Laura

Laura

Joroisilla varaudutaan tulevaisuuteen miljoonien tainten vuosivauhtia

Yhteistyössä UPM

Syyskuun alussa suunnattiin isäni kanssa aamuvarhaisella auton keula kolmen tunnin päähän kohti Pohjois-Savoa ja Joroisia.

Tällä hetkellä olen työskennellyt suuren osan ajastani metsäteollisuudessa vanhempien puiden parissa, muutaman päivän istutuksia ja raivaushommia lukuun ottamatta.

Metsäkoneella olen työskennellyt koulun työmailla ensiharvennuksella, pääasiassa olen tehnyt kesän ajan väljennyshakkuita ja yhden työmaan ajan olin myös pienellä päätehakkuulla. Kuitenkin ennen ensimmäisiä harvennuksia ja päätehakkuuta on tehty paljon työtä sen eteen, että alueelle mahdollisimman laadukas metsä on saatu pystyyn.

Kirjoittelin hetki takaperin maanmuokkauksesta ja seuraavan loogisen askeleen metsän taipaleella luulisi olevan istutus. Ennen istutusta kuitenkin on tehty valtava työ ennen kuin pienen pieni puuvauva luiskahtaa pottiputken läpi maahan. Kiitos UPM:n yhteistyön, pääsin tutustumaan Joroisten taimitarhan aivan älyttömän mielenkiintoiseen toimintaan!

Kuuntelin taimitarhan johtajan Anne Immosen juttuja monttu auki yli kolme tuntia kävellen pitkin taimitarhan kasvihuoneita ja vaikutuin siitä tiedon määrästä ja omistautumisesta, mitä laadukkaiden taimien tuottaminen ja tulevaisuuden väistämättömiin haasteisiin varautuminen vaatii.

 

UPM:llä on Suomen ainoa metsäyhtiön omistama taimitarha

Joroisten taimitarha on perustettu 1980. Eli samalla tontilla taimia on kasvatettu jo yli 40 vuotta! Taimitarha on siirtänyt tutkimuksesta ja kokemuksesta saadun tiedon suomalaisiin metsiin, jolloin kulloinkin saatavissa ollut paras tieto ja taito on siirtynyt parantamaan suomalaisten metsänomistajien metsien laatua – ja siinä samassa tulevaa tilipussia, kun laadukkaasta puuaineksesta saadaan enemmän arvokasta tukkipuuta.

Taimitarha on tehnyt tutkimusyhteistyötä ja projekteja muun muassa luonnonvarakeskuksen eli LUKE:n ja yliopistojen kanssa. Osa tutkimuksista täyttää tieteellisen tutkimuksen kriteerit ja osa on pienempiä tutkimuksia, joilla taimitarha on pyrkinyt ratkaisemaan oman toimintansa käytännön ongelmia.

Tutkimusten ja tarpeeksi kattavan näytön perusteella on muokattu esimerkiksi metsänuudistamisohjeita. UPM oli mukana, kun tutkittiin syksyllä istutettujen taimien ahavatuhoja, jolloin selvisi, että mikäli istutus menee liian myöhäiseksi lokakuulle, se altistaa taimet herkästi myöhemmin erilaisille tuhoille. Taimi kuivaa jäisessä maassa ja se saattaa näkyä keväällä vahingoittuneina taimina.

Myös käytännön näytön perusteella on päätetty, että taimet pakataan kasvun tai talveentumisen ollessa käynnissä aina avopakkauksiin. Sillä se ehkäistään taimien fysiikan sekoittumisen päivän valon päästessä laatikoihin.

Myös laadukkaasti toteutetulla laikkumätästyksellä on huomattu olevan vaikutuksia hyönteistuhojen välttämiseen.

Taimitarhalla kasvatetaan taimet UPM:n omiin metsiin, mutta alkunsa tarhalla saa myös suuri osa yksityisten metsien puista. Tarhalla ei ole varsinaista taimikauppaa ja ulosmyyntiä, mutta metsänomistaja saa hankittua UPM:n taimia esimerkiksi puukaupan yhteydessä puukaupan yhteyshenkilöltä.

