli vähän Kaukametsän pakolaisista tuttu metsäntuhoamisfiilis. Saattoi kyllä johtua ihan puhtaasti sarjan tunnarin kaivinkoneen kauhasta. Tai siitä etten ollut metsässä. Vaan entisessä metsässä.

Avohakkuutyömaa kesäkuulta.

Motolla samaa fiilistä ei tule.

Hakkuukonehan ei maanpintaa yleensä kovasti riko, mutta ymmärsin vasta kunnolla kun kävin kesäkuussa ajamassa ensimmäistä kertaa avohakkuulta puuta pois, ettei se ole avohakkuu mikä saa maiseman ihan hirveän näköiseksi.

Tajusin sen kun pääsin ajokoneella vastahakatun aukon reunaan ja ihastelin miten kauniin avaraa ja vihreää paikalla olikaan. Vielä.

Vasta ajokoneella rymyäminen ja kaivurilla sorkkiminen on se maisema, mitä niin moni vihaa. Minäkin, edelleen.

Mutta se ruskean ruma ajanjakso kuuluu ikävänä osana jaksolliseen kasvatukseen. Eikä onneksi mene montaa kesää kun sorkittu maa taas vihertää.

Itse olen tehnyt tähän asti vain harvennushakkuita, jolloin olan yli kurkatessa takana edelleen on metsä, yleensä omasta mielestä vielä sellainen josta voi olla ylpeä ja vaikka tiedän että alaharvennuksen päätepysäkki on päätehakkuu ja sen myötä tapahtuva maanmuokkaus, on metsällä vielä kymmeniä vuosia aikaa olla puustoinen. Väistämättömän lykkäämistä tai ei, sillä mennään mitä metsänomistaja haluaa.

Metsänhoito- tai maanmuokkauskoneen käyttö -kurssi

Koska olen käpälä pystyssä aina kun saa ajella jollain uudella vekottimella, kävin koulussa valinnaisen viikon kestävän maanmuokkauskurssin.

Vaikka ukkini oli kaivinkonemies, koskin tietoisesti kaivuriin ensimmäistä kertaa vasta reilu viikko sitten maanantaina. Kurssi on ihanan suoraviivainen.

Hyppäsin maanantaiaamuna maikan autoon ja hurautettiin työmaalle. Maikka näytti pari kertaa mikä on homman nimi ja päästi mut puikkoihin.

Hetki meni, mutta koska liikkeet ovat käytännössä samat kuin metsäkoneessa paria juttua lukuunottamatta, pääsin aika nopeasti kärryille.

Työmaa ei ollut ehkä helpoimmasta päästä ja kauhalla sai raapia kivikkoa enemmän kuin muokattavaa maata.

Ohjeistuksen mukaan maata ei saisi sörkkiä kuin vain sen verran mitä on välttämätöntä. Helpommin sanottu kuin tehty näin noviisina ja paikoitellen olisi voinut luovuttaa vähän herkemmin ja siirtyä seuraavaan kohtaan kun kauhan alta paljastui vain kivikkoa.

Miksi maa muokataan?

Maanmuokkaus saa alueen näyttämään vähintäänkin kamalalta, maksaa maltaita eikä ole ekologisestakaan näkövinkkelistä aina mitenkään mairitteleva, miksi sitä sitten tehdään?

Maanmuokkauksella siemenille tai taimille tehdään hyvä alkustartti. Maanmuokkauksella turvataan taimien syntyminen, parempi itäminen ja kasvu muokkaamalla esimerkiksi alan vesitaloutta haluttuun suuntaan. Oli uudistustyyli mikä vain, maanmuokkauksella kasvuolosuhteita tehostetaan. Muokkaamattomaan maahan ja paksuun kunttaan (se varvikko, jossa kasvaa esim. puolukkaa) ei taimia lähde syntymään niin nopeasti, tasaisesti ja varmasti kuin halutaan.

Vaikka ala uudistettaisi luontaisesti eli alaa ei kylvetä tai istuteta, avataan kunttaa usein laikuttamalla, jotta lähipuiden siemenet pääsevät suoraan maahan eivätkä takerru varvikkoon. Vaikka maanmuokkaus haukkaa suuren osan metsänuudistamisen kuluista, nopeuttaa se metsän uudistumista niin paljon, että se maksaa nopeasti itsensä takaisin.

