Paikka: Pirkanmaa, Orivesi
Pituus: n. 3 km
Elokuu alkoi ja koska työpäivien metsissäkönyämismäärät eivät riitä, hilaan itseni myös aamuisin (oon tehny pääasiassa vaan iltaa) ja viikonloppuisin metsien siimeksiin.
Tarkoituksena oli käydä vanhassa kesätyöpaikassani Oriveden Purnussa näyttelyvierailulla ja koska nyt Orivedelle asti jo huristeltiin, iskin googleen sanaparin Orivesi + luontopolku ja scrollasin mitä kaupungilla on tarjottavanaan. Eräpyhä pisti mielenkiintoisimpana silmään, joten taide- (ja pulla)ähkyissä suunnattiin auton keula kohti Eräpyhää.
Päästiin parkkialueelle ja keli ei kyllä hellinyt. Satoi kuin Esterin perberistä, mutta koska ei olla sokerista ja olen kuitenkin Tarus 2004 survivor (oi muistoja, partioleiri, jossa satoi 24/7) niin lähdettiin uhmaamaan sadetta ja kipuamaan kohti kallioista ja juurakkoista huippua.
Eräpyhä kohoaa Längelmäveden ylle ja sen huipulla on upea kallionjyrkänteinen männikkö. Kun päästiin korkeimmalle kohdalle aivan läpimärkinä, alkoi ukkostaa urakalla. Samaan aikaan upea kokemus, mutta laitoin kyllä perhechattiin viestiä, että mut ja seuralainen voidaan sit haudata samaan hautaan. Eli jonkinlainen pelko persauksissa ja kunnioitus luonnonvoimia kohtaan oli koko ajan läsnä kun mietti mihin puuhun salama seuraavaksi iskee.
Onneksi ukkonen meni vähän matkan päästä etelästä ja saatiin ihastella välkettä ja jyrinää etäältä, ilman henkilövahinkoja.
Meillä oli suhteellisen kehno sadevarustus, meitsi joogapäntseissä ja paljasjalkatossuissa, seuralainen kollarit jalassa. Teoriassa sadetta pitävä takkikin oli läpimärkä. Osittain sateesta, osittain siitä, että vaikka satoi, oli lämmin. Eli kosteus puski sisältä ja ulkoa.
Maasto on paikoitellen haastava ja kalliot ja kivet sateella liukkaat. Kenkävalinta teki myös sen, että vaikka mun kokemuksen mukaan paljasjalkatossut pitävät jopa paremmin kuin karkeapohjaiset vaelluskengät kuivalla, sade teki sen, ettei pitoa juuri ollut ja liukastuinkin kerran persauksilleni alamäessä.
Ensimmäinen ajatus on aina et toivottavasti ei ranne mene, ettei tarvi olla saikulla. Hetken jomotti, mutta sekin kohta helpotti. Enemmän sattui sieluun.
Alueen kasvillisuus on ihanan vaihtelevaa. Mennessä mutkitteleva kivikkoinen kuusikkopolku, ylhäällä männikköä, kalliota ja upeat näköalat, alhaalla rehevää lehtoa lehtopensaineen ja lehtipuineen.
Alueen luontopolku ei ole pitkä, trackeriin tarttui alle 3 kilometria, mutta maaston ja kelien paikoittainen haastavuus ja märät vaatteet tekivät sen, että kolmen kilometrin talsiminen ja liukastelu oli ihan riittävä lenkki taideähkystä palautteluun.
Eräpyhä on toiminut aikanaan nimensä mukaisesti jonkinlaisena pyhänä paikkana ja levähdyspisteenä ja siitä on muistona Nunnankirkko -niminen muinaisjäännös. Kiviröykkiö on joskus avattu aarteen toivossa, mutta on nykyisellään entisöity takaisin kasaan.
Alueella on pari laavua ja kohtalaisen järeää tulentekopaikkaa, joten alueella voisi viettää enemmänkin aikaa ja jopa yöpyä.
Huikea paikka lyhyelle vierailulle, pakko suositella!