Joroisten taimitarhassa kasvaa pääasiassa kuusta ja mäntyä, jonkin verran myös koivua ja tammea ja Suomen taimitarhan lisäksi Uruguayssa on kaksi eukalyptus-taimitarhaa.

Vuosittain UPM:n taimitarhoilla tuotetaan yhteensä yli 50 miljoonaa tainta. Jos ajatellaan, että esimerkiksi kuusta istutettaisi yhdelle hehtaarille 1800 kpl, kasvatetaan vain yhden hallin miljoonasta taimesta taimet yli 550 hehtaarille.

 

Siemenviljelmät ja puun jalostus

Itselleni yllätyksenä tuli, että pitkin Suomea on puiden siemenviljelmiä, jotka ovat käytännössä käpyviljelmiä. Niitä on perustettu ympäri Suomea lähinnä vanhoille pelloille. Hyväperimäisistä ja -käpyisistä puista vartetaan oksia, sama tyyli on tuttua omenapuista.

Kaikki Suomen siemenviljelmät on listattu karttoineen ruokaviraston sivuille. Sivuilta voi nähdä kartasta mistä päin Suomea tietyn viljelmän perimä on kerätty ja missä viljelmältä saatua siemenainesta voidaan käyttää. Kartalta näkyy, miten kyse ei ole todellakaan kapeasta perimästä, vaan viljelmien ja jalostustutkimuksen tarkoituksena on nimenomaan laaja, hyvin kestävä suomalainen perimä.

On huomattava, että taimien kehitys on hyvin pitkän aikajatkumon hommaa. Esimerkiksi mänty on 15-20 -vuotias ennen kuin siitä saadaan siementä. Sukupolvet ovat siis lähes yhtä pitkiä kuin ihmisillä ja nykyisin on menossa männyn 1.5 sukupolvi.

Ensimmäiset puiden siemenviljelmät on tehty 60-70 -luvuilla ja huippulaadukkaista yksilöistä on vartettu ja tehty ensimmäinen sukupolvi. 2000-luvun alun sukupolvi tekee ensimmäisiä siemeniä vasta nyt ja tutkijoilla on menossa sukupolvi 2.0, mutta se ei ole vielä valmis käytännön toteutukseen.

Koivu tekee siementä jo ensimmäisenä elinvuotenaan, joten Suomessa koivun jalostus on puulajeista kaikkein pisimmällä, on menossa jo koivun kolmas sukupolvi.

Valikoimalla parhaita yksilöitä saadaan muun muassa tautiherkät yksilöt karsiutumaan ja voidaan suosia hyväkasvuisia yksilöitä.

Puut eivät tee joka vuosi hyvin käpyjä ja hyvänä vuonna kävyistä kerätäänkin enemmän siemeniä, joita varastoidaan huonompia siemenvuosia varten pakkasvarastoissa, jotta laadukasta tarjontaa on jokaiselle kasvukaudelle.

Jotkut vuodet ovat myös alttiimpia hyönteistuhoille, esimerkiksi kaksi hyvää kuusenkukintavuotta peräjälkeen tekee sen, että kuusenkävyistä elävien hyönteisten määrä räjähtää, mikä aiheuttaa sen, että kävyistä suuri osa tuhoutuu, eikä seuraavan kesän sato ole kummoinen.

 

Taimen matka kävystä pottiputkeen

Hyvistä kävyistä karistetaan siemenet, ne puhdistetaan, lenninsiivet irrotetaan ja siemenet lajitellaan ja kuivataan. Siemenerät myös testataan, jotta tiedetään kuinka innolla ne lähtevät tulevaisuudessa itämään.

Siemenet kylvetään pieniin pottiputken levyisiin kuppeihin ”tarjottimille”. Jokaiseen kuppiin tulee kasvualustaa, joka on turpeen, peruslannoitteen ja kalkin sekoitetta. Taimitarhalla käytettävässä rahkasammalturpeessa on optimaalisesti ilma- ja vesitilaa eikä se tarvitse kiviperäistä huokoistavaa ainetta avuksi. Kalkilla ja lannoitteella kasvualustan happamuus ja kasvuolosuhteet tehdään suomalaisille metsäpuille sopivaksi. Puut tarvitsevat luontaisen kasvualustan ja kun kyselin turpeennoston ongelmallisuudesta, kävi ilmi, että muu kasvualusta voisi altistaa taas kasvitaudeille ja tämä tuo taas omat ongelmansa. On mentävä siis pienimmän pahan tietä, tässäkin.

