Kun ilmoitin somessa lähteneeni opiskelemaan metsäkoneenkuljettajaksi, sain osakseni ihmettelyä. Viimeiset vuodet kun olin tullut tunnetuksi pääasiassa sijoittaja-Laurana, sijoitusbloggaajana ja Nuorten Osakesäästäjien aktiivina. Internetin ulkopuolella tuntevat taas eivät ihmetelleet, vaan käytännössä jokaisen kommentti oli ”vähän siistiä, sopii sulle niiiin hyvin!”.
Olen edellisiltä koulutuksiltani ylioppilas ja lääkealan perustutkinnon suorittanut lääketeknikko, osaamisalana lääketukkukauppatyö eli suomeksi sanottuna lääkelogistiikan varastomies. Olin töissä parissa lääketukussa ja vaikka viihdyin varastolla keräilemässäkin vallan mainiosti, työ muuttui oikeasti mukavaksi vasta, kun kinusin itseni ajamaan trukilla dialyysinesteitä. Joku siinä härveleillä huristelussa vaan oli hauskaa.
Asuin nelisen vuotta Vuosaaressa ja aika-ajoin googlailin eksistentiaalikriisin iskiessä viereisen sataman työpaikkoja ja mietin josko opiskelisin ahtaajaksi. En ole koskaan ollut mikään polttoainevehkeiden rassaaja, enkä ymmärrä kaksipyöräisten moottorivehkeiden viehätystä ollenkaan, mutta toistuvasti haaveilin ääneen myös rekkakuskin hommista ja jossain ajatusten perukoilla oli myös käväissyt metsäkoneenkuljettajan työ.
Pääsiäisenä 2019 ajeltiin vanhempieni kanssa mökille Kuusamoon – jossa tätä blogia tälläkin hetkellä naputan – ja öisessä, pimeässä ja lumisessa metsässä mökkitien varrella näkyi sen verran monta metsäkonetta (oikeasti ehkä muutamia, mutta ne valot tuntuivat valaisevan koko metsän), että joku meistä tokaisi, että jopas täällä hakataan. Muistan ajatelleeni katsellessani pimeään metsään, että toi työ näyttää niin coolilta. Ajatus unohtui puoleksitoista vuodeksi.
Koronakeväänä 2020 olin tullut Helsingistä viettämään äitienpäivää pariksi yöksi ja huomasin myöhemmin kesällä jämähtäneeni totaalisesti Mänttään, enkä kaivannut takaisin pääkaupunkiseudulle.
Olin sairastunut jokunen vuosi aikaisemmin masennukseen ja yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön (ja muutamaa avautumispyrskähdystä lukuunottamatta onnistunut piilottamaan sen kohtalaisen hyvin somesta) ja opinnot Haaga-Helian finanssi- ja talousasiantuntijan koulutusohjelmassa eivät enää kolmantena vuonna juuri edistyneet. Koronan takia etäopiskeluun siirtymisen jälkeen laisinkaan. Vietin käytännössä kaiken ajan koirien kanssa päämäärättömästi haahuillen metsissä, koska seinät tuntuivat muualla kaatuvan päälle.
Vaikkei Helsingistä pois muutto tai alanvaihto ollut käynyt edes mielessä, enkä ajatellut näppärästä Vuosaaren kaksiostani luopua, googlailin ajankulukseni metsäalan opintoja. Olin miettinyt metsäekonomiaa jo jokunen vuosi aikaisemmin, koska saisin yhdistettyä opinnoissa kaksi kiinnostuksen kohdettani, talouden ja metsän. Mietin myös metsätalousinsinöörin opintoja, mutta kun näin metsäkoneenkuljettajan listalla, vanha haave nosti päätään ja se oli nopeasti menoa.
Kävelin ulos, jossa iskä teki puutarhatöitä ja kysyin, että mitäs sanoisit, jos hakisin metsäkoneenkuljettajaksi?
Iskä sanoi, että joo-o, mikä jottei.
Tokaisin, että hyvä, koska hain just.
2 kommenttia artikkeliin ”Mikä sai lähtemään juuri metsäkoneenkuljettajaksi?”
Hei. Tätähän oli mielenkiintoista lukea. Elämässä pitää uskaltaa tehdä valintoja ja muutoksia. Niin avartuu ja tulee henkisesti rikkaammaksi, saa elämältä enemmän. Huoma
At sen joskus vanhempana. Terveisin Irmeli Rossello, edesmenneen vaarisi serkku Raahesta.
Samaa mieltä 🙂