Maanmuokkauksella pyritään myös estämään taimien tukkimiehentäi- ja myyrävahinkoja.

Mitä maanmuokkaustyylejä on?

Maata muokataan mätästämällä, äestämällä ja laikuttamalla. Mätästystäkin on muutamaa erilaista, on kääntö-, laikku-, oja- ja naveromätästystä ja muokkaustyyli valitaan maan ja valitun puuston mukaan.

Äestys on karumpien alueiden maanmuokkaustapa, jossa vesitalouteen ei puututa. Uudistettaessa alaa männylle valitaan usein äestys. Äestyksessä maahan tehdään maanpintaa repivää ”vakoa”. Usein siementen kylvö tehdään äestyksen kanssa samanaikaisesti koneellisesti, mutta äkeeseen voidaan myös istuttaa.

Laikutus sopii esimerkiksi kivikkoihin, ja muutamat laikut tein tälläkin työmaalla kohtiin, joihin ei mätästä saanut tehtyä. Laikutuksessa kunttaa vedetään vain kevyesti sivuun eikä kuoppaa synny. Laikutusta käytetään esimerkiksi luontaisessa uudistamisessa kun ei ole tarve istuttaa, vaan toivotaan, että siemenet löytävät paljastuneeseen maahan. Toki laikkuihin voidaan myös kylvää siemeniä.

Mätästystä käytetään reheviin paikkoihin, joihin on tarkoitus istuttaa puita. Esimerkiksi kuuset uudistetaan mättäisiin.

Viikon ajan tein laikkumätästystä, jossa kauha upotetaan parikymmentä senttiä maanpinnan läpi. Ideana upottaa kauha kuntan läpi kivennäismaahan, nostaa sitä hieman ylös, kääntää kuin saranalla kaksi kunttakerrosta vastakkain ja kuntan alta nouseva kivennäismaa tiivistetään kauhan kuperalla puolella puolikaaren muotoon. Syntyneeseen mättääseen istutetaan taimi ja kivennäismaataskun sisään hajoava kuntta on kunnon energiaboosti taimelle.

On olemassa myös kääntömätästystä, joka on kuin laikkumätästys, mutta jossa kauhaan otettu maa kiepsautetaan ympäri ja pudotetaan syntyneeseen kuoppaan. Menetelmä ei sovi jos on tarvetta saada taimi kasvamaan hieman korkeammalle maanpinnasta.

Kolmas mätästyslaji on naveromätästys, jossa matalasta railosta kauhotaan matalia, tiivistämättömiä mättäitä taimille. Naveroiden tarkoituksena on ohjailla alueen vesitaloutta, ei kuivattaa alaa. Naveroiden tarkoituksena on kadota pikkuhiljaa näkyvistä, mutta ohjailla alueen vesiä pois häiritsemästä taimien kehitystä.

Naveromätästystä on paikoitellen syytetty siitä, että naverot ovat vain kiertoilmaus ojitukselle, jota ei aina katsota hyvällä. Oikein tehty navero ei kuitenkaan ole oja, mutta ymmärrän myös kritiikkiä.

Ojitusmätästystä käytetään turvemailla, jos alue vaatii pidempikestoista kuivatusvaikutusta, sillä taimet eivät selviä jos alue on veden vallassa.

Kuinka paljon mättäitä tulee?

Riippuu uudistettavasta alasta ja kuinka tiuhaan halutaan puita tulevaisuudessa istuttaa. Näille löytyy ohjeistukset metsänhoidon suosituksista.

Tällä kertaa muokattavalle alueelle oli tarkoitus tehdä 1800 mätästä hehtaarille, eli 9 kpl neljämetriselle ympyräkoealalle.

Arviointi on tällaiselle keltanokalle suht haastavaa ja alkuun teinkin mättäitä liian vähän, 7 kpl. Sain palautetta ja kohta mättäitä alkoi ollakin 11 yhtä koealaa kohti. Kiristin tahtia siis kevyesti 1400:sta 2200:an. Optimisti kun olen, (7+11)/2 on se vaadittava 9. Keskiarvoisesti siis ihan kelpo tahti 😄

Mikä fiilis mätästyksestä?