Kasvualustaan painetaan pieni kuoppa ja siihen tiputetaan koneellisesti yksi siemen. Koneen on oltava melkoisessa tikissä, sillä tyhjäksi jäänyt kuppi on tyhjä ja tuottamaton erän loppuun saakka. Ja mikäli kuppiin lorahtaa kaksi siementä, joudutaan toinen taimi nyppäämään käsin pois siinä vaiheessa, kun ne ylös valoon pinnistävät. Miljoonien tainten kanssa toivoo, että käsin nyppiminen olisi mahdollisimman pieni osa työtä.

Lopuksi siemenen päälle kuppiin tulee ohut kerros puupurua, joka ehkäisee muun muassa herkästi kasvualustaan ilmestyvän maksasammaleen kasvua.

Tarjottimet siirretään kasvihuoneisiin, jossa siemenet itävät lämpimässä ja kosteassa 5-8 vuorokautta. Kun taimet ovat 10-12 viikon ikäisiä, ne siirretään kasvihuoneesta ulos.

Idätysvaiheessa taimia ei lannoiteta lainkaan, mutta jokaiselle myöhemmälle kasvuvaiheelle on omat lannoitesekoituksensa sen mukaan mitä kasvava taimi tarvitsee kasvaakseen elinvoimaiseksi. Lannoituksessa ei käytetä kakkaa tautien takia, joten lannoitteet ovat synteettisiä ja ne sisältävät pää- ja hivenravinteita, esimerkiksi pääravinteista typpeä, fosforia, kaliumia ja hivenravinteista booria.

Lannoitteet valitaan vuodenaikojen mukaan, sillä kasvi tarvitsee eri kasvukauden aikana ravinteita eri painotuksilla eri toimintoihin. Taimi tarvitsee esimerkiksi syksyisin ravinteita silmujen eli neulasaihioiden muodostamiseen. Kasvuun tarvittavaa typpeä ei syksyllä tarvita. Mikäli typpeä annettaisiin syksyllä liikaa, saattaisi se häiritä taimen luontaista rytmiä ja talveentuminen voi kasvun takia myöhästyä ja taimet olisivat alttiita hallatuhoille.

Suuttimista tulee vettä ja lannoitteita.

Taimet kastellaan alkuvaiheessa kraanavedellä, mutta ulos siirtyessään kasteluun käytetään läheisen joen vettä.

Halleissakaan kasvuolosuhteet eivät ole steriilit, hallien ovet ovat auki ja näin lintujen käpöttelevän taimien seassa etsien hyönteisiä. Voisi sanoa lintujen olevan taimitarhalla tärkeissäkin töissä estämässä hyönteisten liiallista invaasiota.

Taimien sekaan kasvaa tarhallakin täysin normaalisti rikkaruohoja, aivan kuten kotipuutarhoissakin ja taimien seasta rikkaruohoja kitketään useampaan otteeseen kesän aikana. Olisi ollut huomattavasti kuumottavampaa, mikäli olisin nähnyt Joroisilla täysin steriilit tuotantotilat. Väistämättä olisi vilissyt antibioottiresistentit sairaalabakteeriepidemiat mielessä.

Rikkaruohojen kitkeminen on UPM:n tarhalla käsityötä ja hoituu makoillen “ferrarista” käsin. Kuva: Anne Immonen

Vaikka metsä saa alkunsa melkoisen keinotekoisesti, ei avointen ovien ja kasteluveden myötä taimelle ole mikään kummoinen shokki, kun se myöhemmin ”vapautetaan luontoon”, jossa on metsäelinympäristöille normaaleja bakteereja ja eliöitä.

 

Taimia on helppo huiputtaa

Taimet reagoivat päivän pitenemiseen ja lyhenemiseen ja niitä voi ohjailla esimerkiksi kastelemalla, peitteillä ja valoilla. Toimenpiteet valitaan sen mukaan, mikä lämpötila tarhalla on tai miltä esimerkiksi seuraavan yön hallatilanne näyttää ja minne päin Suomea taimet ovat myöhemmin lähdössä.

Taimet esimerkiksi suojataan hallaa vastaan kastelemalla, sillä mikäli taimi jäätyy, se selviää pakkasöistä, mutta mikäli kastelua ei tehdä, voi koko taimierä paleltua pilalle. Ei kyllä mene mitenkään pienen mieleni jakeluun se, että jäätymistä ehkäistään jäädyttämällä taimi, mutta tutkimattomat ovat kasvien tiet. Tai no, erinomaisesti tutkitut, kun Joroisten tarhasta on kyse.

Hallaa varten taimitarhalla on hallavahteja, ja kylmien öiden tullessa sadettimet ovat päällä niin kauan, kunnes halla on ohi.

Taimia myös herätellään keinovaloin, ja karaistaan talvea vasten lyhytpäiväkäsittelyllä, eli taimet aidosti oikeasti nukutetaan peittelemällä kuin pienet lapset ja näin huiputetaan pikkuruisia taimia ajattelemaan, että on tietty kellon- ja vuodenaika.

Mikäli tällaisia pieniä valkoisia valheita ei taimille suolleta, eivät poloiset pärjää rankassa maailmassa, vaan liian pohjoiseen tai etelään päätyessään voivat reagoida ympäristöön väärin ja alkaa talvehtia tai heräillä vääriin aikoihin, jolloin on vaarana, että taimi kuolee tai vaurioituu peruuttamattomasti ja koko monen vuoden urakka on tehty turhaan. Taimille on määritelty tietty käyttöalue, jota on syytä noudattaa. Taimi on melkoisen nirso ja herkkä tuittupää.

Tärkeää on käyttää kasvupaikalle sopivaa taimiainesta. Huolella valitulla puulajilla ja taimiaineksella varmistetaan hyvä metsän kasvu ja taimen kestävyys.

Talven taimet viettävät ulkona keinolumen alla ja pakkasvarastoissa ja kun kevät koittaa, suuntaavat taimet pakkaamoon.

Pakkaamossa on paljon koneita ja laitteita ja robottilinja pakkaa taimet, mutta kitkentä on käsityötä.

Taimella on kaksi ”ulosmyynti-ikää”. On yksivuotisia taimia, ja on puolitoistavuotiaita taimia. 1-vuotias taimi on kasvanut kasvihuoneessa huhtikuusta syyskuulle ja 1,5-vuotias on kasvanut kasvihuoneessa suurin piirtein juhannuksesta kuluvan kasvukauden loppuun ja seuraavan kasvukauden ulkokentillä elokuulle. Eli teoriassa kasvuajan pituus on molemmilla aika samanmoinen, noin viisi kuukautta.

Kun taimi on valmiina matkaan, se pakataan pakkaamossa. Jokainen taimierä saa mukaansa kasvipassin, josta käy selville taimen tiedot aina puulajista kasvatuspaikkaan, mutta myös siihen, mistä taimen siemen alun perin on kerätty. Eli käytännössä on mahdollista selvittää jälkikäteen mistä päin Suomea tietyn metsän siemenet ovat alun perin peräisin.

Kasvipassissa on kaikki taimen tiedot lajikkeesta kasvupaikkaan, ikään, alkuperään ja parasta ennen -päivään.

UPM:llä on 150 taimiterminaalia pitkin Suomea, johon taimia viedään. Välivarastoissa taimia kastellaan ja ne ovat suojassa esimerkiksi myyriltä ja kauriilta.

Myös taimilla, aivan kuten elintarvikkeillakin, on parasta ennen -päiväys, joka on kolme viikkoa lähetyksestä. Tässä ajassa taimi pitäisi saada istutettua.

 

Vuosien työ voi mennä yhdessä yössä alas

Anne kertoi hengästyttäviä esimerkkejä siitä, miten joskus taimierää oli kasvatettu siemenestä saakka ja vain yhdessä yössä taimet olivat tuhoutuneet, joko valo-olosuhteiden takia tai juurista oli löydetty esimerkiksi hyönteisen toukkia. Toukat olivat iskeneet vain tiettyyn osaan taimista ja salapoliisityön seurauksena selvisi, että hyönteiset onnistuivat iskemään tiettyyn aikaan heränneisiin taimiin. Eri siementen alkuperillä on eri rytmi, jolloin pieninkin aikaikkuna voi aiheuttaa ihmeellisiä asioita.