Ei musta kyllä kaivurimiestä tule. Rehellisesti sanottuna metsäkone on tehnyt musta melkoisen kermaperseen. Telikone verrattuna telakoneeseen on kuin pumpulia. Kaivurilla ei voi ajella mukavasti kantojen päältä vaan niitä pitää varoa ja jos vahingossa kannolle nouseekin, huomaa kyllä kannolta rytinällä alas tultaessa, että olisi pitänyt katsoa mistä ajelee. Ammattilaiskuskit kyllä ajelevat kaivurilla vaikka kuuhun, ja varmasti kokemus vähentää epävarmuutta, mutta olin rehellisesti puolet ajasta kauhuissani, puolet ajasta turhautunut.

Mätästys on sinällään ihan leppoisaa puuhaa, mutta jos kaipaa arkeen vaihtelua niin kaivurihomma ei ehkä ole ihan sitä mitä lähtisin ensimmäisenä tekemään. Jotta työ kannattaa, pitää kauhan liikkua aika rivakasti ja toistoja tulee päivässä se lähemmäs kolme tuhatta jos sen reilu puolitoista hehtaaria meinasi vuoron aikana paukuttaa menemään.

Ainakin meille sanottiin että jos 1,5 hehtaarin päivävauhtia tekee niin saa kurssista femman 😄 Voin sanoa, ettei tahti muutaman päivän jälkeen vielä ihan ammattilaistasoa ollut. Jos tänne joku ammattilaiskaivurikuski eksyy, saa huikata mikä on oma sellainen keskiarvoinen mätäsmäärä päivässä!

Metsäkonehommassa parasta on se kun katsoo olan taakse ja näkee selkeän, kauniin harvennuksen. Kaivurin kanssa tuntuu lähinnä kuin olisi pommittanut alueen.

Viikon aikana turhauduin useammin kuin menneen vuoden aikana yhteensä, vaikka kaivuri on yksinkertaisempi. Varmaan kun pääsisi sinut joustamattoman koneen kanssa ja oppisi kaikki niksit ja kikat hommasta tulisi hauskempaa eikä niin kuumottavaa, mutta nyt kun oli joka toinen sekunti kauhuissaan ja joka toinen sekunti turhautunut kivikossa rymyämiseen ja tuntui, että koko vekotin tulee kallionkielekkeeltä alas, meinasi välillä hymy hyytyä.

Tosin kun tajusin toisena päivänä ottaa kuulokkeet mukaan ja höpötin puhelimessa, sai ajatukset muualle ja homma lähti sujumaan. Kaivurissa ei nimittäin toiminut radio ja jo metsäkoneessa olen huomannut, että hommat sujuu vasta kun työaivot saavat mennä autopilotille samalla kun toiset aivot prosessoivat esim. radionkuuntelua tai puhetta. Pitäisi perustaa varmaan joku maksullinen puhelinlinja niin vois tienata tuplana. Lauran parhaat vitsit 3 € /min + pvm.

Millaisia alushousuja Eino Grön käyttää? -Ikivihreitä tangoja.

Huitominen alkoi sujua kolmantena päivänä ja ajoittain kauhusta kankea naama oli varmaan ihan hymyssäkin.

Palautteeksi sain plussana sen, etten pelkää konetta (ilmeisen hyvin feikkasin 😄), koneenkäsittely näyttää sujuvalta ja mätästysjälki on paikoitellen jopa hyvää. Kritiikkinä epätasaisuus ja se, ettei tuotostahti ole ammattimainen. No, olisin ollut yllättänyt jos ammattimaiseksi kaivurikuskiksi kipuaisi muutaman päivän kurssin jälkeen.

Vaikka kurssi oli alkukankeuksien jälkeen hyvä ja viihdyin ja opin paljon, kyllä tuli Scorpionia ja metsää muutaman päivän aikana ikävä.

Ja ihan siisti fiilis siitä, että kun tässä joskus tulevaisuudessa huojuu kuusikko, olen se, joka puiden paikat on päättänyt. Ihan jumalana.

Arvosana kurssista: 4

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Jätä kommentti

Laura

Metsäalan perustutkintoa suorittava tuleva metsäkoneenkuljettaja, joka viihtyy metsässä myös vapaa-ajalla. Retkeilyä, metsäkoneita ja ajatuksia metsistä ja niiden käytöstä. Tervetuloa mukaan matkalle!

laura@pihkassa.fi

Matkalla mukana

Painavaa asiaa
kannoilta tehtaalle

Sivupalkki tähän.