Myös puput olivat intoutuneet joskus syömään kasvihuoneiden lattialta piuhoja ja halleista löytyykin nykyään pupuaidat pienten pörheiden tunkeilijoiden varalta.

Usein Annen juttuja kuunnellessa mielessä häivähtikin perhosvaikutus, kun pieninkin muutos tai lintsaus rutiineissa voi vaikuttaa koko erään myöhemmin tuhoisasti. Usein tapahtumat näkyvät vasta hetken päästä, kun on jo liian myöhäistä reagoida. Taimitarhojen työ onkin kuuleman mukaan pitkälti riskien analysointia ja ennaltaehkäisyä.

Melkoista salapoliisityötä vaati sekin kerta, kuin vain osa ulkotarhan taimista paleltui. Selvittelyn jälkeen hoksattiin niiden taimien paleltuneen, joihin läheisen katulampun valo öisin osui. Valo oli sotkenut taimien rytmin, eivätkä reppanat olleet osanneet valmistautua pimeässä aikaansa viettäneiden tovereidensa tavoin tuleviin kylmiin öihin.

Taimia lähtee tarhalta toukokuusta syyskuuhun.

Ilmastokestävämpiä metsiä rakentamassa

Vaikka äkkiseltään ajattelin, että mitähän jumalaa Joroisilla oikein leikitään ja ohjaillaan tarpeettomasti luontoa, kävi hyvin nopeasti selväksi, että kiihtyvän ilmastonmuutoksen takia Suomessakin on pakko varautua lämpenevään ilmastoon ja sen myötä lisääntyviin tauteihin ja tuhoihin.

Ilmasto muuttuu nopeammin kuin luonto ja eläimet siihen pystyvät mukautumaan ja vaikka tavallaan tuntui hyvin post-apokalyptiselta nähdä tuleva metsä tarhoissa ja pakkaamoissa tehdasmaisissa olosuhteissa ja olo oli välillä kuin scifi-elokuvasta miljoonan taimen keskellä vihreässä hallissa, tuli tunne, että näen ympärilläni tulevaisuuden kriisien läpi rämpivät metsät. Niiden kriisien, jotka ihminen toiminnallaan on aiheuttanut.

Olen aidosti huolissani esimerkiksi kuusikoiden tulevaisuudesta.

 

Tulevaisuuden haasteita

Lämpenevän ilmaston myötä esimerkiksi etelämmässä Euroopassa on kärsitty valtavista kirjanpainajatuhoisa kuusikoissa ja kokonaisia metsiä on jouduttu hakkaamaan tuhojen estämiseksi. Tulevaisuudessa Suomessa lämpimien kesien takia kirjanpainaja saattaa ehtiä enenevissä määrin tehdä yhden sijaan kaksi sukupolvea kesässä, jolloin on odotettavissa laajoja hyönteistuhoja näillekin leveyspiireille.

Suomessa metsänviljelyn tavoitteena ei ole tehdä kloonattua, steriiliä puupeltoa. Istutetussakin metsässä on paljon luontaisesti syntyneitä taimia paikallisesta perimästä. Jalostetun siemen- ja taimiaineksen käyttö lisää kyllä huomattavasti metsän kasvua (ja näin myös hiilensidontaa), mutta parasta kasvua ei taimille edes yritetä hakea, riskikerroin kasvaa Immosen mukaan liikaa. Painotus metsänviljelyssä on nimenomaan terveydessä, kestävyydessä ja ilmastonmuutoksesta selviytymisessä.

Ilmastonmuutoksen myötä ääriolosuhteet tulevat lisääntymään, hellejaksot ovat pidempiä, pakkaset kovempia, myrskyt rajumpia. Tämä vaatii puilta ihan erilaista kestävyyttä kuin tähän asti.

Anne kuitenkin luottaa puihin tulevaisuudessakin, sillä puut ovat nähneet vuosimiljoonien aikana erilaisia kausia. Puilla on mahdoton sopeutumiskyky ja suomalainen puu voi kestää jopa 70 asteen pakkasia.

Kuitenkin tulevaisuuden haasteista kysellessä yksi asia nousee esiin ja se on kasvitaudit. Entisestään lämpenevien syksyjen myötä kasvitautien itiötuotanto saattaa jatkua pidemmälle kuin nykyiseen lokakuuhun. Myös kasvituonti huolettaa samoista syistä. Kasviterveyteen tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota ja kasvituontia rajoittaa.

Esimerkiksi jos jokin kasvitauti tuhoaisi varpukasvit, meiltä lähtisi mustikat, puolukat ja juolukat. Ne taudit, mitkä eivät ennen kestäneet Suomen ilmaston paukkupakkasia, voivat tulevaisuuden lämmössä selvitä ja näin kasvitautiepidemiat tulevat tänne pohjolaan ilmastonmuutoksen ikävänä kylkiäisenä.

 

Perimä avainasemassa

Kiinnitin huomiota, miten paljon Anne painotti perimän tärkeyttä. Taimitarhojen taimien alkuperä on laajalta alueelta ja siemeniä kerätty lähes koko Suomesta. Taimet kestävät näin paremmin muuttuvia sääolosuhteita ja erityyppisiä tuhoja, kuten edellä mainittuja kasvitauteja. Laajasta perimästä löytyvät toivottavasti ne tulevaisuuden muuttuvien olosuhteiden selviytyjät.

Maailmalta on nähtävissä kapean perimän aiheuttamia ongelmia, kun esimerkiksi banaani on hyvin altis kasvitaudeille ja uhkaa kuolla sukupuuttoon laajalle levinneen panamantaudin takia.

Suomalaisen perimän tärkeys nousi pintaan kun kysyin, miksei etelämpää tuoda esimerkiksi tammen taimia Suomessa istutettaviksi. Suomessa kasvaa kyllä kotimaisen perimän tammea, mutta sitä on vähän ja se on pienialaista. Pääasiassa koska vanhat jalopuumetsät raivattiin hyvän maaperänsä takia aikoinaan pelloiksi.

Suomalaiset tammet kestivät elossa entiset kovat ajat ja näin ollen se on takuu suomalaisen perimän sitkeydestä. Tuontiperimän lisääminen soppaan lisäisi riskejä ja niitä ei haluta ottaa.

Suomessa tammen ainoa siemenviljelmä on kooste pienistä metsiköistä Etelä-Suomen alueelta. Viljelmä sijaitsee Rasilassa. Suomalainen tammi ei ole kovin yleinen, puistoissa näkee esimerkiksi tuontitammea, joista ei materiaalia tammen siemenviljelmään kerätä. Turun Ruissalossa kasvaa alkuperäistä suomalaista tammiperimää.

 

Monimuotoisuutta metsiin

Joroisilla kasvaa tammen ja tervalepän alkuja ja hippisydämeni vähän läikähti kun Annen pulputuksesta paistoi läpi monimuotoisuuden vaaliminen ja se, että esimerkiksi tammen kasvatuksessa mennään tällä hetkellä puhtaasti ideologia edellä, bisneksestä ei voida puhua.

Sekametsät ovat monimuotoisuudeltaan rikkaampia ja kestävät niin sää- kuin hyönteistuhojakin yksilajista metsää paremmin ja Annen haaveena onkin, että kun metsänomistaja uudistaa metsänsä, ostaisi hän esimerkiksi pari sataa tammen tai tervelepän tainta pääpuulajin kylkeen monimuotoisuutta silmällä pitäen. Tervalepiköstä saa tulevaisuudessa esimerkiksi mainion säästöpuuryhmän. Ja olisihan vaikkapa tammilehdon istuttaminen omaan metsään aika hienoa!

Immosen mukaan valtiota tarvitaan kuitenkin tukemaan lehtipuiden kasvatusta, koska nykyisellään metsänomistajat eivät ole kovin innokkaita lehtipuun kasvattajia sorkkaeläintuhoriskin takia. Toivottavasti tähän saadaan muutos ja sekametsän suosiminen ja monimuotoisuuden vaaliminen kasvattaa suosiotaan metsänomistajienkin keskuudessa.

Luin joskus artikkelin, jonka mukaan sadan vuoden päästä havupuuvyöhyke on voinut karata kauaskin nykyisestä, joten kasvavaan lehtipuumäärään tulisi varautua jo nyt. UPM onkin nostanut omien metsiensä lehtipuutavoitetta kymmenestä kahteenkymmeneen prosenttiin.

Näemmekö tulevaisuudessa UPM:n omissa metsissä enemmän istutettua tammea tai terveleppää?

 

Mykorritsa – puiden näkymätön kumppani

Itselleni varmaan suurimpana yllätyksenä tuli se, että metsäpuiden juuristossa elää puiden kanssa symbioosissa mykorritsaa, eli sienijuurta, joka on käytännössä puiden ja metsän välttämätön kumppani.

Puut saavat mykorritsan kautta maaperästä paremmin ravinteita ja mykorritsa suojaa puuta kuivuudelta. Mykorritsa saa vastineeksi puilta hiilihydraatteja, joita se ei pysty itse tuottamaan.

Mykorritsa on sienirihmastoa, jota on juurten päällä ja kärjissä ja se käytännössä moninkertaistaa puun juuriston maksimoiden puun ravinnonsaannin.

Vierailulla selvisi, että esimerkiksi eroosioalueiden tai peltojen istutus on haasteellista, sillä maaperästä puuttuu metsäpuille tyypillinen mykorritsakanta. Anne käytti esimerkkinä tilannetta, jossa hylätty pelto alkaa kasvaa puustoa metsän reunamilta ja tutkimusten mukaan se johtuu siitä, että mykorritsaverkosto laajenee maassa metsänreunasta ulospäin ja puusto alkaa kasvaa vasta kun saa jeesiä mykorritsoilta.

Jos metsä häviää, mykorritsa häviää ja myöhemmin puustolla on hankaluuksia lähteä kasvuun, kun ei ole sienijuuristoa apuna. Mykorritsaa on ilmassa ja kasteluvedessä ja kun viljelty taimi viedään istutuksille, sillä on potissa mukana tarvittavaa sienijuuristoa, joka auttaa taimen alkuun ja sopeutumaan uuteen paikkaan.

Mykorritsaa on useita lajeja, joista suuri osa vielä tutkimatta. Osa on ”hyviksiä” ja osa ”pahiksia”. Mykorritsat muodostavat keskenään verkostoja ja asiaa on tutkittu vielä verrattain vähän ja Immosen mukaan tiedossa on vasta murto-osa kaikesta siitä, mitä mykorritsoilla on annettavanaan.

Joroisilla taimen juuren hyvyys on avainasemassa ja sen laatuun laitetaan paljon panoksia. Taimien kastelu ja lannoitus on sellaista, että mykorritsa pysyy taimissa. Liiallinen lannoitus voi pilata sienijuuren, jolloin metsä ei saa haluttua, hyvää starttia.

Tulevaisuuden hiilinieluratkaisuissa ja esimerkiksi aavikkoalueiden metsityksissä mykorritsoilla tulee olemaan valtava merkitys, kun etsitään ratkaisuja esimerkiksi ihmisen toimesta kadotettujen metsien tilalle.

 

Psst!

Jos tätä lukee metsäalan opettajat ja korona antaa myöden, taimitarha ottaa myös opiskelijaryhmiä vastaan. Paikka on äärimmäisen mielenkiintoinen luokkaretkipaikka metsäalan tulevaisuuden toivoille ja oli upea mahdollisuus kurkata niiden metsien alkulähteille, mitä itsekin päivittäin UPM:n mailla käsittelen.

 

Seuraa twitterissä:

UPM:n taimitarhan johtaja @AnneImmonen4 ja @UPM_Metsa

Kuvat: Sampo Linkoneva

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Jätä kommentti

Laura

Metsäalan perustutkintoa suorittava tuleva metsäkoneenkuljettaja, joka viihtyy metsässä myös vapaa-ajalla. Retkeilyä, metsäkoneita ja ajatuksia metsistä ja niiden käytöstä. Tervetuloa mukaan matkalle!

laura@pihkassa.fi

Matkalla mukana

Painavaa asiaa
kannoilta tehtaalle

Sivupalkki tähän.